RealMadridFIN::foorum

Real Madrid => Keskustelua Real Madridista => Aiheen aloitti: Juhana - 27.04.2006, 11.29.02

Otsikko: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Juhana - 27.04.2006, 11.29.02
Real Madridin johtokunta kokoontui eilen. Jo pitkään ennen kokoontumista puhuttiin vaaleista ja keskiviikon kokouksen piti ne vahvistaa. Kuten vahvistikin. Vaalit järjestetään siis yksimielisellä päätöksellä. Vaaleihin ja uuteen presidenttiin saakka virkaatekevänä presidenttinä tulee toimimaan johtokunnan vanhin, eli Luis Gómez Montejano.

Samalla johtokunta hyväksyi Fernando Martínin eron, eli hänen presidenttiytensä jäi toistaiseksi 57 päivään, joka jää toistaiseksi historiaan seuran lyhimpänä. Johtokunta äänesti vaaleista eikä Martín siis saanut kuudestatoista niitä viittä tarvittavaa ääntä, joilla vaalit olisi pystynyt välttämään. Medialle hän kertoi, että lopulta hän jäi vain kahden johtokunnan jäsenen äänen päähän. Pitkän keskustelun ja miettimisen jälkeen päätös saatiin yksimieliseksi. Tästä syystä hän päätti erota ja lähteä puhtaalta pöydältä kampanjoimaan ehdokkaaksi vaaleihin.

Johtokunnan tiedottajan Enrique Sanchezin mukaan vaalit tullaan järjestämään kun viimeisetkin pelit on pelattu ja vaalit järjestetään seuran sääntöjen mukaisesti, eli ihan normaalisti.

Vaalit järjestetään siis noin kuukausi virallisen ilmoituksen jälkeen. Tämän ilmoituksen jälkeen tulee olemaan kaksi päivää aikaa koota vaalikokous jonka tehtävä on järjestää vaalit. Kun tämä kokous on kokoontunut, tulee kymmenen päivän aika, jolloin halukkaat kandidaatit ilmoittautuu. Presidenttikandidaatin pitää olla espanjalainen, ei saa olla johtotehtävissä missään muussa seurassa, ollut seuran jäsen 10-vuotta ja hänellä pitää olla kymmenen socion suositus. Lisäksi hänen pitää esittää seuralle 15% budjetin suuruudesta oleva takuu. (Jos oikein ymmärsin: Los requisitos son formar una candidatura de diez personas y presentar un aval con el quince por ciento del presupuesto.)

Para ser candidato es requisito ser español, socio del club con diez años de antigüedad, no tener cargo directivo en otros clubes y presentar un preaval bancario de 43 millones de euros, el 15% del presupuesto.

Tämän kymmenen päivän jälkeen on yksi päivä kandidaattien hyväksymiseen ja viisi päivää aikaa esittää vaalilautakunnalle perustelut. Kymmenpäiväisen jälkeen on viisitoista päivää aikaa kampanjalle.

Tästä syystä aikaisin, jolloin vaalit voidaan pitää, on 31-33 päivää ilmoituksen jälkeen.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: HannuTouru - 27.04.2006, 11.45.24
Tällä hetkellä vaaleihin ovat ilmoittautuneet menevänsä ehdolle:
Fernando Martín, Arturo Baldasano ja Martinez Laredo.

Kellään mitään tietoa kahdesta jälkimmäisestä?
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Juhana - 27.04.2006, 12.00.48
Fernando Martín. Socio 56.768
- Kiinteistöalan suurmies
- 58-vuotias
- Tuntee Florentino Perezin vuodesta 1979
- Socioksi vuonna 1993
- Presidentti välillä 27. helmikuuta ja 26. huhtikuuta
- Florentinon erotessa johtokunta yksimielinen hänen valinnastaan
- Odotetaan voittavan vaalit

Arturo Baldasano. Socio 16.676
- 59-vuotias
- Lakimies ja ekonomi
- Oli ehdolla myös 2004, sai 458 ääntä
- Palauttaa Del Bosquen eikä pidä Henryä kriisin ratkaisuna

Martínez Laredo. Socio 12.570
- Vankka tausta teollisuudessa
- 68-vuotias
- Ollut Burgosin (jalkapalloseura) presidenttinä ja myi aikanaan Juaniton Madridiin
- Tunnetaan myös välikohtauksesta, jossa hän hyökkäsi tuomarin kimppuun sateenvarjolla
- Kielsi tapahtuneen, mutta sai kahden vuoden toimitsijakiellon

Tarkempia kuvauksia ja tietoa tavoitteista sitten kun espanjalaismedia asiaa valottaa.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: HannuTouru - 27.04.2006, 12.04.11
Kiitti tiedoista Juhana.  :tuoppi:

Martínez Laredo. Socio 12.570

- Tunnetaan myös välikohtauksesta, jossa hän hyökkäsi tuomarin kimppuun sateenvarjolla
- Kielsi tapahtuneen, mutta sai kahden vuoden toimitsijakiellon
Lievä reps.  ;D :peukku_ylos:
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Petri P - 27.04.2006, 12.23.08
Mitkähän mahtavat olla ehdokkaiden vaalilupaukset? Baldasano lupailee del Bosquen takaisin... Onko mahdollisesti tulossa joku isompi lehdistö- tai vaalitilaisuus, jossa näitä asioita linjaillaan?

Martínez Laredo. Socio 12.570

- Tunnetaan myös välikohtauksesta, jossa hän hyökkäsi tuomarin kimppuun sateenvarjolla
- Kielsi tapahtuneen, mutta sai kahden vuoden toimitsijakiellon
Lievä reps. ;D :peukku_ylos:

Sama ;D Klassikko..
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: HannuTouru - 27.04.2006, 16.20.47
Vaaleihin ja uuteen presidenttiin saakka virkaatekevänä presidenttinä tulee toimimaan johtokunnan vanhin, eli Luis Gómez Montejano.
Kyseisellä nuorukaisella on muuten 83 v. mittarissa...  :o :tuoppi:
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 27.04.2006, 16.48.59
Jos näistä nyt itse saisi äänestää niin Baldasanon taakse lähtisin. Ihan pelkästään Del Bosquen takia. :traktori:
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: mikko29 - 27.04.2006, 16.58.45
Saas nähä kuka toisi kenetkin seuraan, martin haluaisi varmasti henryn sopimuksen mutta tiedä sitten kuinka paljon painaa del bosquen mahdollinen paluu...
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Anturi - 27.04.2006, 20.07.36
edit: BLAA!
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Juanito - 27.04.2006, 20.18.59
Carlos Sainz on myös 99.9% todennäköisyydellä mukana vaaleissa. Jos itse saisin äänestä ääneni menisi hänelle. Ei ainakaan ois samallainen kuin Perez ja ajattelis vain rahallista tulosta. Sainz on ollut Realin kausilipun haltija 6 vuotiaasta saakka ja on useaan otteeseen viime vuosien aikana sanonut että "Hänen sydämmensä itkee kun näkee Realin tälläisessä tilassa". Uskon että hän voisi olla erittäinkin kyvykäs kääntämään Realin kurssin. Koska mies todellakin tietää mitä Real Madrid tarkoittaa.... Eikä muutenkaan vaikuta yhtään samallaiselta "diktaatori" tyypiltä kuten Perez oli. Perezhän loppuen lopuksi teki kaikki päätökset seurassa. Asian ei todellakaan kuuluisi olla niin.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: VilleL - 28.04.2006, 17.49.09
Julkistetaankohan uusi valmentaja ennen presidenttiä vai joudutaanko odottelemaan vaalien lopputulosta? Mielenkiinnolla saa kyllä seurata, minkälaisia vaalilupauksia ehdokkailta tulee..  ;)
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Juanito - 29.04.2006, 11.33.28
Itsellä ei ole tosta tietoa... Eikä varmaan kellään muullakaan...... Mutta Mielestäni olisi kaikkein järkevintä että uus Presidentti ensin ja sitten vasta kaikki muu..... Vaikka kyllä vähän siltä vaikuttaa että Realilla ja Ancelottilla on NS. "Suullinen sopimus"..... Mutta toisaalta tuli kuka tahansa presidentiksi niin luulen valmentajan olevan jompikumpi kaksikosta  Ancelotti, Schuster.. Itse toivoisin Schusteria... kohtahan se sitten nähdään
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: VilleL - 29.04.2006, 15.34.51

Scolari voisi olla myös mielenkiintoinen vaihtoehto. Hyökkäävää jalkapalloa suosiva kokenut valmentaja.  :peukku_ylos:
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Roiss - 29.04.2006, 16.23.06
It's me bakkk

Jooh, sanottakoon ny alkuun, et Martinin jobin jättäminen oli pitkästä aikaa jotain hyviä uutisia rellun suunnasta. Tiimi pitää ny rakentaa totaalist uusiks ja vituikshan toi ois menny taas jos ois "saanut" jatkaa esim ton Henryn nappaamisen ansiolla. Henryst ei ois mitään hyötyä Rellulle, tänne ei ole tulos ellei saa megaluokan palkkaa ja semmosta kun taas tarjotaan yhelle kaverille niin muut pissikset vonkuu peräs... Plus et sais repiä perseen auki et lähtis Arsust. Eli ei Henryä, ei rumaa futista suosivaa Ancelottia... Ei taas tällasii lyhytkatseisia ratkaisuja.

Martin muutenki vaikuttaa vähän Florentinolt pelaajien nimiin perustuvalla markkinoinnillaan, taas ois "suuret tähdet" tulossa kesällä. Poltelkoon jointtejaan muual ku Rellun peräsimes. En nyt tarkalleen tied noide jannujen rahavaroist, mut itseasias ehkä suosisin Baldasanon kannalla. Hillitympiä ja tulevaisuuteen merkattuja ratkaisuja odotellessa..
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: GameSpot - 02.05.2006, 15.18.51
Huhujen mukaan muuan Perez asettuisi ehdolle...
Ei tämä minua paljoakaan kiinnosta, enemmän pelaajasiirrot / -ostot.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 02.05.2006, 18.06.06
Ei tämä minua paljoakaan kiinnosta, enemmän pelaajasiirrot / -ostot.

mutta presidentti ratkaisee aika paljoin pelaajasiirroista.. Presidenttikilpailun voittaa se, joka lupaa ostaa/hankkia kovimman vahvistuksen.. näinhän kävi viime vaaleissa, jos muistan oikein..  :)

tosin valmentaja päättä sitten lopuksi.. tai ainakin näin pitäisi olla..  ;)
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Juanito - 02.05.2006, 19.13.22
Minua tämä kyllä kiinnostaa noin 1000 kertaa enemmän kun pelaaja siirrot tällä hetkellä. Jos uusi presidentti ja muukin johto porras on täysin paska niin ei niiillä pelaaja siirroilla loppujen lopuksi mitään merkitystä ole.
Kuten tälläkin hetkellä nykyinen hallitus on täysin paska ja useinpai sen jäseniä ei kiinnosta pätkääkää miten joukkueella menee kuhan rahaa vain tulee...
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: mikko29 - 15.05.2006, 18.21.43
Ehdottomasti Sanzille ja hänen kumppanilleen(muista sitä nimeä) :peukku_ylos:
Sanzille :peukku_alas:,...vasta tajusin itsekin, tämä on siis lorenzo :-[
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puuportti - 15.05.2006, 18.30.24
siis häh  ???
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 15.05.2006, 18.33.31
siis häh  ???

ja ongelma oli??
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puuportti - 15.05.2006, 20.54.57
siis häh  ???

ja ongelma oli??

se, että edellisessä viestissä Sanz sai peukun molempiin suuntiin
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: mikko29 - 16.05.2006, 17.53.52
korjattu

mutta vielä kerran:lorenzolle :peukku_alas:,carlokselle  :peukku_ylos:
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 19.05.2006, 20.39.00
Ketkä ovat ehdokkaat presidentinvaaleissa??  ???
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: STRIKER - 30.05.2006, 13.30.19
Sainzin voittaessa vaalit olisi Arsene Wenger tulossa Madridin peräsimeen. Eikös se ollut juuri Sainz, joka aikaisemmin sanoi haluavansa Laudrupin valmentamaan Madridia?  ??? Onko kenelläkään tietoa ketkä ovat varmuudella jo mukana vaaleissa?

http://www.realmadrid.dk/news/article/default.asp?newsid=8265
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Juanito - 30.05.2006, 19.41.01
ainakin Sainz-Villar Mir yhteen liittymä ja Ramon Calderon ovat vaaleissa varmasti muista en viellä tiedä.

Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: mikko29 - 30.05.2006, 20.44.26
Eikös lorenzo sanz ole myös mukana??
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 31.05.2006, 00.36.10
http://www.realmadrid.dk/news/article/default.asp?newsid=8268
http://www.realmadrid.dk/news/article/default.asp?newsid=8271
Jos Ramon Calderon valitaan presidentiksi, hän hankkisi Kakán ja Capellon...

http://www.realmadrid.dk/news/article/default.asp?newsid=8270
Mikäli Sainz valitaan, hän antaisi kaiken päätäntävallan päävalmentajalle.. siis pelaajien suhteen..
---------------------------------------------------------

Calderon lupaa kyllä hankkia todella kovan pelaajan.. Kakán siirrolle suuri  :peukku_ylos: Minusta olisi hyvä tuo Sainzin idea, mutta kun hänen valmentajaehdokas on Svennis, niin en sitten tiiä..  :-\

btw.. Calderonin aisapariksi tulisi Predrag Mijatovic, kun taas Sainz muodostaisi yhteistyön Villa Mirin kanssa..
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Finale - 05.06.2006, 21.23.40
Del Bosque on viime päivinä kritisoinut muutamia Presidentti ehdokkaita todella rankasti. Erityisesti Juan Villar Marin ja Carlos Saizin yhteisprojektin Del Bosque uskoo olevan Florentino Perezin käsissä. Mursun mukaan Villar Mar ja Sainz antaisivat vain naamansa projektille ja Perez vetelisi naruista :keskari:

Del Bosque on myöskin todella pettynyt siihen, että ehdokkaat keskittyvät mieluummin toistensa mustamaalaamiseen kuin omien ideoiden esiintuomiseen :peukku_alas:

Nyt tää madridistan elämä on kyllä pelkkää Heinäkuun 2. päivän odottamista ja siitä eteenpäin alkavan toivottavasti hyvän, uuden episodin alun odottelua :pallo:
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: mikko29 - 06.06.2006, 12.21.15
Baldesan olisi ilmeisesti tuomassa joaquinia madridiin http://www.marca.com/edicion/marca/futbol/1a_division/real_madrid/es/desarrollo/656470.html

 Minusta olisi hyvä tuo Sainzin idea, mutta kun hänen valmentajaehdokas on Svennis, niin en sitten tiiä.. :-\
Viime päivinä on huhuttu heidän olevan wengerin perässä...

Calderon alkaa mielestäni kuulostaa päivä päivältä paremmalta ehdokkaalta, aisaparina kuitenkin entinen madridista joten uskoisin että asiat ovat hallussa. Myös Calderon on mielestäni sanonut että Mijatovic saa "vapaat kädet" palloiluun liittyvissä asioissa.Capello on mijatovicin hyvä ystävä joten voisi olla madridin seuraava valmentaja. Huono puoli capellossa vaan se että on ilmoittanut lopettavansa 3 vuoden päästä...

Epäilisin että vaaleista tulee Calderon/Mijatovic vs. Villa Mir/Sainz -asetelma vaikka muitakin on mukana.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: mikko29 - 06.06.2006, 15.29.29
Menee monologiksi mutta menköön...

http://soccernet.espn.go.com/news/story?id=370169&cc=5739
Jutun mukaan baldesanolla on esisopimus svenniksen kanssa,..myös reyes ja joaquin ovat ostoslistalla. Ja lisää tulee: http://www.sportinglife.com/football/transfer_centre/ tämän mukaan mursu :peukku_ylos: tulisi työskentelemään svenniksen kanssa, nimike olisi "director of football"...
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Cicinho - 06.06.2006, 19.24.44
Eriksson ja del Bosque tyrkyllä Real Madridin valmentajaksi
Julkaistu 06.06.2006 16:58 (päivitetty 19:03)
Sven-Göran Eriksson, kuva: Alex Livesey/Getty Images

Englannin jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Sven-Göran Eriksson ryhtyy espanjalaisseura Real Madridin valmentajaksi, jos Arturo Baldasano valitaan seuran puheenjohtajaksi 2. heinäkuuta. Eriksson on ilmoittanut jättävänsä Englannin maajoukkueen MM-lopputurnauksen jälkeen.

- Olemme keskustelleet Erikssonin kanssa ja hän on lupautunut valmentajaksi, jos voitan puheenjohtajavaalin, Baldasano sanoi julkistaessaan kampanjansa tiistaina.

Baldasano oli ehdolla myös vuonna 2004, mutta jäi Florentino Perezin jalkoihin. Perez erosi helmikuussa ja Fernando Martin erotettiin huhtikuussa.

Baldasanon ohella ehdokkuudestaan ovat kertoneet Ramon Calderon, rallitähti Carlos Sainz yhdessä Juan Manuel Villar Mirin kanssa, liikemies Juan Palacios ja entinen puheenjohtaja Lorenzo Sanz.

Sanz kertoi tiistaina, että mikäli hänet valitaan puheenjohtajaksi, on Real Madridia menestyksekkäästi 2000-2003 luotsannut Vicente del Bosque lupautunut palaamaan joukkueen peräsimeen.

(MTV3-Reuters-STT)
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 06.06.2006, 19.33.21
Sanz kertoi tiistaina, että mikäli hänet valitaan puheenjohtajaksi, on Real Madridia menestyksekkäästi 2000-2003 luotsannut Vicente del Bosque lupautunut palaamaan joukkueen peräsimeen.

kuulostaisi erittäin hyvältä.. Mitä pelaajia Sainzin ja Villa Mirin liitto on lupautunut hankkimaan?? Eriksonille EI KIITOS!!
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: mikko29 - 06.06.2006, 20.25.43
Sanz kertoi tiistaina, että mikäli hänet valitaan puheenjohtajaksi, on Real Madridia menestyksekkäästi 2000-2003 luotsannut Vicente del Bosque lupautunut palaamaan joukkueen peräsimeen.
kuulostaisi erittäin hyvältä.. Mitä pelaajia Sainzin ja Villa Mirin liitto on lupautunut hankkimaan??
En tiedä mutta mursu on sanonut(jonkun lehden mukaan) että  tämän liiton takana olisi florentino... :keskari:
Ihmeellinen juttu muuten että myös calderon on tuomassa mursua takaisin, tosin eri paikalle...

Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Principe - 06.06.2006, 21.56.22
Eiköhän tuo ole selvä. Sanz voittaa ja Bosqu palaa.  :peukku_ylos:
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Cicinho - 06.06.2006, 22.47.05
Jos Bosguee palaa niin millä systeemmillä real pelaa. jatkettaankohan 1 kärjellä
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: El Madridista - 07.06.2006, 09.19.44
real madrid tarvitsis juuri nyt kärsivällisen puheenjohtajan. semmosen joka tietää että menestystä ei vältämättä saada saman tien. ei roomaakaan päivässä rakennettu.
pj:n pitäis ottaa kunnon valmentaja ja antaa hänelle aikaa ja valtuudet tehdä kunnon joukkue eikä vain päsmätä päälle niinkuin herra perez konsanaan.

el imun mielipide et sainz pj:ks ja vdb valmentajaks nii tulosta alkaa tulee jossain vaihees.

ja real madrid espanjalaiseks!!
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Petri P - 07.06.2006, 09.21.44
Kalevasta:

Lainaus
Eriksson tyrkyllä Real Madridiin

Englannin jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Sven-Göran Eriksson ryhtyy espanjalaisseura Real Madridin valmentajaksi, jos Arturo Baldasano valitaan seuran puheenjohtajaksi 2. heinäkuuta. Eriksson on ilmoittanut jättävänsä Englannin maajoukkueen MM-lopputurnauksen jälkeen.

- Olemme keskustelleet Erikssonin kanssa ja hän on lupautunut valmentajaksi, jos voitan puheenjohtajavaalin, Baldasano sanoi julkistaessaan kampanjansa tiistaina.

Baldasanoa aiemmin ehdokkuudestaan ovat kertoneet Juan Manuel Villar Mir, Ramon Calderon ja rallitähti Carlos Sainz. Myös liikemies Juan Palacios ja entinen puheenjohtaja Lorenzo Sanz aikovat mukaan. Baldasano oli ehdolla myös vuonna 2004, mutta jäi Florentino Perezin jalkoihin. Perez erosi helmikuussa ja Fernando Martin erotettiin huhtikuussa.

Ruotsalainen Eriksson haluaa jatkaa valmentamista huipputasolla. Hän luokittelee MM-turnauksen suurimmiksi paineenkantajiksi Englannin, Brasilian, Argentiinan, Italian, Hollannin ja Ruotsin.

