Kirjoittaja Aihe: Unelma-Real kaudeksi 2007-2008  (Luettu 21267 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

luxemburgo

  • Vieras
Unelma-Real kaudeksi 2007-2008
« : 10.11.2006, 11.59.55 »
Tässä oma visioni. Visio huomioi nyky-Madridin, sisältää osan huhuista ja ottaa kantaa vielä tulevaisuuden suhteen. Kuten Luxemburgo teki, nuoruutta on tarkoitus ajaa sisään ja koota yhtenäinen Madrid. Vielä hanakammin mitä Capello/Calderon on toistaiseksi saanut aikaan.
Yritän pitää vision myös suhteellisen realistisena. Kaikkea tietoa en omaa, joten jos jokin vaikuttaa aivan ylilyönniltä, niin kertokoot, jotta voin visioida pakan uudestaan.
Lähtökohta on se, että Marcelo ja Gago tulevat jo tämän kauden aikana ja Reyesin sopimus vakinaistetaan.
Visioon myös kuuluu se, että Milan floppaa tällä kaudella, jotta Kakan siirto helpottuisi. Vaihdossa olisin valmis antamaan Baptistan ja Ronaldon. Nuo pelaajat saattaisivat sopia myös Milanin permanenttiin. Ensi kesän ainoa kunnon hankinta on Torres, jonka buy-out-clause on tietääkseni 40 miljoonaa euroa. Tämän jälkeen tarvetta lienee edelleen nuorelle keskuspuolustajalle ja alemmalle keskikenttäpelaajalle, mutta palataan niihin vaikka myöhempänä ajankohtana. Tarkoitus on kuitenkin saada Madridiin VALOVOIMAA. Kaka ja Torres edustavat juuri sitä, joka näkyisi kentällä ja sen ulkopuolella.

Näin avaus olisi:

                         Torres
Reyes                 Kaka               Robinho
            Diarra                Gago
Marcelo    Cannavaro  Ramos    Cicinho
                         Casillas

Ramos saattaisi sopia uudeksi kapteeniksi. Vaihdossa edelleen kovia kundeja:
Diego Lopez
Roberto Carlos
Mejia
Helguera
Salgado
Carlos Diogo
Emerson
Javi Garcia
Raul
Guti
Van Nistelrooy
Soldado

Poissa kuvioista siis: Baptista, Ronaldo, Cassano, Pavon, Beckham, Woodgate, Raul Bravo, Pablo Garcia.


Mitä mieltä porukka on tällaisesta kombinaatiosta? Soldado toimii vaihtoehtoisena piikkinä Torresille, Robinhon poissaollessa Torresin voi siirtää enemmän oikealle, jolloin van Nistelrooylle jää tilaa piikkiin. Reyes ja Raul vaihtelevat vasemmalla. Emerson korvaa Diarraa tai Gagoa tarpeen mukaan. Puolustuslinjaankin riittää vaihtoehtoja.
Rahallisesti Kakan ja Torresin hankkimisen tulisi olla mahdollista; sen verran vaihtorahaa pitäisi saada myös lähtevistä pelaajista.
 
Muoks. Ai niin, terve vaan kaikille....eka postaus!
« Viimeksi muokattu: 10.11.2006, 12.35.35 kirjoittanut luxemburgo »

Jukkasp

  • Viestejä: 2
Re: Unelma-Real kaudeksi 2007-2008
« Vastaus #1 : 10.11.2006, 12.52.55 »
Ja mun toinen kirjoitus ja heti kyseenalaistan >:D. Olikos niin että Torres sanoi joskus haastattelussa ettei tule ikinä pelaamaan Realin paidassa?? Voihan mieli tietysti muuttua.
JUkkasp

Mágico Madrid

  • Viestejä: 7191
  • La Saeta Rubia 1926–2014
    • Los Blancos
Re: Unelma-Real kaudeksi 2007-2008
« Vastaus #2 : 10.11.2006, 14.48.01 »
en usko, että toimisi.. liian kokematon porukka.. Torresin alamäki on alkanut.. eikä hän mahdu millään la ligan top5 kärkiin, ei millään..
" La Saeta Rubia es el Real Madrid"¡HalaMadrid!

