Muumin kirjoitukselle toki varaukseton

-----
Kohtuullisen tasainen ensimmäinen jakso Bernabéulta. Real Madrid odotetusti jonkin verran niskan päällä pallonhallinnassa, mutta todelliset maalintekopaikat jäivät vähiin. Tasapaino näyttää kuitenkin pelaamiseen parin vuoden tauon jälkeen löytyneen, sillä puolustuksen ja keskikentän väliin ei ole jätetty Riquelmelle ja kumppaneille juurikaan tilaa. Real Madridilla oli kaksi vapaapotkua kohtuu etäisyyksiltä, mutta tuttuun tapaan kaksikko Beckham & Carlos kävi ne sössimässä. Villarrealin vaarallisin tilanne tuli kun Senna pääsi laukomaan kuudentoistarajan tuntumasta, mutta Casillas ohjasi pallon huikealla torjunnalla hiukan maalin ohi. Raúl on ollut pelin positiivisimpia yllätyksiä, ja erityisesti ensimmäisen puoliajan alussa pelissä oli sellaista keveyttä, jota en ole kapteenilta muutamaan kauteen nähnyt. Carlos ja Salgado kävivät hommaamassa itselleen varoitukset, eikä miesten peliesityksissä muutenkaan hurraamista ole ollut. Ei kyllä mahdu minun päähän, että Cicinho istuu penkillä. Ehkä se sitten sitä, että Salgado "on paljon parempi puolustamaan", vaikka tänäänkin vaikuttaa siltä, että kaveria viedään laidallaan kuin vanhaa rättiä. Cicinho puolestaan piti Ronaldinhon Camp Noulla täysin kurissa, ja ennen kaikkea yhteistyö Beckhamin kanssa on sujunut kuin unelma. Salgado on ollut suosikkejani jo pitkään, ja on toki yhä edelleen aivan yhtä paljon, mutta vaikea on silti olla tunnustamatta monesti nähtyjä tosiasioita pelillisten asioiden osalta. Mutta ei tässä hätää, uskon vahvasti tästä ottelusta tulevan täydet kolme pistettä isännille.
-----
Ja RMA:n kauden avausmaalin tekee Raúl Bravo