- Mutta paineet ovat hyvästä, minä en niistä kärsi. Viihdyn työssä, jossa paineet ovat korkealla. Jos joukkueella ei ole menestyspaineita, se on huono joukkue, Eriksson selvitti.

STT

http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=576218
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: El Madridista - 07.06.2006, 09.30.58
jostain kumman syystä en kyllä ikinä haluais erikssonia El Realiin.

jätkä oli ihan pätevä aikanaa laziossa, mutta jotenki kaikki, jotka sumusaarilla käyny on uransa mun silmissä pilannu. ja se äijä on jotenki liikaa mediapersoona. ei ikinä madridiin!!

Kiitos!
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: mikko29 - 07.06.2006, 10.35.42
el imun mielipide et sainz pj:ks ja vdb valmentajaks nii tulosta alkaa tulee jossain vaihees.
Tuliko kenties kirjoitusvirhe?...Sainz olisi nimittäin tuomassa wengeriä..(ainakin yrittää).

huomaa Sanz ja SaINz
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: El Madridista - 07.06.2006, 12.38.18
suottaapi olla että olin epähuomiossa kirjoittanu tollein.

eli se mitä haluan sanoa et vdb valmentajaks. muulla ei mulle nii merkitystä et kuhan viel real saatais espanjalaiseks.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 07.06.2006, 12.59.48
muulla ei mulle nii merkitystä et kuhan viel real saatais espanjalaiseks.

espanjalaisia ja brasseja niin hyvin menee..  :peukku_ylos: ja yksi kiintiö-britti  :o
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: mikko29 - 07.06.2006, 13.06.34
Niin onhan se selvää että käsite "espanjalainen" tarkoittaa avauksessa 4-5 pelaajaa, ei enempää...Nyt ollaan aika samoilla linjoilla barcan kanssa ja se on hyvä. Joukkueen on oltava kansainvälisesti hyvä ollakseen menestyvä...

Ensi kauden valmentaja tulee 99% varmuudella olemaan eriksson/capello/vdb, näin asian näkisin.
Jos svennis tulee niin becksistä ei päästä ikinä ja hänestä tehtäisiin varmasti kapteeni ;D :keskari:
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: ronaldo_90 - 07.06.2006, 13.13.59
Mutta eikös sitä kapteenia päätetä äänestämällä pelaajien kesken ???
 :P
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: zkb - 07.06.2006, 14.03.09
Halonen voitti.miks te viel puhutte siit?vaiettekö tienny et halonen voitti?
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: mikko29 - 07.06.2006, 14.17.24
http://www.realmadrid.dk/news/article/default.asp?newsid=8297
Nyt on calderon kuulemma varmistanut asian eli capellosta tulisi valmentaja jos hänet valittaisiin...Muutamia pelaajia oli myös:emerson,zambrotta ja mahdollisesti kaka. Kaikki kunnia toki mursulle mutta tosiasia on että hän ei ole valmentanut huippujoukkueessa muutamaan vuoteen ja lisäksi real on muuttunut tuona aikana. Nyky-realilta puuttuu selvä johtaja joka mursun aikana oli Hierro. Tosin meriitit puhuvat hänen puolestaan MUTTA kukaan ei voi väittää että capello ei olisi menestyvä valmentaja...kuitenkin se mestaruus myös madridin peräsimessä. Capello mielestäni taktiselta osaamiseltaan maailman paras mutta se on makuasia. Eri asia on sitten minkälaisen pelityylin hän loisi, muistakaamme kuitenkin että maassa maan tavalla..Jos nykyiseen materiaaliin(+pari hyökkäävää pelaajaa) lisättäisiin huippupuolustus(on jo melkein kasassa), olisi menestys taattu....ehkä ::)
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 07.06.2006, 15.21.59
Halonen voitti.miks te viel puhutte siit?vaiettekö tienny et halonen voitti?

tiedän et toi oli vitsi.. ainakin toivon niin.. sähän olit se joka olit "se oikea" Los Blancos fani.. vai kuinka?
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: ronaldo_90 - 07.06.2006, 15.26.40
Halonen voitti.miks te viel puhutte siit?vaiettekö tienny et halonen voitti?

tiedän et toi oli vitsi.. ainakin toivon niin.. sähän olit se joka olit "se oikea" Los Blancos fani.. vai kuinka?

Ei ois kanttin kirjottaa tota. nyt saat pari yksityisviestii ja tää topic menee piloillee :(  :traktori:
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: zkb - 07.06.2006, 15.27.00
Totta olen todellinen Real-fani joka on katsonut espanjalaisesta näkökulmasta asiaa(asuin madridissa 4 vuotta ja katoin monta matsia.)
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: zkb - 07.06.2006, 15.28.26
Musta Tarja halonen on paljon parempi kuin Sauli niinistö ja Matti vanhanen.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: ronaldo_90 - 07.06.2006, 15.28.35
Ethän siä sitten voi olla todellinen Real fani kun viime topicissa laitoit et pitää asua vähintään 10 vuotta et on..
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: zkb - 07.06.2006, 15.30.31
no MÄ olen kuitenkin suurempi fani kuin melkein kaikki täl foorumil.Mitä mieltä olet Halosen voitosta?
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 07.06.2006, 15.40.00
Totta olen todellinen Real-fani joka on katsonut espanjalaisesta näkökulmasta asiaa(asuin madridissa 4 vuotta ja katoin monta matsia.)

pelle sä oot.. etkö sä todellakaan tiiä, et Madridissa on käynnissä presidentinvaalit?  :o kertoo vaan, kuinka kova fani sä oot.. toivottavasti tää sun juttus täyttä tsoukkii..

Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: RONALDO - 07.06.2006, 16.25.09
Näille foorumeille on tullut tässä parin päivän aika ihme topikkeja ja tän zkp:n vois kyllä pistää bänniin!
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: STRIKER - 07.06.2006, 17.08.24
Kaikki kunnia toki mursulle mutta tosiasia on että hän ei ole valmentanut huippujoukkueessa muutamaan vuoteen ja lisäksi real on muuttunut tuona aikana. Nyky-realilta puuttuu selvä johtaja joka mursun aikana oli Hierro.
En usko, että se valmennustaito mihinkään häviää muutamassa vuodessa. Selvä johtaja on tällä hetkellä Relissa Raul. Casillas on myös ruvennut  kokemuksen kautta(?) huutamaan ja ohjaamaan puolustusta enemmän kuin ennen. Myöhemmin tälle paikalle tulee toivottavasti Ramos, joka tulee tekemään pitkän uran Madridissa...
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: RONALDO - 07.06.2006, 20.26.15
Kolme Presidentti ehdokasta on tuomassa Reyesia valkoisiin  ::) http://www.realmadrid.dk/news/article/default.asp?newsid=8299
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 13.06.2006, 16.28.00
http://www.realmadrid.dk/news/article/default.asp?newsid=8314

Palacios alkaisi sponsoroimaan Fernando Alonsoa, jos hänet valitaan.. Alonso olisi Realin lähettiläs.. Näkisimme Real Madridin logon McLarenissa tai Alonson kypärässä..  :D Vila Mir on jo ehtinyt vastaamaan tuohon näin: This is all the wrong way round. Real should be receiving money from sponsors not paying it out."

http://www.realmadrid.dk/news/article/default.asp?newsid=8313

Villar Mir palkkaisi Wengerin valmentajaksi, jos hänestä tulee residentti.. Capello on toinen vaihtoehto..
-------------------------------------------------------

Wenger olisi hyvä vaihtoehto, mutta jos hän alkaisi tuomaan fransmanneja paljon-  ei kiva.. Minä en ainakaan halua Realista samanlaista kuin Arsusta..

Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Juanito - 15.06.2006, 13.10.04
2 selvää suosikkia omalla kohdallani näissä vaaleissa on selkeästi Ramon Calderon ja Carlos sainz - Villar Mir liittoutuma.

Calderonilla kuulemma on muutama pelaaja sopimus jo valmiina ja saittaisi julkiistaa niitä jo lauantaina. Valkku ehdokas hänellä Capello ja Urheilutoimenjohtajaksi tulisi Pedrag Mijatovic. Myös lupaus hankkia Kaka sai ainakin allekirjoittaneen innostumaan vaikka se nyt pelkkä lupaus onkin. Mutta silti ei parempaa korvaajaa ZZ:talle voi toivoa.

Carlos sainzin ja Villar Mirin pelaaja suunnitelmista en ole kuulut paljoakaan. Valmentaja ehdokkaat. Wenger,Schuster,Capello ja Laudrup.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 15.06.2006, 18.44.36
Myös lupaus hankkia Kaka sai ainakin allekirjoittaneen innostumaan vaikka se nyt pelkkä lupaus onkin.

http://www.realmadrid.dk/news/article/default.asp?newsid=8319

"Not only am I happy because he(Kaká) can be my player---"- Calderon

alkaa tuo Kakán siirto Realiin olla aika lähellä.. Ilmeisesti Realin brassit ovat saanneet Kakan kiinnostumaan Realista.. Se miksi Kaká haluaisi siirtyä Realiin on vähän epäselvää.. Ehkä hänen ja Milanin välit eivät oli parhaat mahdolliset, ehkä hän haluaa uuden haasteen, ehkä Shevan lähtö sai Kakánkin miettimään, ehkä Italian jalkapallo skandaali koskee myös Milania.. Milanin on pakko myydä Kaká, jos hän itse haluaa vaihtaa maisemaa.. Ehdottomasti mahdolliseselle Kakán hankinnalle erittäin iso  :peukku_ylos:

Calderon on ollut aktiivinen noitten pelaajahankintojen kanssa.. ensi lauantaina pitäisi varmistua hänen ensimmäinen pelaaja hankinta!! Uskon Calderonin vievän tuon presidenttikilpailun, on hänellä sen verran hyvät kortit kädessä..

en tosin Sainz-Villar Mir liittoutumallekkaan sanoisi heti ei..
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 15.06.2006, 21.49.37
No johan paukkas goal.com uutisen.
http://www.goal.com/es/articolo.aspx?ContenutoId=74715
120 miljoonaa velkaa ??? Jaksaskohan tuoho uskoa...
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puuportti - 15.06.2006, 22.47.26
Oon kyl kuullu kans huhui et madrid olis aika suuris velois...jopa yks tuttu ku on asunut viimeset 20 vuotta epsanjassa väittää niin  :peukku_alas:
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 15.06.2006, 23.10.45
toihan tais tulla ilmoille tosa viime talvena.. Tuon Real Madrid on minusta jo kiistänyt.. joku organisaatiosta kertoi, että Real tekee joka vuosi jonkin määrän voittoa, joten nuo velat eivät ole "pahat".. tosin en nyt muista niin tarkasti, että voisin olla aivan varma...
Espanjaa en osaa, joten en tiedä onko kyse samasta asiasta..  ???
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: HannuTouru - 15.06.2006, 23.26.31
Oon kyl kuullu kans huhui et madrid olis aika suuris velois...jopa yks tuttu ku on asunut viimeset 20 vuotta epsanjassa väittää niin  :peukku_alas:
Joku cule -ystäväs vittuilee sulle?  ;D

-------

Ei vaan, onhan noita juttuja kuulunut pitkin talvea, tosin ei mistään kaikista luotettavimmista lähteistä kylläkään. Tuo tuoreinkin on goal.comista, joten pienellä varauksella siihen kannattaa suhtautua.

Ja kyllähän Real Madridilla velkaa on, se on aivan varma. Enpä usko olevan montaakaan seuraa, jolla ei velkaa olisi, ja esim. Barcalla on velkoja Madridin(kin) suuntaan jäljellä. Mutta vaikea sanoa Real Madridin velkojen suuruutta, ja ennen kaikkea sitä, onko Real Madrid enemmän velkaa muille, kuin mitä muut ovat velkaa Real Madridille. Sehän se kuitenkin loppujen lopuksi on oleellista. Eli: enpä usko tässä olevan taloudellisesti mitään hätää...
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 15.06.2006, 23.31.28
Eli: enpä usko tässä olevan taloudellisesti mitään hätää...

ei todellakaan.. Kaikki seurat ovat velkaa johonkin suuntaan.. Realhan on niitä ainoita, jotka käsittääkseni tuottavat plussaa.. en tosin aivan varma oo.. Saattaa tuon uuden harjoitukskeskuksenkin rakentaminen hiukan sitä rahaa viedä..  ;)
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: HannuTouru - 15.06.2006, 23.35.53
Realhan on niitä ainoita, jotka käsittääkseni tuottavat plussaa..
Virallisen tiedon mukaan jopa eniten maailmassa  8) :peukku_ylos:
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 16.06.2006, 00.00.52
Joo tossa jutussahan sanotaan, että oleellista tässä ei ole se velka tai sen suuruus, vaan Real Madridin likviditeetti, joka on tähän asti ollut hyvä. Tästä eteenpäin en sitten tiedä.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Juanito - 17.06.2006, 03.56.25
NE tiiä sitte mistä ne velat on tullu. Koska entisen harjotus keskuksen myymisen jälkeen Real maksoin kaikki (170 miljoonaa) velkoja pois ja harjoitus keskuksen myynto tuotti 300 milliä. . Viime vuosina Real on myös tehnyt jatkuvasti +200 miljoonaa voittoa viime vuonna tuli sitten futis seurojen tuotto ennätys reilulla summalla ennen ManU:a tais olla jotain 50 milliä enemmän kuin United.. Ja jos Pereziä on uskominen. niin Realilla on 180 miljoonan kassa käytettävänä tämän kesän pelaaja siirtoihin. Realin käyttäessä tämän tulos pysyisi viellä kuulemma plussalla. Vertailuksi voidaan ottaa se että suurin summa minkä fudis joukkue on ikinä kesässä käyttänyt on 98 miljoonaa jolla Chealsea hankki Veronin,Crespon,Mutun,Makeleleen,Gremin,Robbenin,Parkerin,J.Colen ja sitten muutaman muun pienemmän profiilin pelaajan. Tämä summa olis noin tuplat tuosta.... Unelmoiminen on sii todellakin sallittua, millaisia pelaajia tuolla määrällä saisikaan.  En kyllä itse toivo että Real pistää tollasia summia menemään. Mutta kuitenkin rahaa on jos tarvitaan ja se ei todellakaan ihan heti ole loppumassa. Mutta itse en ainakaan nää kesällä tapahtuvan kuin yhden kalliin siiron joka nyt onkin sitten ...... Kaka Milanista hinnalla noin 30-40 miljoonaa... hinta on kova jos siirto tapahtuu, mutta maailmassa ei ole parempaa korvaajaa ZZ:talle kuin Ricacacardo=Kaka. Unohtakaa kaikki vanhat Riquelmet, ailahteletvat Aimarit, sun muut.

KAKA   :P :sydän: :peukku_ylos: :pallo:

Mitä noihin velkoihi tulee niin ainakin PSG,Barca ja Milan ovat Realille veloissa. PSG viellökin noin 10 miljoonaa Anelkan siirrosta, BArca noin 10 myös Eto'tsta ja Milan 5 miljoonaa (Redondosta :'( ) Liverpool ja muutama muu seura on myös velkaa Realille muutamasta siirrorrosta tai laina sopimuksesta Liverpool kuulemma viellä 2 miljoonaa Morientesista. Tosin he varmaan maksavat sen kesän aikana. Realin veloista en pahemmin tiedä koska niitä ei taida enää olla. Taitaa olla lähes ainoa asia jossa Perez onnistui täydellisesti. = Real on velaton ja maailman kallein jakapallo brändi. Niin ja rakennuttihan Perez meille maailman upeimman.suurimman ja uudenaikaisimman harjoituskeskuksen. Entisen todella kalliin, vanhan ja pienen, tilalle. Minkän muun joukkueen junnu ja edustus joukkueet eivät harkoittele samassa paikassa.......
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 17.06.2006, 16.03.08
Eikö Calderonin pitänyt tänään ilmoittaa hänen ensimmäisen varman pelaajahankinnan??
"Next Saturday it is possible that we will announce one."- Calderon
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: mikko29 - 17.06.2006, 17.00.18
pitihän sen joo..Sirkus alkaa kuitenkin vasta kisojen jälkeen :traktori:
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Juanito - 18.06.2006, 21.10.14
JEp kuhan uus pressa on tullu ni sitten alkaa se siirto rumba oikeen kunnolla
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Finale - 18.06.2006, 21.29.12
JEp kuhan uus pressa on tullu ni sitten alkaa se siirto rumba oikeen kunnolla

Jännä nähdä julkistetaanko pelaaja sopimuksia jo ennen kuin MM-kisat ovat ohitse vai odotetaanko vaalien jälkeen vielä pari päivää ??? Ja jos kaikki lupaukset siitä, että tuleva valmentaja saa kasata tulevan joukkueen, pitää paikkansa niin valmentaja on sitten ensimmäinen jonka nimi julkistetaan.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Juanito - 20.06.2006, 13.24.32
Se nyt vähän riippuu kuka Presidentiksi tulee..... Jos Calderon niin hän varmaan julkistaa muutaman sopimuksen heti...... Muussa tapauksessa Ensin tulee urheilutoimen johtajat,Valmentajat ja muut sitten vasta pelaajat
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Principe - 20.06.2006, 13.47.28
Miten Kakán hinta olisi vain 30-40 millii, jos Robbeninkin hinta on 43 millii ja Torresin on 63 millii. Onhan Kaká molempia parempi.. Ja aika halpaan hintaan sai kyllä Chelski nuo kaikki Crespot sun muut..

Hitto kun oon rippileiril just kun on nuo vaalit loppunu, ja rumba alkaa..  >:(
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Neuville - 20.06.2006, 14.52.15
http://www.realmadrid.dk/news/article/default.asp?newsid=8330

Kuulostaa erittäin hyvältä. Calderon & Mijatovic saaneet suulliset sitoumukset Kakálta ja Robbenilta Real Madridiin liittymisestä, jos (epäileekö kukaan enää?) Calderon sattuisi vaalit voittamaan. Robbenille hintaa tulisi 12milj.  :o

http://www.realmadrid.dk/news/article/default.asp?newsid=8331

AC Milan ei kuitenkaan ole Kakásta luopumassa. Alkaa jo muistuttaa viime kesäistä tapausta Ashley Cole & Chelsea.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: mikko29 - 20.06.2006, 18.10.25
Robbenin siirrolle en lämpene yhtään, perus minä-minä pelaaja...lisäksi samalle pelipaikalle jo robinho.
Nyt maikkarillakin juttua että juven ja milanin putoamisvaara olisi todellinen, joten kaka ja muut juven/milanin "supertähdet" todennäköisesti vaihtavat maisemaa joukkueen pudotessa. Jos joukkueet kuitenkin säilyttävät paikkansa joutuvat monet presid.ehdokkaat harkitsemaan uudelleen pelaajahankintoja. Kaka on todella erottunut edukseen ja olisi luonnollinen valinta zz:korvaajaksi, on enemmän keskikenttäpelaaja(kuten zizou) verrattuna esim.ronaldinhoon. Kakan tuominen pääkaupunkiin tulee kuitenkin olemaan todella vaikeaa...
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 20.06.2006, 18.52.23
Robbenin siirrolle en lämpene yhtään, perus minä-minä pelaaja...lisäksi samalle pelipaikalle jo robinho.
Nyt maikkarillakin juttua että juven ja milanin putoamisvaara olisi todellinen, joten kaka ja muut juven/milanin "supertähdet" todennäköisesti vaihtavat maisemaa joukkueen pudotessa.

tuo Milanin ja Juven tippuminen olisi kyllä sellanen pommi.. Buffon on jo kertonut, että hän jatkaa Juven maalissa, vaikka Juve tippuisi Serie C:hen.. Saas kattoo, kun joku muu suurseura heittää rahat pöytään, mitä Gigi tekee.. Juven tippuminen on jo aika varmaa, tuo Milanin kohtalo on hiukan epäselvä.. Berlusconi taisi juuri palata Milanin peräsimeen..  ;)

Mitä sitten tulee noihin lähtijöihin Juvesta ja Milanista.. Kaka varmaankin vaihtanee maisemaa, mikäli Milan tippuu, tuskin Kaká haluaa viettää huippuvuosiaan Serie C:ssä.. Tällöin Real Madrid olisi varmaankin se joukkue johon Kaká siirtyy.. Koko Milanin puolustuslinja lopettanee, Maldini taitaa vielä nostaa Milanin takaisin  ;).. Onhan tämä hiukan aikaista, miettiä mitä Juvelle ja Milanille tapahtuu.. tai no.. Päätöshän tehdään juuri sopivasti ennen tai hiukan jälkeen Real Madridin presidentinvaaleja.. Elämme jänniä aikoja.. Nyt jopa minun suosikki Inter voi voittaa Serie A:n. ;D
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Juanito - 20.06.2006, 20.14.57
MIlanin tippuessa Kakan tulo Realiin olisi lähes sinettiä vaille varma.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Principe - 20.06.2006, 21.10.34
Sanokaas, miksi Milan ja Juwe tippuu ja mihin?  :-\
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 20.06.2006, 21.16.04
Sanokaas, miksi Milan ja Juwe tippuu ja mihin?  :-\

Mikäli olet seuraillut uutisia niin Italiassa velloo sopupelijupakka.. Milan ja Juve ovat kai sitten sotkeutuneet tähän ja Juve on jo ehtinyt erottaa kaikki johtohenkilönsä.. Mikäli joukkueet tippuvat, ne tippuvat joko Serie B:hen tai C:hen.. Milanin tippuminen on vielä melko epätodennäköistä, mutta Juventuksen kohtalo on vain sinettiä vailla.. tuossa toi nyt lyhykäisyydessään..  :D
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: RONALDO - 20.06.2006, 21.19.07
Sanokaas, miksi Milan ja Juwe tippuu ja mihin?  :-\

Lueppas tästä  ;)

Italian jalkapalloliitto FIGC:n kurinpitoelin käsittelee maanantaina saamaansa sopupeliraporttia 27. tai 28. kesäkuuta alkaen. Päätös ja rangaistustoimenpiteet seurojen osallisuudesta sopupeliskandaaliin julkistetaan joko 7. tai 9. heinäkuuta.