Juanito

  • Viestejä: 738
  • JUANITO!
Re: Unelma-Real kaudeksi 2007-2008
« Vastaus #3 : 10.11.2006, 15.11.37 »
Muuten näyttää ihan hyvältä.  TORRES!? Toerres on ihan järkttävän yliarvostettu pelaaja.

Hyökkääjä joka ei tee yli 20 häkkiä kaudessa ja jonka viimeistely on muutenki surkeaa luokkaa ei ikinä kuuluisi Real Madrdiin
Räpmies

luxemburgo

  • Vieras
Re: Unelma-Real kaudeksi 2007-2008
« Vastaus #4 : 10.11.2006, 15.21.47 »

Kylläpä porukka mollaa Torresia. Myönnän, että on ollut tuhlaajapoika, mutta on näyttävä, karismaattinen pelaaja, jolla omasta mielestäni tulevaisuus on vasta edessä. Bonuksena tietty se, että hän on espanjalainen. Nykyfudis on aika fyysistä ja liian monta heppoista brassia saattaa myös muodostua ongelmaksi. Itse kaipailisin tuohon piikkiin dynaamista voimahyökkääjää, ihan vastapainoksi jo Kakalle, Robinholle, Gutille ja Raulille. Adriano on alavireinen, Sheva lähenee eläkeikää ja Henry taitaa pysyä Arsenalissa.

Eli onko tässä porukalla nyt laittaa parempaa kärkeä kehiin, vai lepääkö tulevaisuus Ronaldossa ja van Nistelrooyssa? Mielestäni ei.

Mágico Madrid

  • Viestejä: 7191
  • La Saeta Rubia 1926–2014
    • Los Blancos
Re: Unelma-Real kaudeksi 2007-2008
« Vastaus #5 : 10.11.2006, 15.32.03 »
Eli onko tässä porukalla nyt laittaa parempaa kärkeä kehiin, vai lepääkö tulevaisuus Ronaldossa ja van Nistelrooyssa? Mielestäni ei.

kaikki eivät ole realistisia: Eto'o(ilman hänen tempauksiaan), Villa, Morientes, Fred ja Klose.. siinä nyt pari, jotka tulivat äkkiseltään mieleen..
" La Saeta Rubia es el Real Madrid"¡HalaMadrid!

luxemburgo

  • Vieras
Re: Unelma-Real kaudeksi 2007-2008
« Vastaus #6 : 10.11.2006, 15.42.54 »

kaikki eivät ole realistisia: Eto'o(ilman hänen tempauksiaan), Villa, Morientes, Fred ja Klose.. siinä nyt pari, jotka tulivat äkkiseltään mieleen..

Villa on hyvä, mutta vaikea ostaa Valenciasta. Tosin, vaikeaahan se Torreskin on kaapata. Morientes edustaa taas ennemmin haikailua vanhaan kuin tähtäilyä tulevaisuuteen. Loistava pelaaja kuitenkin. Fred taas sitten on se kevyempi vaihtoehto - liian heppoinen. Klose alkaa myös iän puolesta olla menneen talven lumia. Hyvää pääpelaajaa tässä kaivataan kuitenkin. Drogba? Eipä taida olla realistinen sekään ja ikääkin jo on.

Mágico Madrid

  • Viestejä: 7191
  • La Saeta Rubia 1926–2014
    • Los Blancos
Re: Unelma-Real kaudeksi 2007-2008
« Vastaus #7 : 10.11.2006, 15.59.30 »
Fred taas sitten on se kevyempi vaihtoehto - liian heppoinen. Klose alkaa myös iän puolesta olla menneen talven lumia. Hyvää pääpelaajaa tässä kaivataan kuitenkin. Drogba? Eipä taida olla realistinen sekään ja ikääkin jo on.

ei tässä olla kokoomassa mitään a-junnu porukkaa.. Klose on 28-vuotias eli hänellä olisi vielä sellaiset viisi vuotta aikaa, jopa ylikin.. Fredistä tullee seuraava todella kova maalitykki, mutta hintaa alkaa olemaan jo mukavasti.. Jos pelaajan kansallisuus on Brasilia, ei se tarkoita että hän on heikko.. Eikä se heikkous fyysisesti ole mikään este..

