Sen verran pitää myöntää, että ei Capellon pois potkimisessa olisi tässä vaiheessa mitään järkeä. Haluankin korostaa sitä, miten joukkue pelaa. Sitä pelitapaa, sitä pelifilosofiaa. Capello edustaa jalkapallossa juuri sitä , mitä vihaan. Capello pelaa varman päälle. Joukkue pelaa juuri ennakko-odotusten mukaisesti ja joukkue ei kykene venymään kuin sattumanvaraisesti. Pitkässä sarjassa voidaan menestyä, mutta koska Sevillan ja Barcelonan pelin taso on tällä hetkellä selkeästi Realia edellä(kylmä totuus), ei tällä kaudella voida voittaa mestaruutta. Mutta juuri siitä syystä, että peli on ainoastaan tasaista ja konemaista, menestystä ei voida saavutta esimerkiksi Mestarien Liigassa. Kysymys ei ole CL:ssä siitä, millaista peruspeli on, koska peruspeli on kuitenkin kunnossa todellisilla huippujoukkueilla ja Realin kilpailijoilla, vaan siitä mihin parhaimmillaan pystytään. Capellon opeilla ei yksinkertaisesti pärjätä esimerkiksi tämänhetkisille huippujoukkueille, kuten Sevillalle, Barcelonalle tai ManU:lle(tietyin varauksin). Tilanne on vakava, eikä ainoastaan siitä syystä, että asun Korsossa.