Sopupelisyytösten tutkintaa johtanut ja FIGC:lle 190-sivuisen raporttinsa luovuttanut tuomari Francesco Saverio Borrelli kritisoi italialaislehdistön mukaan erityisesti Juventuksen toimia. Juventuksen entisen puheenjohtajan Luciano Moggin väitetään neuvotelleen puhelimitse erotuomarivalinnoista FIGC:n virkamiesten kanssa Juventuksen otteluihin kaudelle 2004-05. Juventus voitti kyseisellä sekä myös viime kaudella Italian mestaruuden.

- Juventus on epäilemättä suurimmassa vaarassa pudota Serie B:hen, La Gazzetta dello Sport julisti.

AC Milan on sopupeliepäiltyjen listalla seuran johtoon kuuluvan Leonardo Meanin puhelinkeskustelujen takia. Nauhoitetussa keskustelussa Meani valitti huhtikuussa 2005 otteluiden linjamiehistä vastaavalla henkilölle Milan-Siena -ottelun linjamiehestä. Milan hävisi kyseisen ottelun.

- Milanin putoamisvaara perustuu yritykseen luoda vaihtoehtoinen järjestelmä (ottelujen lopputulosten vaikuttamiseen) Moggiin verrattuna, La Gazzetta jatkoi.

Mukana sopupeliepäilyissä ovat lisäksi Lazio, Sampdoria ja jo kertaalleen viime vuosina talousongelmiensa vuoksi vauhtia Serie C2:sta ottanut Fiorentina. Corriere dello Sport -lehden mukaan Sampdoriaa lukuunottamatta jokainen edellä mainittu seura kuuluisi pudottaa joko Serie B:hen tai Serie C1:een, jos tuomari Borrelli saisi päättää.

Oho, Future ehti ensin  :)
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Principe - 20.06.2006, 21.24.38
En tienny että ne putoaa Serie B:hen tai C:hen. Hyvähän se olis jos Juve homot putois Serie C:hen.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 21.06.2006, 01.02.29
Ehkä vähän turhaa, mutta laitan silti.. Eli ehdokkailta kysyttiin Marcan toimesta kymmenen kysymystä.. lähde on eräs toinen real madrid foorumi.. Muut kolme puuttuvat..

(http://www.blazinnet.com/!baldasano.JPG)
Arturo Baldasano

Marca: If you weren't a candidate, who would you vote for ?

Arturo Baldasano: None of them. The only member of Real Madrid i would vote for is Arturo Baldasano, because the rest are to blame for Real Madrid's current crisis.

Marca: Do you remember who the scored the last goal for Real Madrid last season ?

Arturo Baldasano: (Starts to think about it, then asks) Was it Baptista ?
(No, its was Zinedine Zidane in the 4-3 defeat in Sevilla)

Marca: Who do you like best! Ronaldinho or Eto'o ?

Arturo Baldasano: I perfer Eto'o.

Marca: Would you like Juventus to be demoted (Serie B/C)?

Arturo Baldasano: No, i dont want any club to be demoted, but i do believe that the Italien League needs cleaning up.

Marca: Do you know who the most recent purchase was in the Basketball department ?

Arturo Baldasano: (Answers immideatly) Videnov.

Marca: Do you know how many of Real Madrids basketball players suffered from struma last season ?

Arturo Baldasano: Two ( It was 3).

Marca: Tell me the names of three Castilla players.

Arturo Baldasano: (Laughs) Soldado, Jurado, De la Red (Had to stop him)

Marca: Whats the name of Real Madrid C coach ?

Arturo Baldasano: Abraham.

Marca: whats Ramón Martínez´ job?

Arturo Baldasano: Sports Director or something, there was alot of confussion about that job Benito Floro had.

Marca: What number does Gravesen play with? And Cassano?

Arturo Baldasano: (Thinks about it) I think Gravesen has number 18 or something ? (No, he has nr. 16). Cassano has a high number (True, He plays with nr. 19).
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 21.06.2006, 01.06.49
(http://www.blazinnet.com/calderon.jpg)
Ramón Calderón

Marca: If you weren't a candidate, who would you vote for ?

Ramón Calderón: I dont know any of the other candidates campaign.

Marca: Do you remember who the scored the last goal for Real Madrid last season ?

Ramón Calderón: (After think about for a while he answers correctly) Yes, Zidane at Sánchez Pizjuán

Marca: Who do you like best! Ronaldinho or Eto'o ?

Ramón Calderón: I like them both, but Ronaldinho the most, he is ver spectacular

Marca: Would you like Juventus to be demoted (Serie B/C)?

Ramón Calderón: No, i would never wish anything bad on someone else, no matter what happened with Capello.

Marca: Do you know who the most recent purchase was in the Basketball department ?

Ramón Calderón: Scales. (No,It was the bulgarian Videnov).

Marca: Do you know how many of Real Madrids basketball players suffered from struma last season ?

Ramón Calderón: No. (Hamilton, Rakocevic og Fisher)

Marca: Tell me the names of three Castilla players.

Ramón Calderón: Jurado, Soldado og Javi García (It takes him a little while to think of the third name, he then says, it because he heard so many good things about him)

Marca: Whats the name of Real Madrid C coach ?

Ramón Calderón: The truth is, i dont know (its Abraham García).

Marca: whats Ramón Martínez´ job?

Ramón Calderón: There was a alot of confusion when Benito Floro arrived, Ramón Martínes had the same job.(Correct)

Marca: What number does Gravesen play with? And Cassano?

Ramón Calderón: I dont know Gravesens, but Cassano has number 19.
(Started to think about the danes number but gave up.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Cicinho - 21.06.2006, 12.49.47
Luin juuri mtv3lta että jos Miguel Villarista tulee presidentti niin wenger on uusi valmentaja. Villar toisi myös fabregaksen realiin.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Juanito - 21.06.2006, 13.54.44
Jep AS ja MARCa:kin ovat kirjoittaneet että diili on jo tehty Wengerin kanssa.... Olis kyllä uskomatonta saada hänet valmentajaksi. Mies tekisi ihmeitä Realin budjetilla.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Joni - 21.06.2006, 14.11.07
Nyt jopa minun suosikki Inter voi voittaa Serie A:n. ;D

Korjatkaa jos olen väärässä, mutta eikö se ole niin, että jos Juventus ja Milan todetaan syyllisiksi niin kahden edellisvuoden Scudetot luovutetaan Interille?
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Principe - 21.06.2006, 15.13.54
Vielä tuosta Juve jutusta, saavatko Milan ja Juve osallistua edes ensi kauden mestareiden liigaankaan, jos putoavat?

Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 21.06.2006, 15.22.27
Vielä tuosta Juve jutusta, saavatko Milan ja Juve osallistua edes ensi kauden mestareiden liigaankaan, jos putoavat?

en usko, koska luultavasti Interille annetaan Juven ja Milanin kahden viime vuoden Serie A voitot.. Eli kaikki sijoitukset menevät uusiksi.. Eli ensi vuonna Fiorentina ja Inter pääsevät suoraan UCL:ään ja Roma ja Lazio karsivat.. Näin luulisin sen menevän.. varmaa tietoa ei ole..

"The scandal — the largest in Italian football history — involves allegations of match-fixing, illegal betting and manipulation of referee assignments. Juventus, who won a record 29th title last season, face relegation — possibly to the third division — and Milan could be demoted to Serie B. Lazio and Fiorentina have also been implicated but to a lesser degree." - timesonline.com
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Cicinho - 21.06.2006, 16.13.17
Eikö Fiorentiinakin ole yksi epäillyistä
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 21.06.2006, 16.21.49
Eikö Fiorentiinakin ole yksi epäillyistä

joo on.. kirjoitin tuon ekan kappaleen ensin, jolloin en tiennyt että Fio on epäiltyjen joukossa..
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 21.06.2006, 21.07.31
http://www.goal.com/en/articolo.aspx?contenutoId=78658

Joaquinin isä vahvistaa, että Joaquin vahtaa seuraa tänä kesänä.. Mikäli Palacios valitaan presidentiksi Joaquin tulisi Madridiin...

Uskon, että muutkin ehdokkaat toisivat Joaquinin Madridiin..  :)
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: HannuTouru - 22.06.2006, 18.14.52
e. ei mitään sittenkään...
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: HannuTouru - 27.06.2006, 13.22.19
Isoja nimiä, isompia nimiä, suuria lupauksia jne...   siinähän tuo strategia äänien kalasteluun tuntuu olevan, mutta omasta mielestä suuria lupauksiakin mielenkiintoisempaa on se mitä jätetään lupaamatta. Esim. Beckhamia tai Raúlia ei kukaan vakavasti voittoa tavoitteleva ehdokas tietenkään sano heitettävänsä pellolle, vaikka oikeasti suunnitelmia heidän varalleen saattaakin olla. Toki myös omien suunnitelmien ylivertaisuutta korostetaan jokaisessa mahdollisessa paikassa ja samalla toki vähätellään muiden ehdokkaiden suunnitelmia, kuten esim. Calderon ehti jo kertoa kuinka Capellon(hänen valintansa valmentajaksi) avulla saavutetaan menestystä kaikkein nopeiten, kun taas Wengerin(Villar Mirin valinta valmentajaksi) alaisuudessa se ei Calderonin mukaan tule onnistumaan.

Ja tähän muiden ehdokkaiden mustamaalaamiseen on myös mm. Vicente del Bosque ilmaissut pettymyksensä. Del Bosque tosiaan myös varoitteli, että Villar Mir - Carlos Sainz yhteistyön takana olisi todellisuudessa Florentino Perez. Tuohan ei sitten tietenkään ole mustamaalaamista, eihän...   ::)

Näin etukäteen on vaikea vertailla ehdokkaiden paremmuutta, mutta pelkällä näppituntumalla kallistuisin varmaankin Villar Mir - Sainz parivaljakkoon, sillä voi vain kuvitella mitä Wenger voisi saada aikaan Real Madridin budjetilla. C.Ronaldo olisi myös aivan loistava hankinta, sillä hän toisi laidalle niitä elementtejä mitä Beckhamilta puuttuu, eli kykyä haastaa puolustajia rohkeasti ja tarvittaessa vaihtaa laitaa kesken ottelun. Ja jos Ronaldo tulisi ottamaan oikean laitalinkin tontin omakseen, olisi ehkä edes pieni mahdollisuus päästä kokonaan eroon Beckhamista... Baldasanolla taas on muuten erittäin hyvältä vaikuttavia suunnitelmia, mutta Svenniksen tuominen peräsimeen on kyllä idea, jolle ainakaan minä en lämpene yhtään. Calderonkin vaikuttaa varsin hyvältä ehdokkaalta ainakin lupausten perusteella, mutta Capello(joka siis saapuisi Madridiin Calderonin voittaessa) ei välttämättä sovi Real Madridin pelifilosofiaan, enkä ainakaan itse haluaisi ikinä nähdä Madridin esittävän nykyisen Juventuksen kaltaista passiivista ja puolustusvoittoista jalkapalloa.

Mutta 2. heinäkuutahan tuo homma ratkeaa, jonka jälkeen se todellinen hullunmylly alkaa...
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 27.06.2006, 20.33.37
Baldasanolla taas on muuten erittäin hyvältä vaikuttavia suunnitelmia, mutta Svenniksen tuominen peräsimeen on kyllä idea, jolle ainakaan minä en lämpene yhtään

onhan se jo nähty, ettei Svennis oikeen hallitse tätä hommaa.. ainakaan enää... Sen kaiken huomaa jo nyky Englannin joukkueesta.. Peli ei kulje, vaikka pelaajat ovat todella todella hyviä.. Svennikselle kävisi, kuten kävi muillekkin entisille Real Madrid valmentajille- eli ennen talvea monoa... No onneksi Baldasanon mahdollisuus voittaa on erittäin pieni.. Tuskin kukaan madrista haluaa nähdä Görania Madridissa, no ehkä Atleticossa ;)..Luulen, että Villa- Mir ja Calderon kaksikko ovat suosikkeja..
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 29.06.2006, 19.52.46
tummalla olevat ovat "varmoja" ja sitten vaalealla huhuja.. lähde: eräs toinen foorumi ja sen käyttäjä..

(http://blazinnet.com/images/!lorenzosanz.JPG)
Lorenzo Sanz:

Coach: Vicente del Bosque
Castilla Coach: ??
Sports Director: Monchi
Basketball-Coach: ??
Players (football): Khalid Boulahrouz, Zambrotta, Emerson, Gago, Michael Carrick, Adriano, Joaquín, Ribery.
Basketball-players: ??

(http://blazinnet.com/images/!k-baldasano.JPG)
Arturo Baldasano:

Coach: Sven Göran Eriksson
Castilla Coach: ??
Sports Director: Vicente del Bosque, Uli Stielike
Basketball-Coach: ??
Players (football): Diarra, Joaquín, Reyes.
Basketball-players: ??

(http://blazinnet.com/images/calderon.jpg)
Ramón Calderón:

Coach: Fabio Capello
Castilla Coach: Michel
Sports Director: Pedja Mijatovic
Basketball-Coach: Vlade Divac
Players (football): Robben, Kaká, Cesc, Zambrotta, Emerson, Ruud van Nistelrooy, Bouhlarouz, Diarra, Carvalho, Chivu, Alex, Mathijsen.
Basketball-players: ??

(http://blazinnet.com/images/!sainz_villarmir.JPG)
Villar Mir:

Coach: Arsene Wenger, Fabio Capello
Castilla Coach: Arsene Wenger, Fabio Capello
Sports Director: Arsene Wenger, Fabio Capello
Basketball-Coach: ??
Players (football): C. Ronaldo, Cesc, Reyes, Lionel Messi
Basketball-players: ??

(http://blazinnet.com/images/!palacios.JPG)
Juan Palacios:

Coach: Vicente del Bosque
Castilla Coach: Michel, also Mariano García Remón is responsible for La Cantera
Sports Director: José Camacho, with José Pirri and Pedro de Felipe as assistent.
Basketball-Coach: Bozo Majlkovic
Players (football): Joaquín, Zambrotta, Ibrahimovic, Daniele de Rossi, Diarra, Rooney, Pablo Ibáñez , Terry, Carvalho, Marquez, Robben, C. Ronaldo.
Basketball-players: Carlos Jiménez
Lainaus
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Principe - 29.06.2006, 20.03.18
listaa...
Hyvät lähteet sulla  :peukku_ylos:
Joo, eli kyllä tuo Villar Mir vakuuttaa. Hänellä on pari "varmaa" ja sitten vain yksi huhu. Monella muulla on "varmoina" ties kuinka pitkä lista. Se jos mikä on juuri epävarmaa.

Mielenkiinnolla odotetaan, toteutuuko vaalien voittajan yksikään "varma" lupaus.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Cicinho - 29.06.2006, 20.13.51

Juan Palacios:

Coach: Vicente del Bosque
Castilla Coach: Michel, also Mariano García Remón is responsible for La Cantera
Sports Director: José Camacho, with José Pirri and Pedro de Felipe as assistent.
Basketball-Coach: Bozo Majlkovic
Players (football): Joaquín, Zambrotta, Ibrahimovic, Daniele de Rossi, Diarra, Rooney, Pablo Ibáñez , Terry, Carvalho, Marquez, Robben, C. Ronaldo.
Basketball-players: Carlos Jiménez
Lainaus

Toi kuulostaa mun mielestä aika hyvältä. Mutta eikö Camacho lähteny Racing Santanderiin valmentaan?
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: #17 - 29.06.2006, 20.18.39
Hahaha! Ei vittu, Rooney ei todellakaan ole Realiin tulossa! Kuukauden varmin siirto, todellakin :keskari:!
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: ronaldo_90 - 29.06.2006, 21.16.17
Eikä kukaa Rooneyta -Realiin haluakkaa
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 29.06.2006, 21.20.02
Toi kuulostaa mun mielestä aika hyvältä. Mutta eikö Camacho lähteny Racing Santanderiin valmentaan?

nyt on tainnu nimet mennä sekaisin.. Caro meni Santanderiin..  ;)

Eikä kukaa Rooneyta -Realiin haluakkaa
sama
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: #17 - 29.06.2006, 23.05.08
Viittasinkin Palacion "varmoihin" siirtoihin.

Ette halua? Joo, ymmärrän että teille ei kelpaa yksi maailman parhaimmista hyökkääjistä.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: HannuTouru - 29.06.2006, 23.18.12
Hahaha! Ei vittu, Rooney ei todellakaan ole Realiin tulossa! Kuukauden varmin siirto, todellakin :keskari:!
Itse Sir Alex Fergusonko sieltä kirjoittelee, vai kuinkas nyt noin varmaa tietoa on?  8)

Ei vaan, eihän nuo kaikki siirrot tuosta listasta ole missään nimessä varmoja, mutta monet hyvin todennäköisiä. Ja ei me mitään Rooneya tarvita, Ronaldo on edelleen parempi.  :peukku_ylos:
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: #17 - 29.06.2006, 23.31.20
Ei vaan, eihän nuo kaikki siirrot tuosta listasta ole missään nimessä varmoja, mutta monet hyvin todennäköisiä. Ja ei me mitään Rooneya tarvita, Ronaldo on edelleen parempi.  :peukku_ylos:

Kyllä, Ronaldo on parempi maalintekijä ja teknisesti taitavampi.

Ei, Ronaldo ei taistele niin paljon, ei järjestele paikkoja muille niin paljon, ei ole niin periksiantamaton, eikä pysty ratkaisemaan pelejä pelkällä omalla panostuksellaan. Rooney pystyy.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: HannuTouru - 29.06.2006, 23.39.06
Ronaldon saavutukset:

1994    * World Champion with Brazil (USA '94)
* Top-scorer of the South American Super-Cup with Cruzeiro
1995    Dutch League top scorer (PSV Eindhoven)
1996    * FIFA World Player of the Year
* 1Dutch Cup winner (PSV Eindhoven)
* Top-scorer in the Dutch League
* Bronze medallist in the Olympic Games with Brazil
1997    * League Cup winner (FC Barcelone)
* Golden boot (Inter Milan)
* Copa America winner (BRESIL)
* Cup Winners Cup winner (FC Barcelone)
* Primera Division top scorer (FC Barcelone)
* FIFA World Player of the Year
1998    UEFA Cup winner (Inter Milan)
1999    Copa America winner (BRESIL)
2000    Italian Cup Finals (Inter Milan)
2002    * Intercontinental Cup winner (Real Madrid)
* Golden boot (Real Madrid)
* World Cup winner (BRESIL)
* FIFA World Player of the Year
* World Cup Golden Boot (BRESIL)
* European Player of the Year
2003    Primera League Champions (Real Madrid)
2004    Primera Division top scorer (Real Madrid)

Rooneyn saavutukset:

Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 29.06.2006, 23.45.57
eikä pysty ratkaisemaan pelejä pelkällä omalla panostuksellaan. Rooney pystyy.
Tästä kommentista huomaa, että olet todellinen futistietäjä. Mahtavaa :peukku_ylos:
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: RONALDO - 29.06.2006, 23.49.27
eikä pysty ratkaisemaan pelejä pelkällä omalla panostuksellaan.

Eikö Ronaldo muka ratkaissut mm-finaalia 2002? Mitäs kaikkia tärkeitäpelejä Rooney on ratkaissut?
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 29.06.2006, 23.51.29
eikä pysty ratkaisemaan pelejä pelkällä omalla panostuksellaan.

Mitäs kaikkia tärkeitäpelejä Rooney on ratkaissut?
Kai se on pari jotai emosumuvaliotasoliiga-peliä ratkonut kaljapäissään.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: #17 - 30.06.2006, 00.03.58
Tästä kommentista huomaa, että olet todellinen futistietäjä. Mahtavaa :peukku_ylos:

Tuosta pitäisi löytää sarkastisuutta?

