Unohtakaa kauneus, kuopatkaa baletti. Tämän allekirjoittanut ainakin haluaisi viestittää Calderónille, sillä menneiden aikakausien haikailulla ei sovi tavoitella jotain sellaista, joka ei nykyisin enää toimisi; se edustaa jopa vaarallista ja riskialtista ajattelumallia. Real Madrid on paljon muutakin kuin vain sirkustemppuja, joten väkisin yritetyllä upeudella tunkeudutaan vain ongelmien syviin ja upottaviin soihin - ainakin näillä pelaajilla, joita on käytettävissä. Toivomuslistalla ei ole ollut baletti, vaan tasapainoinen ja tehokas joukkue, joka osaa hyökätä ja puolustaa.
Vuosina 2001-2003, silloin kun galáctico-aikakausi oli upeimmillaan, ei tarvinnut paljoa edes tehdä: kentälle Zidane, Figo, Ronaldo, huippukuntoinen Raúl ja kumppanit ja homma pyöri (usein toki puolustamisen kustannuksellakin). Sama ei onnistu enää, mutta hyvään futikseen tulisi siltikin tähdätä kuitenkaan ylihehkuttamatta pelin kauneutta.
Vai kuuluuko nykyajan madridismoon se, ettei kannattajille anneta tietynlaista varmuutta ja mielenrauhaa mestaruuksienkaan jälkeen?