joukkue tarvii kokemusta niin hyökkäyksessä kuin puolustuksesta.. eihän tästä tulisi mitään, jos puolustus olisi täynnä Ramoksia(ei mitään Ramokselta pois) ja hyökkäys täynnä lapsia.. Barca on hyvä esimerkki.. Edmilson ja Deco tuovat kokemusta keskikentällä ja Puyol-Thuram puolustuksessa.. Setä Samuelkin on aika kokenut iästään huolimatta, puhumattakaan Ronaldinhosta...
" La Saeta Rubia es el Real Madrid"¡HalaMadrid!

luxemburgo

  • Vieras
Re: Unelma-Real kaudeksi 2007-2008
« Vastaus #8 : 10.11.2006, 16.25.35 »

ei tässä olla kokoomassa mitään a-junnu porukkaa.. Klose on 28-vuotias eli hänellä olisi vielä sellaiset viisi vuotta aikaa, jopa ylikin.. Fredistä tullee seuraava todella kova maalitykki, mutta hintaa alkaa olemaan jo mukavasti.. Jos pelaajan kansallisuus on Brasilia, ei se tarkoita että hän on heikko.. Eikä se heikkous fyysisesti ole mikään este..

joukkue tarvii kokemusta niin hyökkäyksessä kuin puolustuksesta.. eihän tästä tulisi mitään, jos puolustus olisi täynnä Ramoksia(ei mitään Ramokselta pois) ja hyökkäys täynnä lapsia.. Barca on hyvä esimerkki.. Edmilson ja Deco tuovat kokemusta keskikentällä ja Puyol-Thuram puolustuksessa.. Setä Samuelkin on aika kokenut iästään huolimatta, puhumattakaan Ronaldinhosta...

Ei tässä a-junnuporukkaa tarvitse kasatakaan. Realin kuuluu tavoitella voittoa aina. En vain näe, miksi se ei olisi mahdollista huolella kootulla joukkueella, joka voisi pelata vuosia yhdessä. Viime vuosien yksi suurimmista ongelmista on mielestäni ollut se, että pelaajia ja managereita on tullut ja mennyt. Jokainen on tuonut seuraan omat suosikkinsa. Hyvää joukkuetta pitkäjänteisesti ei ole kyetty rakentamaan. Ei myöskään joukkuetta, jossa pelaajat nivoutuisivat saumattomasti yhteen. Nämä Capellon ja Calderonin hankinnat: Cannavaro, Emerson, van Nistelrooy ovat hätäratkaisuja, joilla menestystä yritetään ostaa nopeasti. Menestystä ei kuitenkaan voi ostaa, se täytyy rakentaa. Tuossa hahmotelmassani heikoin lenkki taitaa olla Marcelo, jolle tosin löytyy Carlos tilalle. Jos neljällä hyökkääjällä pelataan, en näe mitään syytä, miksei Reyes, Torres, Kaka, Robinho voisi tuoda kannuja kotiin, vaikka keski-ikä ei nousisikaan kovin korkeaksi.

Mutta topiikin tarkoitus oli myös se, että noita visioita voisi jokainen laittaa. Laitapa sinäkin omasi.

Juanito

  • Viestejä: 738
  • JUANITO!
Re: Unelma-Real kaudeksi 2007-2008
« Vastaus #9 : 10.11.2006, 18.27.40 »
Olen samaamieltä tässä kohtaa muutamassa asiassa. Realin ei kannata katsella hirveästi vanhempia pelaajia.

Marcello,Gago,Higuan joita nyt on pyöritelty huhuissa ovat selkeästi hankintoja tulevaisuutta ajatellen.

Sanotaan nyt että Real saa hankittua kaikki 3. Marcello taitaa olla jo kyllä meidän.

Niin jengillä olisi loistava pohja seuraavaksi 8 vuodeksi ainakin.

Casillas vasta 25. Veskat pelaavat yleensä 35v asti helposti.
S.Ramos,Marcello,Robinho,Reyes,Gago,Higuain. Tulevaisuus ei nätäisi ollenkaan huonolta. Siihen muutama kokenut pelaaja päälle niin paketti näyttäisi aika pirun hyvältä.
Räpmies

HannuTouru

  • Viestejä: 2160
Re: Unelma-Real kaudeksi 2007-2008
« Vastaus #10 : 10.11.2006, 18.30.32 »
En ehdi omia visioita ainakaan tässä vaiheessa laittaa, joten tyydyn kommentoimaan lyhyesti tuota aloitusviestin visiota.