Eikö Ronaldo muka ratkaissut mm-finaalia 2002? Mitäs kaikkia tärkeitäpelejä Rooney on ratkaissut?

Ratkasihan se. Periaattessa. Viittasin tuolla vähän enemmän heidän juoksumäärinsä otteluissa, Ronaldo sai tuossa finaalissa molemmissa maaleissa namupassin, hän vain pisti pallot pussiin.
Sori, oli ehkä aika huonosti selitetty.

Tärkeitä pelejä. Ei vielä mitään. Mutta kyvykäs on. Etsin kohta videon joka todistaa sen.

Ronaldon saavutukset:

1994    * World Champion with Brazil (USA '94)
* Top-scorer of the South American Super-Cup with Cruzeiro
1995    Dutch League top scorer (PSV Eindhoven)
1996    * FIFA World Player of the Year
* 1Dutch Cup winner (PSV Eindhoven)
* Top-scorer in the Dutch League
* Bronze medallist in the Olympic Games with Brazil
1997    * League Cup winner (FC Barcelone)
* Golden boot (Inter Milan)
* Copa America winner (BRESIL)
* Cup Winners Cup winner (FC Barcelone)
* Primera Division top scorer (FC Barcelone)
* FIFA World Player of the Year
1998    UEFA Cup winner (Inter Milan)
1999    Copa America winner (BRESIL)
2000    Italian Cup Finals (Inter Milan)
2002    * Intercontinental Cup winner (Real Madrid)
* Golden boot (Real Madrid)
* World Cup winner (BRESIL)
* FIFA World Player of the Year
* World Cup Golden Boot (BRESIL)
* European Player of the Year
2003    Primera League Champions (Real Madrid)
2004    Primera Division top scorer (Real Madrid)

Rooneyn saavutukset:

Rooneyn saavutukset. Aika monta kertaa Valioliigan kuukauden pelaaja, taisi olla pelaajien valinta tämän kauden parhaaksi nuoreksi pelaajaksi ja parhaaksi pelaajaksi jos oikein muistan. taisi olla muuten paras nuori myös viime kaudella. Ja kaikenlaista pikkusälää on myös tullut. korjatkaa toki jos olen väärässä.  ::)

Ja onhan jätkien iässä kanssa vähän eroa. Rooney 21, Ronaldo 30. Eiköhän Rooney ehdi vielä yhdeksässä vuodessa paljon saavuttaa...

Ja aika paljon nuo Ronaldon saavutukset, golden Bootit sunmuut, ovat tulleet hänen maalimäärinsä ansiosta, sanoin jo että Rooney ei ole niin maaliatekevätyyppi kuin Ronaldo.

Hienot saavutukset kyllä ronaldolla, ilman muuta. mahtava pelaaja.

Ja...nuo saavutukset...miten ne edes liittyy mihinkään sanomaani? Vai laitoitko ne vain huvinvuoksi? ;)
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Principe - 30.06.2006, 12.02.01
Turhaan vertaatte Rooneyta ja Ronaldoa, kun ovat ihan eri ikäluokassakin. 
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Anturi - 30.06.2006, 12.48.04
haha "ei pysty ratkaisemaan pelejä pelkällä omalla panostuksellaan".. ohhoh.. suhteellisen mielenkiintonen kommentti ronaldosta puhuttaessa

"golden Bootit sunmuut, ovat tulleet hänen maalimäärinsä ansiosta"

nii.. mul on jotenki semmonen käsitys et keskushyökkääjän tärkein tehtävä on tehä maaleja.. mut voihan se olla niinki et pelaajan paremmuus mitataan juoksumäärässä

http://www.youtube.com/watch?v=Ow3yzlPZZ_s&mode=related&search=ronaldo%20barcelona

tossaki videossa ronaldo vaan törkkäsee palloja namusyötöistä sisään. ei tommonen jätkä mitään matseja pysty omalla panostuksellaan ratkaseen, todistaahan sen jo toi ensimmäinen maali.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 30.06.2006, 13.09.48
Turhaan vertaatte Rooneyta ja Ronaldoa, kun ovat ihan eri ikäluokassakin. 
Huoh, uskonpa että Ronaldo kestää vertailun siinäkin tapauksessa, että vertailtaisiin Ronaldon saavutukset 21-vuoden ikäisenä ja Rooneyn nyt.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Principe - 30.06.2006, 13.11.42
Turhaan vertaatte Rooneyta ja Ronaldoa, kun ovat ihan eri ikäluokassakin. 
Huoh, uskonpa että Ronaldo kestää vertailun siinäkin tapauksessa, että vertailtaisiin Ronaldon saavutukset 21-vuoden ikäisenä ja Rooneyn nyt.
Mutta nyt vertailittekin Ronaldoa nykyikäisenä. Samanikäisinä vertailu on vielä järkevää, mutta jos ikäeroa on noin 10 vuotta.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 30.06.2006, 13.15.22
Ja...nuo saavutukset...miten ne edes liittyy mihinkään sanomaani? Vai laitoitko ne vain huvinvuoksi? ;)
Niin, yksikään Ronaldon saavutuksista ei ole edes osittain siitä syystä, että hän pystyisi ratkaisemaan pelin pelkällä omalla panostuksella, eihän?

Ja vielä Rooneysta; vai että oikein Valioliigan kuukauden pelaaja?  :o Ohhoh, nyt kyllä arvostus nousi roimasti  ;D
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 30.06.2006, 13.16.34
Mutta nyt vertailittekin Ronaldoa nykyikäisenä. Samanikäisinä vertailu on vielä järkevää, mutta jos ikäeroa on noin 10 vuotta.
Ilmeisesti et oikein ymmärtänyt, mitä ajoin takaa tossa äsken... Nooh, ehkä ajan kanssa sitten joskus... ::)
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puskas - 30.06.2006, 13.22.12
Ei, Ronaldo ei taistele niin paljon, ei järjestele paikkoja muille niin paljon, ei ole niin periksiantamaton, eikä pysty ratkaisemaan pelejä pelkällä omalla panostuksellaan. Rooney pystyy.

Nimeä ne tärkeät ottelut, jotka Rooney on ratkaissut pelkällä omalla panoksellaan.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puskas - 30.06.2006, 13.29.27
Rooneyn saavutukset. Aika monta kertaa Valioliigan kuukauden pelaaja, taisi olla pelaajien valinta tämän kauden parhaaksi nuoreksi pelaajaksi ja parhaaksi pelaajaksi jos oikein muistan. taisi olla muuten paras nuori myös viime kaudella. Ja kaikenlaista pikkusälää on myös tullut. korjatkaa toki jos olen väärässä.  ::)

Ja onhan jätkien iässä kanssa vähän eroa. Rooney 21, Ronaldo 30. Eiköhän Rooney ehdi vielä yhdeksässä vuodessa paljon saavuttaa...

Ja aika paljon nuo Ronaldon saavutukset, golden Bootit sunmuut, ovat tulleet hänen maalimäärinsä ansiosta, sanoin jo että Rooney ei ole niin maaliatekevätyyppi kuin Ronaldo.

Hienot saavutukset kyllä ronaldolla, ilman muuta. mahtava pelaaja.

Ja...nuo saavutukset...miten ne edes liittyy mihinkään sanomaani? Vai laitoitko ne vain huvinvuoksi? ;)

Eli toisinsanottuna Rooneyllä ei ole mitään saavutuksia, jotka tekisivät hänestä Real Madridiin hankkimisen arvoisen. Yleensäkkin mitä Rooneylla on Real Madridille tarjottavaa, mitä ei ole jo valmiiksi seurassa olevilla hyökkäyspään pelaajilla? Hänellä ei ole Ronaldon viimeistelytaitoa, ei Raulin kokemusta ja johtamistaitoa, ei Robinhon tekniikkaa ja luovuutta, eikä Baptistan voimaa. Toisin sanottuna ainoa, mitä hänellä olisi on nuori ikä, mutta Robinho on yhä nuori ja Soldado on nuori ja erittäin lupaava, joten sekin osasto on jo hallussa.

Eikös kärkimiehen tarkoitus ole juuri tehdä maaleja? Ja siinä Ronaldo on maailman paras. Ja jos yhtään olet seurannut Ronaldoa pelaajana tiedät hänen ratkaisseen useita otteluita nimenomaan omalla panoksellaan. Kyllä Real Madrid tarvitsee Zidannen lopetettua paikkojen luojan, mutta Rooneysta ei ole Real Madridin pelinrakentajaksi siihen löytyy 20 parempaa kaveria. Mutta tietysti ymmärrän, että jos sinulla on ikää 12-vuotta ja jalkapalloa seuraat Urheiluruudun pätkistä, niin äkkiä siinä voi väärä käsitys asioista tulla.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puskas - 30.06.2006, 13.36.52
Hahaha! Ei vittu, Rooney ei todellakaan ole Realiin tulossa! Kuukauden varmin siirto, todellakin :keskari:!

Toivottavasti ei. Nimittäin Segundaan tippuminen tuskin joukkueen ensi kauden tavoite on.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Principe - 30.06.2006, 13.48.22
Mutta nyt vertailittekin Ronaldoa nykyikäisenä. Samanikäisinä vertailu on vielä järkevää, mutta jos ikäeroa on noin 10 vuotta.
Ilmeisesti et oikein ymmärtänyt, mitä ajoin takaa tossa äsken... Nooh, ehkä ajan kanssa sitten joskus... ::)
Kyllä ymmärsin, kirjoitin vain liian epäselkeästi, jotta sinä olisit ymmärtänyt ymmärrykseni. Ymmärsitkö?
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Anturi - 30.06.2006, 13.53.30
Turhaan vertaatte Rooneyta ja Ronaldoa, kun ovat ihan eri ikäluokassakin. 
Huoh, uskonpa että Ronaldo kestää vertailun siinäkin tapauksessa, että vertailtaisiin Ronaldon saavutukset 21-vuoden ikäisenä ja Rooneyn nyt.

jeh.. toi barcelona-video mihin laitoin linkin on kaudelta 96-97 elikkäs ronaldo oli tossa vaiheessa juurikin 20 tai 21 vuotias. tolla kaudella ronaldo teki 34 maalia la ligassa ja kaiken kaikkiaan 48 ottelussa 51 maalia. (ja valittiin maailman parhaaks pelaajaks mikä kävi ilmi jo aiemmin)

korjaus: 34 maalia eikä 32
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 30.06.2006, 13.53.34
Kyllä ymmärsin, kirjoitin vain liian epäselkeästi, jotta sinä olisit ymmärtänyt ymmärrykseni. Ymmärsitkö?
Ennenkuin ehdin ymmärtää ymmärryksesi, tuli minulle päänsärky ja oma ymmärrykseni meni yli ymmärryksen, ymmärsitkö?
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Principe - 30.06.2006, 15.01.42
Kyllä ymmärsin, kirjoitin vain liian epäselkeästi, jotta sinä olisit ymmärtänyt ymmärrykseni. Ymmärsitkö?
Ennenkuin ehdin ymmärtää ymmärryksesi, tuli minulle päänsärky ja oma ymmärrykseni meni yli ymmärryksen, ymmärsitkö?
Kyllä ymmärsin.  :peukku_ylos:
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: #17 - 30.06.2006, 16.06.16
Aivan, vertasin Rooneyta ja Ronaldoa heidän nykyiässään. Tietysti on ihan eriasia kun aletaan vertailemaan heitä esim. 21 vuotiaina molempia. Sen vertailun Ronaldo voittaa.

"golden Bootit sunmuut, ovat tulleet hänen maalimäärinsä ansiosta"
nii.. mul on jotenki semmonen käsitys et keskushyökkääjän tärkein tehtävä on tehä maaleja.. mut voihan se olla niinki et pelaajan paremmuus mitataan juoksumäärässä

On erinlaisia keskuhyökkääjiä, maaliatekevää, peliä rakentavaa.

Juuri tuossa juoksumäärässä oli pointtini. Nykyäänhän Ronaldo tarvitsee passin boksin rajalle, ja hän tekee maalin. Ronaldo ei juokse alhaalta hakemaan palloa kuten Rooney tekee. Eli, Rooney pystyy periaattessa ratkaisemaan pelin omalla panoksellaan kun hakee sen oman boksin rajalta, kuljettaa sen vastustajan boksille ja tekee maalin.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: ronaldo_90 - 30.06.2006, 16.36.36
Näytä videopätkä missä Rooney juoksee omalta puolelta kenttää toisen boksille ja tekee maalin niin myönnän, et Rooney on hankinnan arvoinen.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Principe - 30.06.2006, 16.55.00
Eiköhän tämä kerro, ja varsinkin videon alku, että Rooney on hyvä hankinta muutaman vuoden jälkeen:

http://www.youtube.com/watch?v=6joB2HvO4Ok&search=wayne%20rooney
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puskas - 30.06.2006, 16.59.30
On erinlaisia keskuhyökkääjiä, maaliatekevää, peliä rakentavaa.

Juuri tuossa juoksumäärässä oli pointtini. Nykyäänhän Ronaldo tarvitsee passin boksin rajalle, ja hän tekee maalin. Ronaldo ei juokse alhaalta hakemaan palloa kuten Rooney tekee. Eli, Rooney pystyy periaattessa ratkaisemaan pelin omalla panoksellaan kun hakee sen oman boksin rajalta, kuljettaa sen vastustajan boksille ja tekee maalin.

Edelleenkin anna niitä konkreettisia esimerkkejä tällaisesta, äläkä jauha juttuja joita olet nähnyt Rooneyn tekevän, kun olet pelannut FIFA 2006 helpoimmalla tasolla. Ja kyllähän kärkimiehen tärkein tehtävä edelleenkin on tehdä maaleja.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 30.06.2006, 17.23.10
Minusta sellaisia pelaajia löytyy maailmasta niin paljon, jotka ravaavat ympäri kentää, mutta niitä kliinisiä maalintekijöitä onkin sitten helvetin paljon vähemmän.. Otetaan nyt esimerkki.. Minusta Portugalin/PSG:n Pauleta on hyvä esimerkki, koska hän liikkuu suunnilleen samanverran kuin Ronaldo, muttei tee läheskään yhtä paljon maaleja.. tietenkin joukkuekavarit vaikuttavat asiaan..

hyvät maalintekijät ovat katoavaluonnonvara..  :D
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 30.06.2006, 17.25.50
Eiköhän tämä kerro, ja varsinkin videon alku, että Rooney on hyvä hankinta muutaman vuoden jälkeen:
Toivottavasti tää oli joku vitsi.
Etenkin tuo alku näyttää sen, että Rooney ei ole tervetullut Real Madridiin. Ei nyt, eikä koskaan.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Principe - 30.06.2006, 21.05.47
Eiköhän tämä kerro, ja varsinkin videon alku, että Rooney on hyvä hankinta muutaman vuoden jälkeen:
Toivottavasti tää oli joku vitsi.
Etenkin tuo alku näyttää sen, että Rooney ei ole tervetullut Real Madridiin. Ei nyt, eikä koskaan.
Mielestäni ainakin on ihan hyvä pelaaja, kunhan oppii hillitsemään itsensä ja jättää nuo "itkut" väliin.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: mikko29 - 30.06.2006, 21.11.27
Onhan se myönnettävä että Rooney on hyvä pelaaja mutta aivan eri asia on sopisiko espanjan liigaan. Realiin en häntä ikinä haluaisi eikä hänen edes kannattaisi siirtyä, ties kuinka hyväksi kehittyy englannissa(jaa saa myös jäädä sinne)..
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: ronaldo_90 - 30.06.2006, 21.16.44
Niin totta Rooneyllä on hyvä tekniikka valioliigan puolustajia vastaan, mutta tuskin hän Espanjassa millään tavalla pärjäisi.
Menee Rooneyn ura piloillee Real menettää rahaa ja vieläpä pelillisesti mennään alaspäin.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Principe - 30.06.2006, 21.48.01
Olen huomannut, että monia englanniin maajoukkueen tähtiä arvostellaan aika jyrkästi ja negatiivisesti. Miten Englanti on silti noinkin pitkällä MM-kisoissa, ja espanja jo ulkona?
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: RONALDO - 30.06.2006, 21.52.26
Olen huomannut, että monia englanniin maajoukkueen tähtiä arvostellaan aika jyrkästi ja negatiivisesti. Miten Englanti on silti noinkin pitkällä MM-kisoissa, ja espanja jo ulkona?

Luulenpa että mikäli Espanjalle olisi tullut Ecuador vastaan ja Englannille Ranska niin tilanne olisi nyt aivan toinen.Missään kohtaa tätä turnausta Englanti ei ole mua vakuttaanu, ja huomenna Britit tippuu mikäli ei saa peliä venytettyä rankkukisaan.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: ronaldo_90 - 30.06.2006, 22.02.49
rankkukisaan.
Mitä veikkaat monentee rivii pallo menee jos Becks tykittää ? mä veikkaan 5. :)
Oikein arvannut saa Pepsipullon  :peukku_ylos:
Olen huomannut, että monia englanniin maajoukkueen tähtiä arvostellaan aika jyrkästi ja negatiivisesti. Miten Englanti on silti noinkin pitkällä MM-kisoissa, ja espanja jo ulkona?

Luulenpa että mikäli Espanjalle olisi tullut Ecuador vastaan ja Englannille Ranska niin tilanne olisi nyt aivan toinen.Missään kohtaa tätä turnausta Englanti ei ole mua vakuttaanu, ja huomenna Britit tippuu mikäli ei saa peliä venytettyä rankkukisaan.
Muuten oot aivan oikeassa. Ja saanko kysyä Principe monta Englannin kunnon hyökkäystä oot nähnyt ? Ei siis semmosta et pistetää korkee pallo Crouchille tai et Gerrard laukoo 40 metristä..
e. Ja principe en tarkoittanut tossa mun viestissä sitä, että Englannissa on paskat pakit vaan sitä, että ne ovat hitaat ja kömpelöt ( yleensä), mutta pääpalloissa hyvät. Espanjassa taas puolustajat ovat nopeita ja pallollisina hyviä, Esim. Ramos.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 30.06.2006, 22.21.19
Olen huomannut, että monia englanniin maajoukkueen tähtiä arvostellaan aika jyrkästi ja negatiivisesti. Miten Englanti on silti noinkin pitkällä MM-kisoissa, ja espanja jo ulkona?
Olisko se Ranska kuitenkin hiukan eri luokan joukkue kun Ecuador?
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 30.06.2006, 22.23.15
ja huomenna Britit tippuu mikäli ei saa peliä venytettyä rankkukisaan.
Tähän sellanen huomautus, että Englantia huonompaa rankkarikisa-joukkuetta saa hakea - ja pitkään.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: RONALDO - 30.06.2006, 22.24.00
ja huomenna Britit tippuu mikäli ei saa peliä venytettyä rankkukisaan.
Tähän sellanen huomautus, että Englantia huonompaa rankkarikisa-joukkuetta saa hakea - ja pitkään.

Se on kyllä totta mutta rankkareissa kaikki on mahdollista  ::)
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: #17 - 01.07.2006, 00.15.15
Edelleenkin anna niitä konkreettisia esimerkkejä tällaisesta, äläkä jauha juttuja joita olet nähnyt Rooneyn tekevän, kun olet pelannut FIFA 2006 helpoimmalla tasolla. Ja kyllähän kärkimiehen tärkein tehtävä edelleenkin on tehdä maaleja.

On monta kertaa kuljettanut peleissä kentän päästä päähän, ei tosin maalia ole tehnyt. En nyt videota tähänhätään löytänyt.

Mutta olen edelleenkin sitämieltä, että Rooney todellakin pystyy siihen. Olen varma siitä.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puskas - 01.07.2006, 12.17.38
On monta kertaa kuljettanut peleissä kentän päästä päähän, ei tosin maalia ole tehnyt. En nyt videota tähänhätään löytänyt.

Mutta olen edelleenkin sitämieltä, että Rooney todellakin pystyy siihen. Olen varma siitä.

Varmaan tyhjällä kentällä melkein kuka tahansa siihen pystyy, mutta kyse onkin siitä kykeneekö ratkaisemaan isoja otteluita.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 01.07.2006, 13.31.14
Jaahas, Palacios ilmoittaa hankinnoikseen Joaquinin, Reyesin ja Pablon  :peukku_ylos: Ihan hyviä kaikki mielestäni. Joukkue tarvitsee nuorta ja eritoten lisää espanjalaista verta  :peukku_ylos:
Tässä vielä linkki:
http://www.marca.com/edicion/marca/futbol/1a_division/real_madrid/es/desarrollo/666553.html
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: ronaldo_90 - 01.07.2006, 13.38.49
Cici-Ramos-Pablo- Carlos

 Puolustus näyttäis hyvältä.

