Bremen on kyllä tällä hetkellä todella hampaaton hyökkäys suuntaan. Diego on ehkä ainoa joka voi jonkinlaisia vaaran paikkoja saada aikaan. Eiköhän Gago kuitenkin pysty miehen hoitamaan.
No joo, pakko myöntää etten Bremenin tämän kauden vireetsä mitään tiedä, mutta onhan kyseessä laadukas joukkue. Diegon lisäksi Carlos Alberto on todella vaarallinen jo ihan yksinään, vaikka joukkue ei vireessä olisikaan.
Gago ei kuitenkään ole ihan mitätön puolustussuuntaankaan, mikäli vain jaksaa liikkua ja tehdä töitä. Bremenin hyökkäyksellä kun tuntuu olevan suuria vaikeuksia viime aikoina niin uskoisin gago-guti akselin pitävän diegon ja kumppanit pimennossa.
hyökkäyksen luulisi olevan tarpeeksi hyvässä tikissä sahataksen bremenin hidasta, mutta kankeaa puolustusta kuin metristä pölliä 
Ei Gago huono ole puolustussuuntaan, mutta onhan Gago vs. Diarra vertailussa valtava ero. Gago pelaa nimenomaan ylöspäin (parhaimmillaan Gago olisi tuossa loistavan alkukauden pelanneen Gutin roolissa), Diarra alaspäin, vaikka heidän pelipaikka onkin piirrettynä sama. Iso ero, mutta eiköhän Gago pärjää, eikä Gutin roolia jouduta muuttamaan liikaa.
Toisaalta kyllähän hyökkäys on paras puolustus, ja tuolla keskikentällä pystyy kyllä hyökätä todella monipuolisesti. En minä huolissani ole, ei sillä, mutta Diarralle ei ole luontaista korvaajaa. Toivottavasti kauden ratkaisupeleistä Diarra ei ole pois.