Monia hyviä puolia olisi tuollaisessa kokoonpanossa, mutta Torres kyllä pilaa kokoonpanon. Selkeästi ja ylivoimaisesti yliarvostetuin pelaaja koko Espanjan liigassa, mitä eivät kaikki ole selkeästikään halukkaita myöntämään. Suurseurojen huippumanagerit ilmeisesti ovat tämän kuitenkin tajunneet, kun eivät ole "el ninoa" Atleticosta hankkineet, vaikka tilaisuuksia siihen on ollut. Ja jotta Torres saataisiin Real Madridiin, jouduttaisiin latomaan tiskiin sellainen määrä rahaa, että hinta-laatusuhde  olisi aivan käsittämättömän heikko. Loppujen lopuksi Torres on keskikertainen hyökkääjä ja maalintekijä, eikä sellainen suuri ratkaisija jota Real Madrid isoja pelejä voittaakseen tarvitsee.
"Ganar queremos todos, pero sólo los mediocres no aspiran a la belleza."

Principe

  • Viestejä: 821
Re: Unelma-Real kaudeksi 2007-2008
« Vastaus #11 : 10.11.2006, 21.27.41 »
Kumma kun aina unelmoidaan uusista pelaajista, ja huippu hankinnoista.
Itse ainakin toivoisin pelkästään, että nykyiset pelaajat saisivat pelinsä toimimaan ja että joukkuehenki parantuisi. Sillä nykyinenkin avauskokoonpano riittäisi La Ligan ja Mestareiden Liigan voittoon, ei siihen mitään Kakáta tai Torresseja tarvita.

pälle

  • Viestejä: 2359
Re: Unelma-Real kaudeksi 2007-2008
« Vastaus #12 : 10.11.2006, 23.41.31 »
kuulostaa hyvältä. kuitenkin.. Principe on mielestäni oikeassa. (Katotaan vaan jonkun ajan päästä oon jo toista mieltä..) Kuitenkin itse haluaisin kärkeen vasen jalkaisen. Olisko yks vaihtoehto Louis Saha. Ei teidän mielestä ei missään nimessä. mut jos uudistettais ni vasenjalkanen piikkiin. Ei taida löytyä Ronaldoa parempaa 2 jalkasta ;)?
"Kun synnyin, taivaalta osoitettiin minua ja sanottiin: Tuo on se kaveri." - Romario

Ramos

  • Viestejä: 33
Re: Unelma-Real kaudeksi 2007-2008
« Vastaus #13 : 11.11.2006, 00.25.40 »
Siis Sergio Ramosista kapteeni? Hei haloo. Joukkueessa pelaa Raúlin ohella toinenkin ikoni, joka jatkaa Real Madridin paidassa vielä lähes yhtä pitkään kuin Ramoskin.

Real Madridin kapteeni Raúlin jälkeen on Iker Casillas. Muusta ei voida edes puhua. Ikerman on todellinen Real-ikoni ja myöskin Espanjan maajoukkueen kapteeni silloin, kun Raúl ei pelaa.

Juanito

  • Viestejä: 738
  • JUANITO!
Re: Unelma-Real kaudeksi 2007-2008
« Vastaus #14 : 11.11.2006, 01.28.05 »
Kyllä Ramos on tuleva kapteeni. Iker ei vaan ole kapteenin ainesta. Oli minkälainen ikoni tahansa. Hän on vähän liian hiljainen. Ramos on jo tässä iässä ja TÄSSÄ joukkueessa jossa on nyky jalkapallon legendoja pukkari täynnä. Yksi kentän vokaalisimmista hahmoista ja muut pelaajat myös kunnioittavat häntä. Hänessä jos kenesää on potentiaalia seuraavaksi Hierroksi.
Räpmies

dagaka

  • Viestejä: 7
Re: Unelma-Real kaudeksi 2007-2008
« Vastaus #15 : 11.11.2006, 14.15.00 »
Ehdotan, että ensi kaudelle ainoa hankinta = Adriano. Tämä toisi joukkueelle täyden voittamattomuuden tason. Ei mitään tolkkua voiman suhteen. Oli pari yhtälöä, joilla pytyt kerätään kaapistoon.