Jos Joaquin ja Reyes hankittais niin se 4-3-3 taktiikkakin olis aika varma.

Ketkäs sitten kolmeks keskikentäks?   
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: mikko29 - 01.07.2006, 14.05.19
Minusta real tarvitsee kyllä hieman kovemman profiilin topparin..
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 01.07.2006, 22.25.35
Kyllä Rooney vakuutti minut "kyvyillään" tänään, jälleen kerran! ;D
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: ronaldo_90 - 01.07.2006, 23.12.24
Rooney näytti taas mihin hän pystyy runttaa 2 pelaajaa nurin potkasee toista kiveksille ja kävi vielä runnimaa ottelun ratkaisijaa ( Ronsuu), ja sai punasen.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 02.07.2006, 00.16.41
Koskas nuo vaalit alkavat?  ???
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 02.07.2006, 00.22.03
Koskas nuo vaalit alkavat?  ???
2.7.2006 elikkäs juurikin tänään.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 02.07.2006, 00.27.10
Koskas nuo vaalit alkavat?  ???
2.7.2006 elikkäs juurikin tänään.

jees, mutta mihin aikaan?? Voiko tuota seurata jostain kuvan välityksellä??
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 02.07.2006, 00.47.45
jees, mutta mihin aikaan?? Voiko tuota seurata jostain kuvan välityksellä??
Hehe, olin täpinöissäni tosta äskeisestä Zidane-showsta, siitä johtui tämä jäätyminen. Nyt laitoit kyllä niin pahan, että en osaa vastata, mutta vastaan silti; varmaan joskus illasta ja tuskin on mahdollista videokuvan välityksellä seurata.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: mikko29 - 02.07.2006, 10.36.20
Tässähän alkaa olla ihan täpinöissä noita vaaleja odotellessa :P

Oma veikkaus on että Calderon tai Villa Mir voittaa...
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: mikko29 - 02.07.2006, 10.37.07
tyhjä :-[
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Roiss - 02.07.2006, 10.58.15

jees, mutta mihin aikaan?? Voiko tuota seurata jostain kuvan välityksellä??

Pyörii ympäri päivän, et tuskin hirveetä live-matskua tiedossa...
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: mikko29 - 02.07.2006, 11.15.22
Onkos tietoa mihin aikaan äänet on laskettu?
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: HannuTouru - 02.07.2006, 11.34.55
Tuo äänestys alkaa paikallista aikaa kello 9.00 ja loppuu 20.00. Tulos pitäisi olla selvillä tämä vuorokauden sisällä.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puskas - 02.07.2006, 11.45.30
Nyt on C. Ronaldo pistänyt sopivasti vähän avitusta Villar Mirin kampanjaan sanomalla, että haluaisi Real Madridiin.

Tästä voi itse tavata: http://home.skysports.com/worldcup/article.aspx?hlid=400032&CPID=4&clid=359&lid=10&title=Ronaldo+makes+Real+admission
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: mikko29 - 02.07.2006, 11.50.11
Nyt on C. Ronaldo pistänyt sopivasti vähän avitusta Villar Mirin kampanjaan sanomalla, että haluaisi Real Madridiin.

Tästä voi itse tavata: http://home.skysports.com/worldcup/article.aspx?hlid=400032&CPID=4&clid=359&lid=10&title=Ronaldo+makes+Real+admission

Tälle ehdoton :peukku_ylos:,on aika sama tuleeko joaquin vai cronsku. Itse kallistun ehkä enemmän cronskun kannalle mutta molemmat ovat kyllä hyviä.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: ronaldo_90 - 02.07.2006, 12.42.28
Itse kannatan, että Villar Mir tai Palacios voittaisivat.

Juan Palacios:

Coach: Vicente del Bosque
Castilla Coach: Michel, also Mariano García Remón is responsible for La Cantera
Sports Director: José Camacho, with José Pirri and Pedro de Felipe as assistent.
Basketball-Coach: Bozo Majlkovic
Players (football): Joaquín, Zambrotta, Ibrahimovic, Daniele de Rossi, Diarra, Rooney, Pablo Ibáñez , Terry, Carvalho, Marquez, Robben, C. Ronaldo.
Basketball-players: Carlos Jiménez

Tossa on kyllä liiottelun makua, mutta jos hankintoja ovat tosiaan Reyes , Joaquin ja Pablo niin olen hänen puolellaan  :peukku_ylos: Noista muista sitten vaikkka De Rossi/Diarra niin hyvin menee
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puskas - 02.07.2006, 13.01.08
Tälle ehdoton :peukku_ylos:,on aika sama tuleeko joaquin vai cronsku. Itse kallistun ehkä enemmän cronskun kannalle mutta molemmat ovat kyllä hyviä.

Pitää nyt tietysti muistaa, että Real Madridin on neuvoteltava myös ManUn kanssa siirrosta ja he tuskin ihan halvalla antavat C. Ronaldon lähteä, joten sitten täytyy arvioida, että onko C. Ronaldo tämän vaaditun summan arvoinen. Ja ennen kaikkea odotellaan nyt nämä tämän päivän vaalit päätökseen ja sitten katsellaan mitä voittanut kaveri on luvannut ja maanantaista alkaen katsotaan miten kaveri pitää lupauksensa.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: HannuTouru - 02.07.2006, 13.07.41
Mutta maku on vaaleista tietyllä tapaa jo mennyt, koska ylilyönteihin ollaan sorruttu oikeastaan joka puolella, eikä kysymys olekaan enää siitä kenen suunnitelmat kuulostavat parhailta, vaan siitä kenen ovat edes osaksi totta. Tuskinpa kovinkaan monen.

Nyt pitää vain toivoa, että voittajalla on selkeä visio seuran tulevaisuudesta niin urheilullisella kuin taloudellisellakin sektorilla, eikä pelkkiä ilmaa täynnä olevia lupauksia ties mistä ihmemiesten hankinnoista. Tulevia viikkoja kieltämättä odottaa hiukan pelonsekaisissa tunnelmissa monien tärkeiden kysymysten ollessa auki. Kuinka joukkueen rakentaminen onnistuu, kun taustalla on jatkuvasti täysi kuhina päällä? Entä kuinka kauan riittää kannattajien kärsivällisyys, kun heille luvattuja asioita ei käytännössä toteutekaan? Entä jos tätä vielä seuraa huonot otteet kentällä? Hulinaksi tulee menemään, joten tavoitteena on pysyä edes jotenkin kärryillä tapahtumista. Huomenna ollaan jo varmasti paljon viisaampia...
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: mikko29 - 02.07.2006, 13.31.34

Asiaa.

Luulen että ns.kovan luokan pelimiehiä tulee 1-2 ja sitten lisäksi pari muuta hyvää pelaaja. Eniten tietysti kiinnostaa kuka tulee valmentajaksi, siitä voidaan sitten alkaa rakentaa uutta Realia.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puskas - 02.07.2006, 13.38.04
Mutta maku on vaaleista tietyllä tapaa jo mennyt, koska ylilyönteihin ollaan sorruttu oikeastaan joka puolella, eikä kysymys olekaan enää siitä kenen suunnitelmat kuulostavat parhailta, vaan siitä kenen ovat edes osaksi totta. Tuskinpa kovinkaan monen.

Nyt pitää vain toivoa, että voittajalla on selkeä visio seuran tulevaisuudesta niin urheilullisella kuin taloudellisellakin sektorilla, eikä pelkkiä ilmaa täynnä olevia lupauksia ties mistä ihmemiesten hankinnoista. Tulevia viikkoja kieltämättä odottaa hiukan pelonsekaisissa tunnelmissa monien tärkeiden kysymysten ollessa auki. Kuinka joukkueen rakentaminen onnistuu, kun taustalla on jatkuvasti täysi kuhina päällä? Entä kuinka kauan riittää kannattajien kärsivällisyys, kun heille luvattuja asioita ei käytännössä toteutekaan? Entä jos tätä vielä seuraa huonot otteet kentällä? Hulinaksi tulee menemään, joten tavoitteena on pysyä edes jotenkin kärryillä tapahtumista. Huomenna ollaan jo varmasti paljon viisaampia...

Samaa mieltä. Jotenkin näiden vaalien lupaukset tuntuvat harmittavasti enemmän vain puheelta. Mutta katsellaan nyt rauhassa. Ja toivottavasti uudella presidentille ja valmentajalle annetaan nyt täysi kausi aikaa näyttää losaamistaan, eikä parin kuukauden päästä olla heittämässä pihalle jos ei kaikki mene nappiin. Kaikki muistavat varmasti miten Barcan ensimmäinen kausi meni jouluun asti. Tosin Real Madridissa vaaditaan enemmän ja se on kylmä fakta, mikä uuden presidentin ja valmentajan täytyy vain hyväksyä.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: mikko29 - 02.07.2006, 13.51.31
Kuitenkin toivoisi hieman enemmän kärsivällisyyttä valmentajaa kohtaan, muistaakseni Rjikaard sai alussa aika kovaa kritiikkiä mutta kun johto luotti mieheen niin se varmasti helpotti myös taakkaa ja lopputuloksen tietää kaikki.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: HannuTouru - 02.07.2006, 14.19.47
http://www.marca.com/realmadrid/elecciones2006/index.html

Tuolta voi seurata vaalien kehittymistä. Tilanne viimeisimmän päivityksen mukaan:

Ääniä annettu 2717:

Baldasano 6.8%
Calderon 24%
Palacios 24.7%
Sanz 8.2%
Villar Mir 19.2%

-----------

Palacios tai Calderon tämän sittenkin vie, vai kiriikö Villar Mir vielä? Palacioshan oli juuri se kuka puhui eilen Iniestan hankkimisesta valkoisiin...   :'( :peukku_alas:
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: mikko29 - 02.07.2006, 14.55.32
http://www.marca.com/realmadrid/elecciones2006/index.html
Ero kaventunut 0,4%-yksikköä... :peukku_ylos:
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puskas - 02.07.2006, 14.58.32
Kiitos vaan Tourulle tuosta linkistä. Nyt onkin helpompi seurata vaaleja. Tuosta Iniestan kaupasta sen verran, että se on melko epätodenäköinen, sillä Barca on jo ilmoittanut, että Iniesta ei lähde mihinkään ellei hänestä makseta miehen ulosostohintaa eli 60 miljoonaa euroa ja silloinkin päätös on vielä Iniestan, joka jotenkin tuntuu yhtä hankalalta nähdä Real Madridin paidassa kuin Guti Barcan paidassa.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: HannuTouru - 02.07.2006, 15.18.08
Tuosta Iniestan kaupasta sen verran, että se on melko epätodenäköinen, sillä Barca on jo ilmoittanut, että Iniesta ei lähde mihinkään ellei hänestä makseta miehen ulosostohintaa eli 60 miljoonaa euroa ja silloinkin päätös on vielä Iniestan, joka jotenkin tuntuu yhtä hankalalta nähdä Real Madridin paidassa kuin Guti Barcan paidassa.
Ehdottomasti juuri näin.

--------

AS:n kyselyssä jokunen päivä sitten Calderon sekä Villar Mir olivat selkeästi suosituimmat ehdokkaat, mutta ilmeisesti Palacios on onnistunut onkimaan socioiden ääniä nimenomaan Espanjalaisten pelaajien nimillä(Joaquín, Reyes, Iniesta jne...), ja kyllähän Espanjan Mursun suosio on Madridissa edelleen niin suuri, että kyllä silläkin voi pienen eron muihin kandidaatteihin tehdä. Villar Mirin ja Calderonin kampanjat olivat kuitenkin melko pitkälti saman tyylisiä, joten mahdollisesti heidän suunnitelmistaan pitävät äänestäjät ovat jakautuneet melko pahasti kahtia, kun taas Palacios on ottanut selkeästi oman linjansa, joka näillä näkymin tuottaa tulosta. Tässä kuitenkin pelottaa se ajatus, että näissä vaaleissa suurin kusettaja on myös voittaja, sillä Palacioshan on muistanut lupaillut paljon ja suureen ääneen - eivätkä ne lupaukset ole aina olleet sieltä kaikkein uskottavimmasta päästä.

------

Tämän hetken tilanne:

Ääniä: 3442

Baldasano 6.7%
Calderon 24.3%
Palacios 24.7%
Sanz 8.7%
Villar Mir 19.3%

Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: ronaldo_90 - 02.07.2006, 15.43.52
Baldasano  6,9%
Calderón  25,8%
Palacios  24,9%
Sanz  9,1%
Villar Mir  17,5%

Itse en lainkaan tykkää Calderonista, Capellon ja Robbenin vuoksi.
e. Eikä hän näytä lupaavan mitään laitapelaajia.. Eli 95 prosentin varmuudella Becks jatkaa.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: mikko29 - 02.07.2006, 15.44.32
Päivitetään taas

4005 ääntä laskettu:

Calderon 25,8%
Palacios 24,9%
Villa Mir 17.5%

ronaldo_90 ehti näköjään ensin, sama mielipide robbenista... Uskoisin realin hankkivan laitapelaajan oikealle vaikka calderon ei sellaisesta olekaan puhunut. Mielestäni joaquin on myös halukas siirtymään joten tuskin hän välittää kenen kamppanjaa avittaa,..sen näkee sitten.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 02.07.2006, 16.02.22
Calderon vai Palacios, kas siinä pulma.. Calderonissa harmittaa eniten se, että hänen on huhuttu ostavan Ruud Van Nistelrooy.. En vain voi sietää jätkää... Palaciolla taas on noita pelaajia tulossa niin paljon, että en oikein tiedä.. Paljon on ääniä vielä laskematta joten ei Villa Mirkaan ole poissuljettu tapaus..

Mitenkäs muuten Butraguenolle ja muille käy kun uusi presidentti valitaan??

edit. Baldasano tais pelottaa Svenniksen kans kaikki äänestäjät..  >:D
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: ronaldo_90 - 02.07.2006, 17.24.56
Villar Mir ottanu kiinni melkee  1.5 prosentilla.
Paljos aikaa on jälel ?
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 02.07.2006, 18.25.16
. Paljos aikaa on jälel ?

nyt on laskettu 5072 ääntä, joten luultavasti ääniä on vielä paaaljon jäljellä.. Socioita kun on pari..  :D
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: RONALDO - 02.07.2006, 20.55.11
Nyt on laskettu 6668 jaCalderonilla tällä hetkellä äänistä 27,5 prossaa ja Palaciosilla 24, Villar Mirillä 19,6 joten hänen kannaltaan alkaa peli olemaan jo pelattu.
3.min äänestysaikaa ;)
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Juhana - 02.07.2006, 22.14.39
Calderon näyttää Marcan kyselyn mukaan voittavan. Tuo Marcan "ääntenlaskusivu" kun taitaa olla lehden äänestäjien keskuudessa suorittama galluppikysely johon on haastateltu 7197 äänestäjää (Votantes encuestados: 7197). Eli virallinen tulos on vielä tuntematon, vaikka tuo Marcan kysely suuntaa antaakin.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: ronaldo_90 - 02.07.2006, 22.23.10
Calderon näyttää Marcan kyselyn mukaan voittavan. Tuo Marcan "ääntenlaskusivu" kun taitaa olla lehden äänestäjien keskuudessa suorittama galluppikysely johon on haastateltu 7197 äänestäjää (Votantes encuestados: 7197). Eli virallinen tulos on vielä tuntematon, vaikka tuo Marcan kysely suuntaa antaakin.
Mistäs näkee ton virallisen homman?
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Finale - 02.07.2006, 22.25.23
Mistäs näkee ton virallisen homman?

Luulisi, että virallinen tulos julkistetaan vasta kun kaikki äänet on laskettu ja uusi presidentti on selvillä.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Juhana - 02.07.2006, 22.29.54
Eipä sitä taida mistään nähdä, ääntenlasku valmistuu aikanaan ja sitten uusi presidentti julkistetaan.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 02.07.2006, 23.25.02
Radio Marca ilmoittaa, että kun 95% äänistä on laskettu, Calderon johtaa 400 äänellä toisena olecaa Palaciosta ja on täten lähestulkoon varmasti Real Madridin uusi presidentti. Eli saamme toivottaa Fabio Capellon ja puuduttavan pelityylin tervetulleiksi Madridiin.  ::)
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: VilleL - 03.07.2006, 07.01.32
Ramon Calderon vei siis voiton, tarkkoja äänimääriä en tiedä, mutta aika tiukille ilmeisesti meni. Tulevat päivät näyttävät, onko Capello uusi valmentaja ja ketä pelaajia seuraan tulee.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 03.07.2006, 11.33.08
Itselle jäi epäselväksi, laskettiinko niitä postiääniä ollenkaan.  ::)

e. Eivät ole ilmeisesti vieläkään päättäneet lasketaanko niitä edes. :peukku_alas:
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Cicinho - 03.07.2006, 13.12.34
Calderónista tulossa Real Madridin uusi puheenjohtaja
Julkaistu 03.07.2006 08:35 (päivitetty 09:06)
Real Madrid

Ramón Calderónista on tulossa espanjalaisen jalkapallon mahtiseuran Real Madridin uusi puheenjohtaja. Calderón julistautui myöhään sunnuntaina puheenjohtajavaalien voittajaksi, mutta vaalilautakunta ei ole vielä vahvistanut hänen valintaansa ääntenlaskennassa olevien epäselvyyksien vuoksi.

Torstaina madridilainen tuomioistuin päätti, että 7000 postissa lähetettyä ääntä hylätään kolmen ehdokkaan yhteisvaatimuksen jälkeen. Neljäs ehdokas Juan Miguel Villar Mir on ilmoittanut vaativansa, että myös postissa lähetyt äänet lasketaan. Sunnuntaina äänensä kävi antamassa noin 20 000 seuran 66 000 jäsenestä. Calderon sai äänistä 8344, Juan Palacios 8098 ja Villar Mir 6702.

Vaalikampanja on muutenkin ollut värikäs ehdokkaiden luvattua lähes kuun taivaalta. Calderón on luvannut hankkia mm. Arsenalin keskikenttäpelaaja Cesc Fàbregasin, Chelsean laitahyökkääjä Arjen Robbenin ja AC Milanin pelintekijä Kakán, jos tulee valituksi.

- Kaká tulee Real Madridiin, Calderón vakuutteli valintansa jälkeen.

Heidän lisäksi Calderón on luvannut pestata italialaisen Fabio Capellon seuran uudeksi valmentajaksi ja montenegrolaisen Predrag Mijatovicin urheilutoimenjohtajan virkaan. Capello valmentaa tällä hetkellä Juventusta. Mijatovic teki Real Madridin voittomaalin Mestarien liigan finaalissa 1998.

(MTV3-Reuters-STT)

Toi oli mtv3sella.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: mikko29 - 03.07.2006, 16.43.54
Nyt se on sitten virallistettu eli Calderon on uusi presidentti,näin luki realmadridin nettisivuilla... Cesc on jälleen kerran ilmaissut halunsa pysyä arsenalissa,sopii minulle. Kuhan nyt edes yritettäisiin ostaa se ronaldo kun kerran niin kovasti tänne haluaa,tässä stoorissa taitaa olla englannin lehdistö vahvasti mukana. Valmentajaa saadaan odotella aina lauantaihin asti jolloin tulee päätös Italian skandaalista,jos tulos on odotetunlainen niin Capello saapuu tänne ja varmasti tuo mukanaan pari pelaajaa juvesta. Mielestäni ronaldo kuuluu myös capellon suosikkeihin joten hankinta(sen yrittäminen) ei olisi poissuljettu vaihtoehto.

Veikkaan että kovin kamppailu käydän Kakan sopimuksesta jos Calderon nyt pitää sanansa...

Jos tästä nyt kehittyisi jotain hyvää... :peukku_ylos:
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: STRIKER - 03.07.2006, 16.48.24
Ai että Calderon on nyt siis lähes varmasti uusi pressa....Kaka kuulostaa kyllä erittäin hyvältä, mutta Robben ja Capello...ei kiitos. Cescistä ei nyt oikein osaa sanoa. Jos Kaka hankitaan ja puolustavasta roolista löytyy Guti, Gravesen ym. niin mihin hän sitten tulee, ellei häntä laiteta sitten laidalle...
No jaa...aika näyttää.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Cicinho - 03.07.2006, 16.51.07
Itse olisin ottanut mielummin Del Bosqueen kun Capellon. No aika näyttää onko hään hyvä valinta Juvessa tullut ihan kivasti mestaruuksia mutta tiedä sitten moniko on järjestetty
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: mikko29 - 03.07.2006, 18.37.08
'We will start this very afternoon with Fabio Capello in charge as I promised. He will arrive this evening and start working with Mijatovic to contruct the new team that will be capable of winning a trophy next season.'

Asked if the promised signings and that of Manchester United striker Ruud van Nistelrooy :peukku_alas: would now happen, Calderon replied: 'It seems so .We want to get them here as soon as possible so that we can start the pre-season with them.

'We also need to decide which players will be leaving the club...The future of Real Madrid will be brilliant.'

Siinä hieman Calderonin kommentteja(soccernet.com)
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 03.07.2006, 20.03.26
Asked if the promised signings and that of Manchester United striker Ruud van Nistelrooy :peukku_alas: would now happen, Calderon replied: 'It seems so .We want to get them here as soon as possible so that we can start the pre-season with them.

että näin.. ei minun mielestä hyvä juttu lainkaan.. Vaihdetaan R9 Ruudiin.. en vain voi uskoa.. Mielummin katselen Portilloa ensi kaudella avauksessa... Ruud sopii Capellon taktiikkaan kuin nenä päähän.. vert. Juvessa Trezeguet..
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Cicinho - 03.07.2006, 20.05.06
Toivottavasti RAul ei saa lähteä. On pelannut huonosti mutta en voisi katsoa Raulia minkään muun joukkueen paidassa.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: R10 - 03.07.2006, 22.37.25
Toivon todellakin että Ronaldo ei lähde. Eikä mitään Ruudia tarvita.. Niitä laitapelaajia. C.Ronaldoa ja Joaquinia kehiin.  :peukku_ylos:
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 03.07.2006, 22.52.54
Toivottavasti RAul ei saa lähteä. On pelannut huonosti mutta en voisi katsoa Raulia minkään muun joukkueen paidassa.
Tuon suhteen voimme nukkua yömme rauhassa. Calderon (saati sitten Mijatovic) eivät saletisti laita Raúlia pois, sanoipa Fabio heille sitten mitä hyvänsä.  ;)
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: ronaldo_90 - 03.07.2006, 22.53.55
Joo voi hitto Robinho ja Ronaldo pois ja tilalle Robben ja Ruud
iHala Madrid!
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 03.07.2006, 22.56.18
Joo voi hitto Robinho ja Ronaldo pois ja tilalle Robben ja Ruud
Tuo vetelisi kyllä jo typeryydessään vertoja Makelelen ja Del Bosquen ulospotkimiselle.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 03.07.2006, 23.38.09
Joo voi hitto Robinho ja Ronaldo pois ja tilalle Robben ja Ruud

Koska Robinhoa on huhuttu lähtevän pois?? Olisi se nyt aika naurettavaa, menisi samantien maku Calderoniin..
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: HannuTouru - 04.07.2006, 12.52.50
Täytyy kyllä sanoa, että Calderónin valinnan jälkeen en hyppinyt onnesta, sillä luvatut Capello, Kaká, Cesc ja Robben eivät todellakaan kuulostaa kovinkaan realistisilta tai edes hyviltä vaihtoehdoilta.

Capello - valmentaja jonka meriittejä, kykyjä ja suuruutta en lähde kiistämään, mutta kysymys onkin se kuinka Capellon pelifilosofia sopii Madridiin. Perinteet velvoittavat Madridissa, joten on mielenkiintoista nähdä kuinka paljon Capello on valmis tinkimään puolustusvoittoisesta pelitavastaan,  vai tinkiikö ollenkaan. Jos voittoja tulee, pysyvät kannattajatkin luonnollisesti ainakin aluksi tyytyväisenä, mutta jos peli on puolustavaa ja ns. tylsää eikä se tuo edes välittömästi voittoja, kuinka kauan jaksavat kannattajat katsella tälläistä?

Kaká - onko hänen tuominen Madridiin realismia muulloin kun Milanin vaihtaessa sarjatasoa? Muuten ainakin hinta nousee huikeaksi, mutta heti vaalivoittonsa jälkeen Calderón vakuutti vielä kertaalleen Kakán saapuvan pääkaupunkiin. Epäilen.

Cesc - onko tässä kaupassa perimmäisenä tarkoituksena:

1)saada pelaaja joka voi johdattaa Madridin hienoihin voittoihin ja saavutuksiin
2) vai halutaanko Cesc valkoisiin vain ärsyttäämään Barçaa?

Jos jälkimmäinen on lähempänä totuutta, niin ei hyvältä vaikuta, sillä Barça voi tahtoessaan pistää pahasti kapuloita rattaisiin, omaahan se ilmeisesti edelleen Espanjan sisäisen etuosto-oikeuden nuorukaiseen. Jos vaihtoehto yksi, niin onko Cesc se mitä Real Madrid tällä hetkellä tarvitsee? Ja kuinka Wenger meinataan saada luopumaan kultakimpaleestaan? Hinta nousisi todennäköisesti korkeaksi, ja tässä kohtaa kannataisikin miettiä onko saatava tavara sen arvoista.

Robben - yksi kysymys: Miksi? Meillä on jo Robinho, eikö se riitä? Jos Robben saapuisi Madridiin, siirtyisi Robinho varmaankin takaisi hyökkääjäksi jota hän on pääsääntöisesti pelannut ennen viime kesäistä Madridiin muuttoa. Pahoin pelkään, että Robinhon fysiikka ja viimeistelytaito(tai siis pahat puutteet siinä) eivät riitä eurooppalaisen suurseuran hyökkääjäksi. Ja jos ja kun laituri hommataan, niin eikö vihdoin voitaisi avata silmät ja edes miettiä sitä millaista olisi saada Joaquín tai C.Ronaldo oikealle laidalle Beckhamin tilalle. 

Mistään hevosnaamasta en viitsi edes aloittaa, toivottavasti ei ikinä astele Bernabeulle valkoinen paita päällään. Muut huhuissa olleet nimet ovatkin sitten ilmeisesti ainakin vähemmän varmoja kuin edellämainitut. Toki tietyille pelipaikoille hankitaan vahvistuksia aivan 100% varmasti.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: mikko29 - 04.07.2006, 13.28.08
Jos se capello nyt tulee niin varmasti hankitaan toppari ja uusi dmf, eiköhän joaquin/c.ronaldo mitä todennäköisemmin liity seuraan myös.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 04.07.2006, 14.16.37

Nyt täytyy kyllä sanoa, että olen harvinaisesti täysin samaa mieltä jokaisesta Tourun esittämästä kohdasta. ;) Palacios oli oma suosikkini tässä presidenttikisassa ja harmittavan lähelle se jäi. Noh, toivotaan parasta, pelätään pahinta...
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Udi - 04.07.2006, 19.40.58
Destino: Madrid
Mientras, el nuevo director deportivo de fútbol del Madrid, Pedja Mijatovic, visitó la Ciudad Real Madrid de Valdebebas y aprovechó para confirmar que Fabio Capello estará este miércoles en Madrid.

Junto con Emilio Butragueño, el montenegrino visitó durante media hora las instalaciones y aseguró haber quedado "impresionado". "No he visto nada igual en mi vida. Es la mejor Ciudad Deportiva del Mundo", dijo

Eli Buitre jäänee haaskalleen? ;)
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puskas - 04.07.2006, 21.14.48
Täytyy kyllä sanoa, että itse toivoin Palaciosin voittavan vaalit. Oikeastaan edellä kirjopittaneet veivät sanat jo suustani. Mutta tuota Capellon palkkaamista täytyy yhä kritisoida lisää. Miksi Real Madrid ottaa valmentajakseen puolustusvoittoisen ja tylsän jalkapallon kävelevän julisteen, kun seuran perinteet velvoittavat aivan toisenlaiseen jalkapalloon? Eikä Capello tuosta kaikesta hypetyksestä huolimatta ole mitenkään erityisen menestynyt valmentaja muualla kuin Italiassa. Toivon parasta, mutta pelkään pahinta tulevan kauden suhteen.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: florentinoperze - 04.07.2006, 21.29.15
Njoo. Capellon nimittäminen herättää itsessäkin ristiriitaisia fiilareita. Juventuksen peli on tuloksista huolimatta ollut euroopan tylsintä vaikka pelaajamateriaali olisi edellyttänyt vaikka mihin.

 Toisaalta kun asiaa katsoo toiselta kantilta niin, joku roti tähän hommaan piti saada. Peli on ollut niin avonaista viime vuodet ,että jos italiaano tilkitsee keskikentän olen ikionnellinen. Jos peli olisi tylsää ja silti ei pysytä Barcan tahdissa olisi se suurin kauhuskenaario. Mestaruus tylsällä puolustavammalla tavalla ei näiden 3 katkeran vuoden jälkeen juurikaan vatuttaisi.

 Mikälisikäli jos Juvetus nyt tippuu on äärimmäisen mielenkiintoista nähdä ketä Fabio ottaa sieltä mukaansa. Cannavaro Ramoksen pariksi, ei mikään paskempi juttu.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puskas - 04.07.2006, 21.37.18
Ja vielä jatkoa tuohon Capello juttuuni. Hänhän on voittanut kerran Champions Leaguan, mutta kun otetaan huomioon, että hän on valmentanut vuodesta 1990 lähtien huippuseuroja, niin tuo tilasto ei enää niin kovin hyvältä näyutä, jos ainoa miten kaveri Champions Leaguen kykenee voittamaan on Sacchin rakentama AC Milan, jossa pelaa Franco Baresi, Paolo Maldini, Ruud Gullit, Marco Van Basten, Frank Rijkaard...
Kieltämättä AS Romasta hän rakensi Italian mestarin, mutta kaikki muistavat miten tuo kyseinen porukka pärjäsi Champions Leaguessa.
Ja minä ainakin haluan Real Madridin pelaavan viihdyttävää jalkapalloa, koska se on juuri se asia mistä suunnaton kunnioitukseni seuraa kohtaan johtuu. Mestaruudet ovat niin Espanjassa kuin Euroopassa voitettu viihdyttävällä pelillä, joka todella hivelee silmiä.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Finale - 04.07.2006, 21.54.50
Ja minä ainakin haluan Real Madridin pelaavan viihdyttävää jalkapalloa, koska se on juuri se asia mistä suunnaton kunnioitukseni seuraa kohtaan johtuu. Mestaruudet ovat niin Espanjassa kuin Euroopassa voitettu viihdyttävällä pelillä, joka todella hivelee silmiä.

Sama, mutta seura on ajanut viime vuosina itsensä sellaiseen yltäkylläisyyden suohon, että ainakin minä olen valmis tinkimään hetkeksi tietyistä asioista jotta asioihin saataisiin jonkunlainen järki ja ennenkaikkea pidemmälle tähtäämisen meininki.

Calderon oli pitänyt ensimmäisen virallisen lehdistätilaisuuden jossa oli välittänyt suruvalittelunsa Valencian metroturman uhreille ja omaisille ja kerrannut läpi vaaleja ja tehtyjä lupauksia.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 04.07.2006, 21.57.06
Ja minä ainakin haluan Real Madridin pelaavan viihdyttävää jalkapalloa, koska se on juuri se asia mistä suunnaton kunnioitukseni seuraa kohtaan johtuu. Mestaruudet ovat niin Espanjassa kuin Euroopassa voitettu viihdyttävällä pelillä, joka todella hivelee silmiä.
Sama täällä, mutta mitä enemmän aikaa kuluu sitä puolustusvoittoisammaksi maailman jalkapallo menee. Joo, tiedän että Barcelona pelasi viihdyttävää peliä ja voitti tuplan.. Minusta Calderon valitsi ehkä sen helpomman tien ottaen Capellon ruoriin.. Miten tuo hallinto Real Madridissa nyt menee?? Mikä on Pedjan rooli?

Calderon teki siinä oikein, että hän otti juuri Capellon eikä esim. tyyliin Quirosia(mitenkäs se nyt kirjoitettiinkaan).. Real tarvitsi nyt kokeneen valmentajan Euroopan mittakaavalla.. Saas kattoo, että ketkä ovat ensimmäiset uudet pelaajat.. Hyvä olisi, että ekat vahvistukset olisivat jo 7.7 Madridissa, kun joukkue kokoontuu ensimmäisiin harjoituksiin(Olettaen, että eivät ole MM-kisoissa).. Ettei käy kuten Robinholla..

Calderon oli pitänyt ensimmäisen virallisen lehdistätilaisuuden jossa oli välittänyt suruvalittelunsa Valencian metroturman uhreille ja omaisille ja kerrannut läpi vaaleja ja tehtyjä lupauksia.

Mitäs tuossa tapahtumassa oli sitten kerrottu, jos viitsit vähän valasta..  :)
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Finale - 04.07.2006, 22.12.48
Kaikkea sitä samaa mitä on jo monesta paikasta saatu lukea. Kakan, Robbenin ja Cescin hankintoja, Capellon roolia. Juniori valmentamista ja koripallo joukkueen vetäjiä. Pistetään vielä linkki niin voi siitä lukea koko jutun.

http://www.realmadrid.com/articulo/rma32174.htm
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 04.07.2006, 22.47.48
Lainaus
1. The youth system will have to feed the first team and also generate money from transfers. Additionally, we want to train them as people, although not all of them will make it to the first team. But our commitment with the youth categories is firm.

2. Both Milan and Real Madrid will have to sit down to sort out the situation with Kaká, but if everything goes as expected, we will have him here this season.

3. I'll never interfere, except for the economic side of things. Pedja Mijatovic has told me that no one operation will be especially problematic and that the players will come.

4. I think that he will make a winning team. When he was here, in a very difficult situation, he brought players that won the League and he formed a group that won two European Cups. He's the kind of coach that makes a winning squad even when he has a weak team, and a great team when he manages sides such as ours.

5. I will now speak as a fan. He's a genius, a truly exceptional player... Maybe the coach thinks the same thing. If not, I will follow his advice and trust his decision.
poimisin pari mielenkiintoista kohtaa tuosta finalen linkistä.. Kaikki siis Calderonin suusta..

1. Kuulostaa hyvältä
2. Eli on hyvin todennäköistä, että Kaká liittyy Real Madridiin
3. Hän ei siis puutu pelillisiin asioihin..
4. Puhuu Capellosta ja mahdollisesta "tylsästä" pelityylistä
5. Calderon pitää Ronaldosta, mutta valmentaja päättää jatkaa R9 joukkueessa

tuon haastattelun perusteella sain hyvän kuvan uudesta presidentistä.. Hänellä on melko samanlaisia ajatuksia kuin minulla uutta joukuetta rakennettaessa.. Toistaiseksi hyvältä näyttää  :D
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puskas - 04.07.2006, 22.56.30
Sama, mutta seura on ajanut viime vuosina itsensä sellaiseen yltäkylläisyyden suohon, että ainakin minä olen valmis tinkimään hetkeksi tietyistä asioista jotta asioihin saataisiin jonkunlainen järki ja ennenkaikkea pidemmälle tähtäämisen meininki.

Minä en haluaisi, että seuran tärkeimmästä arvosta käydään tinkimään.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puskas - 04.07.2006, 23.04.15
Sama täällä, mutta mitä enemmän aikaa kuluu sitä puolustusvoittoisammaksi maailman jalkapallo menee. Joo, tiedän että Barcelona pelasi viihdyttävää peliä ja voitti tuplan.. Minusta Calderon valitsi ehkä sen helpomman tien ottaen Capellon ruoriin.. Miten tuo hallinto Real Madridissa nyt menee?? Mikä on Pedjan rooli?

Calderon teki siinä oikein, että hän otti juuri Capellon eikä esim. tyyliin Quirosia(mitenkäs se nyt kirjoitettiinkaan).. Real tarvitsi nyt kokeneen valmentajan Euroopan mittakaavalla.. Saas kattoo, että ketkä ovat ensimmäiset uudet pelaajat.. Hyvä olisi, että ekat vahvistukset olisivat jo 7.7 Madridissa, kun joukkue kokoontuu ensimmäisiin harjoituksiin(Olettaen, että eivät ole MM-kisoissa).. Ettei käy kuten Robinholla..

Minkä takia maailman jalkapallo menisi puolustusvoittoisemmaksi? Siksikö, että joku Mourinho jaksaa paasata puolustuksesta, kun oma joukkue ei hyökkäävään jalkapalloon kykene? Ja Capellon ruoriin ottaminen ei kyllä ennakkoon mikään helppo tie ole. Hän siis todellakin on valmentanut huippujoukkueita 16 vuotta ja on voittanut vain yhden Champions Leaguen. un verrataan esimerkiksi Del Bosquen aikaansaannokseen Real Madridissa, niin aika kauaksi jää. Toivottavasti tosiaan myös Calderon oikeasti pelaajia kykenee tuomaan, ettei nyt käynyt niin, että otti presiden´tin paikan pelkillä isoilla lupauksilla, mutta katsellaan nyt mitä rupeaa tapahtumaan.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Finale - 04.07.2006, 23.09.30
Minä en haluaisi, että seuran tärkeimmästä arvosta käydään tinkimään.

Eli jos ensi vuonna tulee tupla Capellon Juventus tyylisellä pelillä niin et ole tyytyväinen ???
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puskas - 05.07.2006, 00.45.17
Eli jos ensi vuonna tulee tupla Capellon Juventus tyylisellä pelillä niin et ole tyytyväinen ???

Ensinnäkin olen melko varma, että sen tyyppisellä pelillä ei Espanjassa voiteta mitään. Enkä todellakaan halua Real Madridin pelaavan sellaista antijalkapalloa kuin Juventus viime kaudella pelasi.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: HannuTouru - 05.07.2006, 01.55.28
Kyllähän nyt ainoa tavoite on voittaa jotain tyylistä riippumatta, ja varsinkin liigan voittaminen olisi todella hienoa, enkä itse ainakaan välitä vaikka kaikki pelit päättyisivät 1-0 voittoihin jos pysti Madridiin matkaa. Eikä Capelloa kannata tuomita vain viime vuosien Juvessa nähdyn antijalkapallon perusteella, vaan katsotaan ensin millaisella tavalla hän lähtee Madridia peluuttamaan. Ja ainakin aluksi pysyvät kannattajat aivan varmasti tyytyväisenä mikäli tulosta tulee, mutta kuten tiedetään, madridismon nälkä on kyltymätön...

Miten tuo hallinto Real Madridissa nyt menee?? Mikä on Pedjan rooli?
Director General Deportivo eli suomennetuna taitaa olla urheilutoimenjohtaja.

Calderon oli pitänyt ensimmäisen virallisen lehdistätilaisuuden jossa oli välittänyt suruvalittelunsa Valencian metroturman uhreille ja omaisille ja kerrannut läpi vaaleja ja tehtyjä lupauksia.
Mitäs tuossa tapahtumassa oli sitten kerrottu, jos viitsit vähän valasta..  :)
En tiedä oliko tuo samainen lehdistötilaisuus, mutta jossakin ilmoitettiin, että joukkueen palatessa lomilta(7.7?) kerrotaan ikävät uutiset niille pelaajille joita ei haluta seurassa säilyttää. Varmaankin joidenkin pelaajien kohdalla asiasta ilmoitetaan jo aikaisemmin, sillä sitä parempi mitä nopeammin mahdollisen uuden seuran kanssa päästään neuvottelemaan siirrosta.

Eli jos ensi vuonna tulee tupla Capellon Juventus tyylisellä pelillä niin et ole tyytyväinen ???

Ensinnäkin olen melko varma, että sen tyyppisellä pelillä ei Espanjassa voiteta mitään.
Benitez ja Valencia taisivat jo todistaa tuon olettamuksen vääräksi tuossa vuosituhannen vaihteessa.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: HannuTouru - 05.07.2006, 17.04.30
Del Bosque: "Lo digo sin hipocresía, me alegro del triunfo de Calderón"

Mursu siis kertoi Marcan haastattelussa, että hänkin on aidosti iloinen Calderonin voiton puolesta. Tilanne taitaa olla hiukan rauhottumassa, kun ilmeisesti Villar Mir on ainoa joka on vieläkin katkera vaalien tapahtumista...   :P
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: asd5.2 - 05.07.2006, 17.10.13
Väkivallan jälkeen

Sinun kanssasi opin paikkani nopeasti. Minun on vaiettava, kun huomiosi on keskittynyt johonkin minua tärkeämpään. En saa kysellä turhia eli mitään. Menemisesi tai tulemisesi eivät kuulu minulle. Sängyssä olen antelias ja suostuvainen.

Olisi pitänyt ymmärtää jo silloin, heti aluksi. Kesti kuitenkin melkein vuosi, ennen kuin asia selvisi minulle. Eräänä aamuyönä odottelin sinua kotiin. Tulit kaatokännissä, ja sanoin jotain, mistä et pitänyt. Ilmeesi jäätyi kasvoillesi, ja silmäsi kadottivat inhimillisyyden. Niin käy aina, kun sanon jotain, mistä en saisi puhua.

Työnsit minut pois tieltäsi ja ryntäsit eteiseen. Oven kolahduksen jälkeen mietin sekunnin, kunnes juoksin takki auki ja kengät puoliksi jalassa kadulle. Saavutin sinut vasta korttelin päässä. Huusin nimeäsi, mutta et kääntynyt. Taksien keltaisia valoja vilahteli ohi, ja viittoilit niille. Yksi jarrutti äkisti, teki u-käännöksen ja pysähtyi eteesi. Avasit taksin oven piittaamatta minusta, joka roikuin nahkatakkisi helmassa.