Juanito

  • Viestejä: 738
  • JUANITO!
Re: Unelma-Real kaudeksi 2007-2008
« Vastaus #16 : 11.11.2006, 15.11.05 »
Adriano? Torresin kanssa juuri tälläinen jota ei todellakaan kannata hankki. Hinta aivan hirveä. Adrianon suoritust taso on muutenkin niin ailahteleva että huh huh. Interissäkin taitaa olla tällä htekellä se 4 vaihtoehto kärkeen.

Räpmies

Rizzie

  • Viestejä: 73
Re: Unelma-Real kaudeksi 2007-2008
« Vastaus #17 : 11.11.2006, 15.14.40 »
ADRIANO GIVEN SEVERAL DAYS OFF
Friday, 20 October 2006 20:40:22

MILAN - In accordance with the coach and the technical staff, the club has decided to give Adriano several days off. Starting from this weekend's trip to Udine, the Brazilian forward will not be at the service of Roberto Mancini. Adriano will undergo a personalised psychophysical recovery programme, to be planned in the coming days.


tollasen uutisen huomasin yhdeltä toiselta foorumilta, joten ei taida Adriano olla se paras vaihtoehto tällä hetkellä.
"Cocaine is one hell of a drug"

Mágico Madrid

  • Viestejä: 7191
  • La Saeta Rubia 1926–2014
    • Los Blancos
Re: Unelma-Real kaudeksi 2007-2008
« Vastaus #18 : 11.11.2006, 15.35.09 »
Ehdotan, että ensi kaudelle ainoa hankinta = Adriano. Tämä toisi joukkueelle täyden voittamattomuuden tason. Ei mitään tolkkua voiman suhteen. Oli pari yhtälöä, joilla pytyt kerätään kaapistoon.
älä naurata.. tällä hetkellä Adriano on niin alavireinen. Hänen oikeajalkansa on aivan susi. Voimakas hän on, mutta se ei riitä. Tekniikkaa hän ei oma juurikaan.. Missä näytöt viime kausilta? Taisi tehdä suunnilleen kaikki viime kauden maalit yhdessä ottelussa..

Interissäkin taitaa olla tällä htekellä se 4 vaihtoehto kärkeen.
ei taida olla edes sitäkään.. Adriano taitaa vetää lonkkaa Copacabanalla(vai palasiko hän sieltä?).. maisemanvaihdos tekisi Adrianolle hyvää.. Olin suuri Adriano fani ennen Saksan MM-kisoja, mutta silloin tajusin ettei hän ole läheskään omalla tasollaa.. Adrianolle kaikkea hyvää ja toivottavasti motivaatio löytyy Copacabanalta..
" La Saeta Rubia es el Real Madrid"¡HalaMadrid!

Leaó Cisc

  • Viestejä: 15
Re: Unelma-Real kaudeksi 2007-2008
« Vastaus #19 : 11.11.2006, 15.41.53 »
Kyllä Ramos on tuleva kapteeni. Iker ei vaan ole kapteenin ainesta. Oli minkälainen ikoni tahansa. Hän on vähän liian hiljainen. Ramos on jo tässä iässä ja TÄSSÄ joukkueessa jossa on nyky jalkapallon legendoja pukkari täynnä. Yksi kentän vokaalisimmista hahmoista ja muut pelaajat myös kunnioittavat häntä. Hänessä jos kenesää on potentiaalia seuraavaksi Hierroksi.

Kapteeniainesta Ramos on, mutta tosiasia on se, että Real Madridin filosofian mukaan(jos ajatellaan tuota avausviestin avauskokoonpanoa) seuraava kapteeni on Casillas. Ikerman on ollut joukkueessa syksystä -99 lähtien, kun taas Ramos tuli vasta viime syksynä. Eihän tämä vältämättä paras tapa ole valita kapteeni, mutta näin mennään.

Samaa mieltä siitä, että Ramosissa on potentiaalia "seuraavaksi Hierroksi". Jotain samanlaista karismaattisuutta hänestä löytyy kuin edellisestä suuresta kapteenista.