Käännyit, tuijotit minuun jäätä ja väänsit sitten minut katuun. Poskeni nirhautui kipeästi märkään asfalttiin. Taksin takavalot olivat kirkkaanpunaiset. En muista, missä vaiheessa tulivat kyyneleet, mutta viimeistään kai tässä...
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puskas - 05.07.2006, 18.10.28
Benitez ja Valencia taisivat jo todistaa tuon olettamuksen vääräksi tuossa vuosituhannen vaihteessa.

Kyllähän Valencia pelasi todella aktiivista jalkapalloa verrattunua Capellon Juventukseen, joka sai Kreikankin näyttämään totaalijalkapallomaalta.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: HannuTouru - 05.07.2006, 18.31.57
Benitez ja Valencia taisivat jo todistaa tuon olettamuksen vääräksi tuossa vuosituhannen vaihteessa.

Kyllähän Valencia pelasi todella aktiivista jalkapalloa verrattunua Capellon Juventukseen, joka sai Kreikankin näyttämään totaalijalkapallomaalta.
No tilastoissa se ei ainakaan näkynyt, sillä Capellon Juve teki paljon enemmän maaleja kuin Benitezin mestaruuteen yltänyt Valencia. Niin ja Valencia taas päästi vähemmän maaleja.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: STRIKER - 05.07.2006, 18.51.53
Voi se Capello lähteä vaikka Ruotsiin valmentamaan, jos rupeaa 1-0 voitoilla ja etenkin tylsällä jalkapallolla niitä pokaaleja hankkimaan. Itse haluan nähdä kaunista ja viihdyttävää futista, joka tuottaa myös tulosta. Eli en todellakaan ole tyytyväinen, jos ensi kaudella hankitaan kyttäystaktiikalla triplat...
Hieman offtopikkia... :-\
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: mikko29 - 05.07.2006, 19.40.59
Ei se nyt kuitenkaan mikään satavarma asia ole että aletaan pelaamaan erittäin puolustusvoittoisesti,pitäisi kuitenkin ottaa huomioon että realin ongelmat piilevät nimenomaan keskikentän ja puolustuksen väliin jäävissä aukoissa...Tämä on asia johon capellon pitäisi puuttua hankkimalla parempia dmf-pelaajia kuin garcia/gravesen. Ja mitä tulee hyökkäykseen niin realin materiaali on aivan erilainen kuin juven(kuhan saadaan becks ulos),meillä on laitapakit jotka tukevat hyökkäyksiä todella usein ja niin poispäin...

Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Udi - 06.07.2006, 09.45.08
Korjausta aiempaan: Buitre heitti hyvästit seuralle ja kertoi olevansa ylpeä työskenneltyään Real Madridissa. Sääli :-[
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puskas - 06.07.2006, 18.28.57
Ei se nyt kuitenkaan mikään satavarma asia ole että aletaan pelaamaan erittäin puolustusvoittoisesti,pitäisi kuitenkin ottaa huomioon että realin ongelmat piilevät nimenomaan keskikentän ja puolustuksen väliin jäävissä aukoissa...Tämä on asia johon capellon pitäisi puuttua hankkimalla parempia dmf-pelaajia kuin garcia/gravesen. Ja mitä tulee hyökkäykseen niin realin materiaali on aivan erilainen kuin juven(kuhan saadaan becks ulos),meillä on laitapakit jotka tukevat hyökkäyksiä todella usein ja niin poispäin...

Nimenomaan näin tuo pitäisi paikata. Yksi uusi huippuluokan toppari ja yksi uusi huippuluokan puolustava keskikenttä.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 01.02.2007, 17.22.26
Ja nyt sitten lopultakin piste tälle jutulle: postiäänet on tänään lopullisesti hylätty. Saa siis Villar Mir lopultakin lopettaa itkemisensä. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu, saatana.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Juanito - 01.02.2007, 18.32.18
Huonot uutiset siis senkun jatkuu.

Baldasano ja Villar Mir luultavasti vetoavat tätä tulosta vastaan. Voimme vain toivoa että tämä ei ole lopullinen tulos

Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 01.02.2007, 18.59.19
Voimme vain toivoa että tämä ei ole lopullinen tulos
Demokratiassa on sellanen jännä puoli, että eniten ääniä saanut voittaa.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Juanito - 01.02.2007, 19.28.46
Calderonissa on sellainen jännä puoli että hän voitti huijaamalla. Jos suurin osa äänistä jäi laskematta niin en sitä demokratiaksi kutsuisi.  Enemmänkin järjetetyksi tulokseksi. Elikkä jos demokratioa tosiaan toteutuisi niin Calderon ei enää presidentti olisi. Epävirallisista postiäänten laskuista on selvinnyt että voittaja olisi joko Baldasano tai Villar Mir, tulos ei tietenkää tietyistä syistä ole julkistettu, mutta se on monen tiedossa, luultavasti myös Calderonin.

 Muussakin tapauksessa olisi katastrofi jos Calderon saisi olla koko virkakautensa seuranjohdossa. Voisin jopa sanoa että Lorenzo Sanz oli hyvä presidentti Calderoniin verrattuna. Jos Calderon pysyy seuranpresidenttinä koko kautensa ajan, en voi muutakun odottaa kauhulla mitä tulevat vuodet tuovat tullessaan. Tähän nyt en laske mitenkään pelillisiä tapahtumia. Jos Real Calderonin aikana voittaa tämän kauden jälkeen joka kaudella triplan en pidä häntä yhtään parempana presidenttinä kuin nytkään. 

Lakimiehenä Calderon tosin tulee taistelemaan loppuun asti.

Toivottavasti Socioitten oppositio nostaisi nyt päänsä ylös. Tarpeeksi suurella porukalla homma voisi olla hyvinkin helppoa. Calderon ei yksin kertaisesti voisi pitää paikkaansa jos tarpeeksi suuri osa socioista olisi häntä vastaan.

Parempia uutisia odotellessa.  :-\
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 01.02.2007, 20.06.06
Calderonissa on sellainen jännä puoli että hän voitti huijaamalla.
Todisteita odotellessa. Todistustaakka on kantelijalla. Näihin presidentinvaaleihin päädyttiin katastrofin takia, turha nyt kehittää itse uutta sellaista ja uusia vaaleja, jotka antoivat selvän voittajan. Samahan se on alkaa itkeä, että Niinistön pitäisi olla nyt Suomen presidentti.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Juanito - 01.02.2007, 21.45.00
Calderonissa on sellainen jännä puoli että hän voitti huijaamalla.
Todisteita odotellessa. Todistustaakka on kantelijalla. Näihin presidentinvaaleihin päädyttiin katastrofin takia, turha nyt kehittää itse uutta sellaista ja uusia vaaleja, jotka antoivat selvän voittajan. Samahan se on alkaa itkeä, että Niinistön pitäisi olla nyt Suomen presidentti.
Saahan sitä itkeä joo. Silloin tosin sitä voi tehdä kun siihen on syytä. On selvää että demokratia ei toteutunut jos kaikkia ääniä ei laskettu. Jos tässä nyt katastrofia aletaan kehittämään niin Calderon on yks seuran historian suurimmista.

Mies ei tiedä yhtään mitään presidentin hommista. Laukoo uskomattomia kommentteja toisensa perään. Esimerkiksi kun presidentti lähtee haukkumaan pelaajia on silloin jotain pahasti vialla. Missään tilanteessa seuran ylinjohto, jonka ei mitenkään muutenkaa pitäisi puuttua pelillisiin asioihin, saa tehdä tälläistä. Calderonhan viellä sanoi että hän ei urheilupuoleen puutu. Seuran taloudellisten asioiden toitottaminenkaan ei ole se järkevin teko. Tästä tulee enemmän mieleen joku 8 vuotias joka mainostaa kavereilleen uutta leluaan. Tämä paljastaa kaikille kauppa kumppaneille seuran taloustilanteen. Josta seuraa automaattinen hintojen nosto. Tehdäkseen tätä asiaa vielä hankalammaksi seuralle, Calderon tykkään myös paljastella siirtosuunnitelmia julkisesti. "Me ostamme Diarran ja hänet me samme on hinta mikä hyvänsä, muuta vaihtoehtoa ei ole!" samalla lailla kävi myös ennen Gagon ostoa, Calderonhan sanoi jopa Gagon tulevan debyyttipäivänkin. Tämä on kuin pelaisi pokeria omat kortit kokoajan auki. Se kenen kanssa tehdään kauppaa voi tehdä oikestaan aivan mitä tahtoo näissä tilanteissa.

Plussana päälle voidaan toki myös muistuttaa että Calderon ei pitänyt vaalilupauksiin. Jotka ovat suuri osa sitä miksi häntä edes äänestettiin. Hän eri hankkinut yhtäkään lupaamaansa pelaajaa. Itse en pidä tätä niin hirveänä asiana, mutta on se aika perseestä jos aletaan kusettamaan päin naamaa jonkun päämäärän saavuttamiseksi, varsinkin näin suuressa asiassa.

Niinistö heittosi nyt oli aika jäinen. Tilanne on täysin erillainen. En nyt ala antamaan mintään mielipidettäni siitä kenen pitäisi olla Suomen presidentti, koska se ei tänne kuulu.

Mielummin otan uudet vaalit kuin nykyisen tilanteen ja Calderonin hoitamassa seuran asioita koko laillisen kautensa ajan. Calderon ei kuitenkaan ole osoittanut viellä yhtäkään hyvää presidentin ominaisuutta. Ei yhtäkään. Miksi siis antaa hänen hoitaa seuraa huonosti kun on mahdollista saada kyvykäs presidetti uusilla vaaleilla?

Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 01.02.2007, 22.27.15

Uudet vaalit johtaisivat automaattisesti taas yhteen pelilliseen katastrofiin, ei kiitos. Tässä nykytilanteessakin riittää työtä urakaksi asti. Jai eivätkö pelilliset ja taloudelliset asiat ole juuri ne, joiden pohjalta presidentti valitaan?
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 01.02.2007, 22.39.52
Täytyy vielä lisätä, että se joka uskoi/uskoo esim. Villar Mirin lupauksiin (Wenger-C.Ronaldo) niin ei hyvin mene. Lisäksi toteutuessaankin tuo yhdistelmä olisi lähettänyt Real Madridin pelillisesti täydelliseen tuhoon. Nyt parhaimmillaan kentällä ei näitä galacticoja näy, mutta kentällä on joukkue. Vielä kun saadaan tuo hykkäyspeli tehokkaaksi (Gutille minuutteja!) niin hyvä siitä tulee.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: luxemburgo - 02.02.2007, 10.41.16

Harvoin olen E-spelin kanssa ollut samaa mieltä, enkä ole sitä nytkään. Onhan pelillinen taso vielä kaukana Bosquen huippuajoista esimerkiksi, iloista jalkapalloa on kentällä nähty, mutta ainoastaan ajoittain. Ja se johtuu juuri siitä, että JOUKKUE ei ole vielä hitsautunut yhteen.

En ota kantaa vaaliasiaan, en ole asiaa seurannut niin läheltä. Mutta Juaniton sanoihin on kyllä helppo yhtyä. Nykyiselle johdolle :keskari:

Kannattais hieman katsoa millaisia sammakoita suustaan päästää. Calderonin puolustukseksi voidaan tosin todeta, että Gago joukkueeseen tuli, vaikka mies pelasi pokeria - kuten Juanito mainitsi - kortit pöydällä.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Juanito - 02.02.2007, 11.59.48

Uudet vaalit johtaisivat automaattisesti taas yhteen pelilliseen katastrofiin, ei kiitos. Tässä nykytilanteessakin riittää työtä urakaksi asti. Jai eivätkö pelilliset ja taloudelliset asiat ole juuri ne, joiden pohjalta presidentti valitaan?
Mielummin otan yhden pelillisen katasrofin ja hyvin tulevaisuuden kuin Jatkuvan epävakauden tilan jota Calderonin ollessa johdossa on odotettavissa. myönnettäköön että Calderon on hoitanut talous puolen ihan hyvin ja myös urheilutoimen puolen nimitykset (Mijatovic urheilu toimen johtoo yhdessä Baldinin kanssa) ovat onnistuneet hyvin.

Näistä asioista en kritisoikkaan Calderonia. Hän ei vaan osaa pitää matalaa profiilia ja antaa kaikille työrauhaa vaan pitää valtavaa media myllyä itsesä ja seuran yllä ristiriitaisilla ja sopimattomilla kommenteillaan.

Täytyy vielä lisätä, että se joka uskoi/uskoo esim. Villar Mirin lupauksiin (Wenger-C.Ronaldo) niin ei hyvin mene. Lisäksi toteutuessaankin tuo yhdistelmä olisi lähettänyt Real Madridin pelillisesti täydelliseen tuhoon. Nyt parhaimmillaan kentällä ei näitä galacticoja näy, mutta kentällä on joukkue. Vielä kun saadaan tuo hykkäyspeli tehokkaaksi (Gutille minuutteja!) niin hyvä siitä tulee.

Pelillisesti tilanne nytkään ei ole mikään järin mairitteleva. Jos Villar Mir olisi saanut kyseiset lupauksensa hankittua, joka olisi ollut paljon helpompaa kuin Kaka:n ja kumppaneiden hankinta (joka yllättäin epäonnistui.) Realilla olisi ollut hyvä tilanne tulevaisuutta ajatellen. Villar Mir sanoi alusta asti että hän haluaa seuralle tullevaisuutta ja pitkäjänteistä kehittämistä.

Myös epäilen Villar Mir:in tai kenenkään muunkaan presidentin sekoittavan itseänsä näin pahasti seuran asioihin ja tekevän niistä viellä julkisia tavalla millä Calderon on tässä onnistunut.

Kiitos Baldinin ja Mijatovicin hyvän työn seurassa on nyt alettu ajatteleemaan myös tulevaisuutta.

En vaan voi yksinkertaisesti antaa Calderonille mistään hänen tekemästään plussaa kun kokoajan jonkun pitää selvitellä hänen lähes tyhjästä tekemiä sotkujaan.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 02.02.2007, 14.54.49
Edelleen tuo Wenger-C. Ronaldo kaksikko ei olisi ainakaan parempaan suuntaan Real Madridia vienyt, eikä vähiten sen takia että ainakin Wenger olisi jäänyt saamatta. Toisin sanoen sama paska olisi jatkunut: kalliita hankintoja ja näennäisesti hyvää futista puolustuksen pettäessä jokaisessa tärkeässä pelissä. Tulevaisuus yhden C. Ronaldon ympärille? - Ei kiitos
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 02.02.2007, 15.01.23
Onhan pelillinen taso vielä kaukana Bosquen huippuajoista esimerkiksi, iloista jalkapalloa on kentällä nähty, mutta ainoastaan ajoittain. Ja se johtuu juuri siitä, että JOUKKUE ei ole vielä hitsautunut yhteen.
Ehkäpä pelaajamateriaalikaan ei ole samalla tasolla kuin Del Bosquen kanssa?

En ota kantaa vaaliasiaan, en ole asiaa seurannut niin läheltä. Mutta Juaniton sanoihin on kyllä helppo yhtyä. Nykyiselle johdolle :keskari:
Se, että peli kentällä ei ole vielä valmista, on tuskin johdon syy. Asia on Capellon ja pelaajien harteilla.

Kannattais hieman katsoa millaisia sammakoita suustaan päästää. Calderonin puolustukseksi voidaan tosin todeta, että Gago joukkueeseen tuli, vaikka mies pelasi pokeria - kuten Juanito mainitsi - kortit pöydällä.
Enemmän säälittävää on Villar Mirin itku "väärästä" vaalituloksesta. Kumma kun kaikki muut kandidaatit tuloksen hyväksyivät suoraan ja onnittelivat Calderonia, paitsi tämä yksi vajakki. Tää vaikuttaa nyt vähän samalta kun ala-asteikäinen poika itkemässä välituntifutis tappiotaan. Gagoa ei Villar Mirin johtamassa seurassa olisi nähty.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: luxemburgo - 02.02.2007, 16.03.57

Ehkäpä pelaajamateriaalikaan ei ole samalla tasolla kuin Del Bosquen kanssa?

Niin, Hierro, Karanka, Campo, Celades, Munitis, Savio, Guti, Salgado, Carlos, Helguera ja kumppanit joukkueessa olivat, kun CL-pytty tuli. Raulin ja Morientes yhteistyö oli saumatonta. Ei tuo joukkue niin nimekäs kuitenkaan ollut. Vasta tämän jälkeen alkoi tää Galactico-touhu, jolloin Realin peli meni jo alaspäin. Zidanen henkilökohtainen suuruus ratkaisi paljon sen jälkeen, kun hän joukkueeseen tuli.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 02.02.2007, 18.27.13
Ero tuleekin siinä, että nuo mainitsemasi pelaajat olivat/ovat edelleen hyviä. Ero tiettyihin nykypelaajiimme on siinä, että nämä million-dollar-babyt vain luulevat olevansa hyviä, vaikka esitykset kentällä näyttävät aivan toista.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puskas - 02.02.2007, 20.33.00
Edelleen tuo Wenger-C. Ronaldo kaksikko ei olisi ainakaan parempaan suuntaan Real Madridia vienyt, eikä vähiten sen takia että ainakin Wenger olisi jäänyt saamatta. Toisin sanoen sama paska olisi jatkunut: kalliita hankintoja ja näennäisesti hyvää futista puolustuksen pettäessä jokaisessa tärkeässä pelissä. Tulevaisuus yhden C. Ronaldon ympärille? - Ei kiitos

Kyllä tämä kaksikko oli aivan yhtä utopistinen juttu kuin Kakan hankinta. Ja itse en ainakaan itkupillikuvotus Wengeriä haluasi Real Madridiin. Mieluummin Capello kun tämä jatkuva valehtelija ja kitisijä. C. Ronaldo puolestaan on laitamies ja heitä kyllä nykyjoukkueessa riittää, mutta pitäisköhän nyt hankkia pelinrakentajaa?
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puskas - 02.02.2007, 20.36.39
Myös epäilen Villar Mir:in tai kenenkään muunkaan presidentin sekoittavan itseänsä näin pahasti seuran asioihin ja tekevän niistä viellä julkisia tavalla millä Calderon on tässä onnistunut.

Kiitos Baldinin ja Mijatovicin hyvän työn seurassa on nyt alettu ajatteleemaan myös tulevaisuutta.

Kyllähän Villar Mir osoitti jo vaaleissa ja varsinkin niiden jälkeen kaikki temput, jotka kertovat, että kyseisen henkilön kapasiteetti ei riitä Real Madridin johtamiseen.

Baldini ja Mijatovickaan eivät kyllä omasta urakastaan ole selviytyneet puhtain paperein. Näiltä herroilta ei ainakaan arvoa omille junioreille tunnu löytyvän paskan vertaa. Tästä on paras esimerkki tämä tapaus Mata.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puskas - 02.02.2007, 20.43.45
Ero tuleekin siinä, että nuo mainitsemasi pelaajat olivat/ovat edelleen hyviä. Ero tiettyihin nykypelaajiimme on siinä, että nämä million-dollar-babyt vain luulevat olevansa hyviä, vaikka esitykset kentällä näyttävät aivan toista.

Nimenomaan. Real Madridissa unohdettiin, että pelaajien ei tarvitse olla mitään erittäin mediaseksikkäitä, vaan erittäin hyviä, jotta seura menestyy. Del Bosquen erottamisen jälkeen valmenjiksi hommattiin vain miehiä, joita Perez tiesi pystyvänsä ohjailemaan ja kun Camacholle selvisi se, että hän ei saa joukkuetta valmentaa hän erosi itse. Katsoin tässä yhtenä päivänä Viasatilata 2002 Champions Leaguen finaalin Real Madridin ja Bayer Leverkusenin välillä ja muuta ei voi todeta kuin, että hyvin hyvin kaukana on Real Madridin pelillinen taso Del Bosquen ajoista. Del Bosquen pihalle työntämisen jälkeen seura unohti sellaisten pelaajien kuin Solari, Makelele ja Morientes arvon ja tilalle hankittiin kaikennäköistä t-paitakauppiasta. ronaldo oli viimeinen hankinta, joka tällä Galactico aikakaudella vei pelaamista eteenpäin. Osasto Beckham, Woodgate, Owen puolestaan olikin sitten täyttä paskaa. Eikä se Zidanes y Pavones idea huono ole. Olisi vain seuran pitänyt tajuta, että sen osasto Zidanes täytyy olla huippuja nimenomaan kentällä, eikä juorulehdissä.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: florentinoperze - 02.02.2007, 21.17.44
Miten Woodgate on Real Madridin peliä huonontanut. Pelasi varmaan kolme peliä pahojen loukkaantumisten jälkeen tuskin hänen harteilleen voi mitään laittaa. Owen taas oli musta yllättävänkin positiivinen yllättäjä, tekikö 13 maalia ja miltei jokaisen vaihdosta kentälle tultuaan. Maali myöskin El classicossa, josta aina plussaa.

 Se miksi edelliskausina ei ole menestystä tullut voidaan kiteyttää siihen tosiasiaan, että joukkue OLI täynnä pelaajia, joiden suurin kipinä oli palanut jo loppuun. Se antaumus, ylpeys ja halu pitää maailman kauneinta pelipaitaa yllään puuttui välillä kokonaan. Zidane hidastui, Figon peli ei ollut enää esim. 2000 vuoden tasolla ja Raulin maalihanat tyrehtyivät(se nyt tuskin on antaumuksesta johtunut). Ronaldo teki maaleja, mutta huippu-urheilijasta hän on ollut jo muutaman vuoden kaukana. Se lommoposkinen Ronnie, joka muistetaan muunmuassa Barcelonasta hiipui kausi kaudelta.
 
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: mikko29 - 02.02.2007, 21.32.55
Jos Woodgate pelaisi edes 90% samalla tyylillä millä pelasi harvoissa otteluissa valkoisten paidassa niin voisin ottaa miehen vaikka suoraan avaukseen.
Osasto Woodgate täyttä paskaa.
Et voi tarkoittaa tällä mitään muuta kuin sitä että nosti ehkä turhaa palkkaa loukkaantumisen takia. Jokaisessa pelissä helvetin hyvä(jopa siinä missä teki oman maalin/otti punaisen),vähintään samalla tasolla mitä tulee Ramosin suorituksiin.Woodyn ainoa miinus on pelin avaaminen,mutta nythän sitäkääm ei painoteta niin paljoa Gagon takia. En nyt Oweniakaan paskaksi sanoisi vaikkei oikein Primeraan sopeutunutkaan,tehot kun puhuvat puolestaan(nimenomaan peliaikaan nähden),toki myönnän sen ettei esim. nykyrealiin sopeutuisi. Beckhamin suhteen olen samaa mieltä....
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puskas - 02.02.2007, 21.59.12

Woodgate ei ole tehnyt Real Madridissa juuri muuta kuin nostanut kovaa palkkaa. Kaveriin seura käytti todella suuret rahat, kun Perezin oli taas pakko ajaa typeriä pakkomielteitään läpi. Tätä ennen hylättiin Gabi militon hankinta jonkin polvivamman vuoksi joka ei ole miestä pitänyt poissa yhdestäkään ottelusta. Pakko oli saada puujalkainen jo rammaksi potkittu englantilainen vain koska Perezillä sattuu olemaan kavereita Englannissa. Owen puolestaan teki välillä maaleja tullessaan vaihdosta kentälle ja pääasiassa nämä Owenin maalit eivät real Madridia suuremmin auttaneet. Avauksessa hänestä ei ollut pelaamaan, eikä hän muutenkaan ollut mitenkään tarpeeksi hyvä Real Madridiin. Hänen hankintansa taas sinetöi itseään paljon paremman kärkimiehen eli Morientesin kohtalon tulla myydyksi ja unohdetuksi seurassa, jolle hän antoi paljon.

Real Madridin menestys loppui, koska seuralle tuli t-paitojen myynti ja juorulehtiotsakkeet jalkapalloa tärkeämmäksi. Enää ei pelaajilta vaadittu työntekoa ja näiden ennestään jo seurassa olleiden todellisten huippumiesten rinnalle hankittiin näitä mukahyviä purkkamainospoikia, joita ei Real Madrid kiinnosta eikä ole kykyä pelata seuran historian vaatimaa taitojalkapalloa. Samalla tietenkin vähemmän palstatilaa saaneet kovat työntekijät Makelele, Solari, Morientes, Hierro... tyrkittiin pois ja todellisesta valmentajasta hankkiuduttiin eroon, koska Perez perverssisti luuli, että omaa jonkinlaisen ylivoimaisen ymmärryksen jalkapallosta ja mihinkäs siinä sellaista valmentajaa tarvitsee, joka haluaa antaa peliaikaa pelaajille näyttöjen, eikä t-paitakauppojen perusteella.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puskas - 02.02.2007, 22.01.22
Jos Woodgate pelaisi edes 90% samalla tyylillä millä pelasi harvoissa otteluissa valkoisten paidassa niin voisin ottaa miehen vaikka suoraan avaukseen.
Osasto Woodgate täyttä paskaa.
Et voi tarkoittaa tällä mitään muuta kuin sitä että nosti ehkä turhaa palkkaa loukkaantumisen takia. Jokaisessa pelissä helvetin hyvä(jopa siinä missä teki oman maalin/otti punaisen),vähintään samalla tasolla mitä tulee Ramosin suorituksiin.Woodyn ainoa miinus on pelin avaaminen,mutta nythän sitäkääm ei painoteta niin paljoa Gagon takia. En nyt Oweniakaan paskaksi sanoisi vaikkei oikein Primeraan sopeutunutkaan,tehot kun puhuvat puolestaan(nimenomaan peliaikaan nähden),toki myönnän sen ettei esim. nykyrealiin sopeutuisi. Beckhamin suhteen olen samaa mieltä....

Mitä hyötyä on joukkueelle pelaajasta, joka nostaa isoa palkkaa, eikä pelaa juurikaan otteluita ja lisäksi kyseinen pelaaja hankittiin isolla rahalla? Jos todella olet sitä mieltä, että oma maali ja punainen kortti on hyvä suoritus, niin keskustelua on turha jatkaa. Jos Woodgate näkisi unta, että on pelaajana samaa tasoa kuin Ramos, niin Woodgaten pitäisi herätä ja pyytää anteeksi Ramosilta.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: mikko29 - 02.02.2007, 22.17.39
Odotinkin jotain tämän suuntaista. Camacho halusi Woodgaten ja en voi mitään sille että Del Corral(ilmeisesti Perezin painostuksen takia)väitti että Woodgaten vamma ei ollut niin vakava kuin oli todellisuudessa. Tarkotinkin että jos nyt pysyy kunnossa niin olisi tervetullut puolustukseen vaikka Ramoksen pariksi. Ja se oma maali nyt oli vain huonoa onnea,kortti tuli heppoisin perustein(se ensimmäinen) mutta oli siinäkin pelissä hyvä!. Tämä kyseinen "puujalka" on hyvä puolustaja eikä toppareilta aina tarvitse huipputekniikkaa odottaa(ei se ole edes Espanjassa mikään edellytys). Pelinluku,sijoittuminen,1-1-tilanteet,niissä Woody pärjäsi mielestäni erittäin hyvin.

Eikös Owenin kaupassa tehty vielä voittoa melkoinen summa?Vaikka veikin ehkä Moran paikan niin en laskisi sille liian suurta arvoa,ei ole Morientes ainakaan omasta mielestäni ollut mitenkään erityisen hyvä sen jälkeen kun Realista LÄHTI.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Mágico Madrid - 03.02.2007, 01.51.02
Woodgatehan nousi madristojen keskuudessa erittäin suosituksi pelaajaksi kovalla työllään. Yleisö otti "Puuportin" avosylin vastaan debyyttipelissään!  :peukku_ylos:

Woody oli/on hyvä pakki, mutta loukkaantumiset haittasivat liikaa.. Ottaisin hänet takaisin ihan koska vaan!
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Juanito - 03.02.2007, 03.07.40
Edelleen tuo Wenger-C. Ronaldo kaksikko ei olisi ainakaan parempaan suuntaan Real Madridia vienyt, eikä vähiten sen takia että ainakin Wenger olisi jäänyt saamatta. Toisin sanoen sama paska olisi jatkunut: kalliita hankintoja ja näennäisesti hyvää futista puolustuksen pettäessä jokaisessa tärkeässä pelissä. Tulevaisuus yhden C. Ronaldon ympärille? - Ei kiitos

C. Ronaldo varmasti olisi jäänyt ainoaksi hankinnaksi, jos Wenger kortti olisi pettänyt Schuster olisi ollut uusi coachi ja voimme vain kuvitella mitä hän saisi Realin budjetilla aikaan kun katsoo minkäläista työtä teke Getafessa. Plussana viellä Real MAdrid tausta ja ymmärrys seuran peli filosofiian.

Silti en ole pelillisistä asioista valittanut vaan juuri Calderonin presidentin ominaisuuksista. Hän vaan on huonoinpia presidenttejä seura historiassa yhdessä Lorenzo Sanzin kanssa. Se on pelkkä fakta. Hän tekee enemmän vahinkoa seuralle kuin hyvää, paljon enemmän. Ei pelkästään hän ole päässyt statukseensa huijaamalla ja valehtelemalla. Hän on myös saattanut koko seuran sellaiseen tilaan että se on kaikkien jalkapallo fanien naurun aihe. On säälittävää että jopa Patetico joka on Espanjan huonoin seura ja jonka nykyistä hallitusta pidetään... Siis pidettiin yleisesti Espanja huonoimpana. Näyttää meille miten asiat hoidetaan tyylikkäästi. (Jos joku nyt muistaa kesäisen Jurado kaupan)
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puskas - 03.02.2007, 11.09.02
Odotinkin jotain tämän suuntaista. Camacho halusi Woodgaten ja en voi mitään sille että Del Corral(ilmeisesti Perezin painostuksen takia)väitti että Woodgaten vamma ei ollut niin vakava kuin oli todellisuudessa. Tarkotinkin että jos nyt pysyy kunnossa niin olisi tervetullut puolustukseen vaikka Ramoksen pariksi. Ja se oma maali nyt oli vain huonoa onnea,kortti tuli heppoisin perustein(se ensimmäinen) mutta oli siinäkin pelissä hyvä!. Tämä kyseinen "puujalka" on hyvä puolustaja eikä toppareilta aina tarvitse huipputekniikkaa odottaa(ei se ole edes Espanjassa mikään edellytys). Pelinluku,sijoittuminen,1-1-tilanteet,niissä Woody pärjäsi mielestäni erittäin hyvin.

Eikös Owenin kaupassa tehty vielä voittoa melkoinen summa?Vaikka veikin ehkä Moran paikan niin en laskisi sille liian suurta arvoa,ei ole Morientes ainakaan omasta mielestäni ollut mitenkään erityisen hyvä sen jälkeen kun Realista LÄHTI.

Alunperinhän Militon piti tulla, mutta sitten herra presidentti sai jostakin Woodgaten päähänsä ja Militon varma kauppa pilattiin todenäköisesti keksimällä hänelle jokin polvivamma, että fanit eivät suuttuisi. Woodgate on hyvä puolustaja johonkin Valioliigaan, mutta La Liga on hänelle liian nopeaa ja taitavaa ja se tuli kyllä noissa muutamassakin ottelussa selville. Lisäksi Real Madridin paitaa ei ikinä pitäisi häpäistä Woodgaten tapaisilla väkivaltarikollisilla.

Owenin kauppa taas oli täydellinen osoitus siitä, että Real Madridissa ei kiinnostanut joukkueen rakentaminen, vaan nämä mediapellet.

Morientes ei loistanut Liverpoolissa, mikä ei juurikaan yllätä, koska hän ei todellakaan ole tottunut juoksemaan pitkien pallojen perässä. Nyt Valenciassa ovat otteet selkeästi parantuneet ja Villan kanssa muodostavat todella vaarallisen kärkiparin. Morientes on Champions Leaguen maalipörssin jaetulla kärkipaikalla 5 maalilla. La Ligassa maaleja hänellä on 7. Tällä hetkellä kyllä ottaisin Morientesin Nistelrooyn tilalle heti jos tilaisuus siihen tulisi.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puskas - 03.02.2007, 11.10.19
Woodgatehan nousi madristojen keskuudessa erittäin suosituksi pelaajaksi kovalla työllään. Yleisö otti "Puuportin" avosylin vastaan debyyttipelissään!  :peukku_ylos:

Woody oli/on hyvä pakki, mutta loukkaantumiset haittasivat liikaa.. Ottaisin hänet takaisin ihan koska vaan!

Siinä vaiheessa yrittämisellä ei ole mitään merkitystä, kun kyvyt eivät vain riitä pelaamaan Real Madridissa.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puskas - 03.02.2007, 11.22.43
C. Ronaldo varmasti olisi jäänyt ainoaksi hankinnaksi, jos Wenger kortti olisi pettänyt Schuster olisi ollut uusi coachi ja voimme vain kuvitella mitä hän saisi Realin budjetilla aikaan kun katsoo minkäläista työtä teke Getafessa. Plussana viellä Real MAdrid tausta ja ymmärrys seuran peli filosofiian.

Silti en ole pelillisistä asioista valittanut vaan juuri Calderonin presidentin ominaisuuksista. Hän vaan on huonoinpia presidenttejä seura historiassa yhdessä Lorenzo Sanzin kanssa. Se on pelkkä fakta. Hän tekee enemmän vahinkoa seuralle kuin hyvää, paljon enemmän. Ei pelkästään hän ole päässyt statukseensa huijaamalla ja valehtelemalla. Hän on myös saattanut koko seuran sellaiseen tilaan että se on kaikkien jalkapallo fanien naurun aihe. On säälittävää että jopa Patetico joka on Espanjan huonoin seura ja jonka nykyistä hallitusta pidetään... Siis pidettiin yleisesti Espanja huonoimpana. Näyttää meille miten asiat hoidetaan tyylikkäästi. (Jos joku nyt muistaa kesäisen Jurado kaupan)

Schuster olisikin ollut Real Madridille paljon parempi valmentaja kuin Wenger. Todenäköisesti jopa paras vaihtoehto Del Bosquen kanssa. Calderonin tuomitseminen vielä on ennenaikaista, vaikka iotsekkin on myönnettävä, että olisin ottanut mieluiten Palacioksen presidentiksi, niin täytyy muistaa, että Calderonin alku on ollut huomattavasti parempi kuin Perezin loppu, jos siitä nyt huonommaksi enää saa.

Atleticosta vielä sen verran, että vaikka nyt luonnollista onkin, että Real Madrid-fani ei suuremmin Atleticosta pidä, niin kyseessä nyt ei kuitenkaan mikään surkea seura ole. Kyllä sielläkin on parit viimeiset kaudet ja enemmänkin saatu vedettyä päin persettä, mutta nyt ovat ainakin osittain oikealla tiellä.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: florentinoperze - 03.02.2007, 12.04.23
 T-paita, t-paita, t-paita.... Onko sulla joku pakkomielle tuohon termiin. Sanoit, että Ronaldo oli viimeinen pelaaja, joka hankittiin pelillisistä syistä ja sen jälkeen hommattiin vain t-paita kauppiaita. Tuskin Woodgatea tai Owenia siitä syystä hankittiin.

 Owenin haukkuminen mediapelleksi kertoo taas asiantuntemuksestasi. Mies on ehkä Englannin maajoukkue- ringin hiljaisimpia pelaajia, jonka siviilielämää ei juorulehdet hirveästi seuraa. 13 maalia suhteellisen minimaalisella peliajalla ei ainakaan voida häntä syyttää pokaalittomista vuosista.

 Erääseen kolmanteen enkelsmanniin tuskin nyt kannattaa edes mennä. Hänen hankinnan motiivit nyt ovat kaikille tiedoksi.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 03.02.2007, 12.17.33
Silti en ole pelillisistä asioista valittanut vaan juuri Calderonin presidentin ominaisuuksista. Hän vaan on huonoinpia presidenttejä seura historiassa yhdessä Lorenzo Sanzin kanssa. Se on pelkkä fakta. Hän tekee enemmän vahinkoa seuralle kuin hyvää, paljon enemmän. Ei pelkästään hän ole päässyt statukseensa huijaamalla ja valehtelemalla. Hän on myös saattanut koko seuran sellaiseen tilaan että se on kaikkien jalkapallo fanien naurun aihe. On säälittävää että jopa Patetico joka on Espanjan huonoin seura ja jonka nykyistä hallitusta pidetään... Siis pidettiin yleisesti Espanja huonoimpana. Näyttää meille miten asiat hoidetaan tyylikkäästi. (Jos joku nyt muistaa kesäisen Jurado kaupan)
Samaa jauhamista ja syyttelyä heittelet kokoajan. Unohdat kuitenkin, että Calderon onnistui hankkimaan seuraan mm. maailman parhaan pelaajan, lisäksi tulevaisuuten on panostettu melkoisen hyvin, talouskin on pysynyt hyvin hanskassa uusien sopimusten ansiosta. Näitä asioita et vaan sokean vihasi keskeltä halua nähdä, vaan takerrut johonkin puheeseen, jonka Calderon piti paikallisille opiskelijoille. Asioiden tärkeysjärjestys? Ja eikös Juradostakin ole takaisinosto optio? Kaikkiaan pahin moka, mikä voisi käydä näiden omien junnujen kanssa olisi Matan karkaaminen johonkin toiseen seuraan. Tosin Mata on jo sanonut, että haluaa jatkaa uraansa vain ja ainoastaan Real Madridissa.

Kuten sanottua, presidentin tärkein tehtävä on pitää huoli taloudesta, sekä siitä, että valmennuksella on käytössään tarvitsemansa pelaajamateriaali. Kun nämä asiat ovat kunnossa, seuran "imago" pysyy kyllä hyvänä siinä mukana. Tämä yhtälö ei toimi toisin päin, ei edes suurella ja mahtavalla Villar Mirillä.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puskas - 03.02.2007, 12.31.27
T-paita, t-paita, t-paita.... Onko sulla joku pakkomielle tuohon termiin. Sanoit, että Ronaldo oli viimeinen pelaaja, joka hankittiin pelillisistä syistä ja sen jälkeen hommattiin vain t-paita kauppiaita. Tuskin Woodgatea tai Owenia siitä syystä hankittiin.

 Owenin haukkuminen mediapelleksi kertoo taas asiantuntemuksestasi. Mies on ehkä Englannin maajoukkue- ringin hiljaisimpia pelaajia, jonka siviilielämää ei juorulehdet hirveästi seuraa. 13 maalia suhteellisen minimaalisella peliajalla ei ainakaan voida häntä syyttää pokaalittomista vuosista.

 Erääseen kolmanteen enkelsmanniin tuskin nyt kannattaa edes mennä. Hänen hankinnan motiivit nyt ovat kaikille tiedoksi.

Kyllähän Owenkin hankittiin vain nimen takia. Tuohon aikaan kärkimiehiä joukkueella oli jo tarpeeksi, eikä Owen tätä osastoa mitenkään parantanut. Kuten jo sanoin tärkeitä maaleja ei suuremmin onnistunut tekemään. Mutta varmasti seuran t-paidan myynti ja medianäkyvyys taas parantuivat, mutta urheilullinen puoli taas kärsi. Woodgaten hankintaan ei taas mitään järjellistä selitystä ole edes edes Perezillä. Kaverilla ei ole potentiaalia pelata Real Madridissa. Perez oli vain kuullut ystäviltään englantilaisessa bensiinifirmassa, että kyseessä olisi jotenkin hyvä pelaaja ja sen takia pilattiin Militon kauppa ja hienosti työnsä hoitanut Valdano sai tarpeekseen Perezin itsekeskeisestä toiminnasta ja lähti. Saatiimpa sekin osasto sitten heikkenemään samalla kun pelillinen osasto taas kerran kärsi.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: florentinoperze - 03.02.2007, 12.40.14
"Kyllähän Owenkin hankittiin vain nimen takia. Tuohon aikaan kärkimiehiä joukkueella oli jo tarpeeksi, eikä Owen tätä osastoa mitenkään parantanut. Kuten jo sanoin tärkeitä maaleja ei suuremmin onnistunut tekemään. Mutta varmasti seuran t-paidan myynti ja medianäkyvyys taas parantuivat, mutta urheilullinen puoli taas kärsi. Woodgaten hankintaan ei taas mitään järjellistä selitystä ole edes edes Perezillä. Kaverilla ei ole potentiaalia pelata Real Madridissa. Perez oli vain kuullut ystäviltään englantilaisessa bensiinifirmassa, että kyseessä olisi jotenkin hyvä pelaaja ja sen takia pilattiin Militon kauppa ja hienosti työnsä hoitanut Valdano sai tarpeekseen Perezin itsekeskeisestä toiminnasta ja lähti. Saatiimpa sekin osasto sitten heikkenemään samalla kun pelillinen osasto taas kerran kärsi.  "

 Pitäisikö Real Madridin tästä eteenpäin hankkia pelaajia, joita kukaan ei tunne. En ymmärrä logikkaasi. Miten Owenin pelaaminen Real Madridia heikensi, hänhän nousi loppukaudesta avaukseen ja teki El Classicossa maalin, jota minä ainakin pidän tärkeänä maalina. Tottakai medianäkyvyys nousee aina kun seura ostaa uusia pelaajia. Tuskin Owen kuitenkaan mediaseksikkäimmästä päästä maailmalla on. Se oli enemmänkin paniikkiostos kun kyseisenä kesänä ei Perez ollut hyökkäystä vielä vahvistanut.

 Et siltikään pysty kumoamaan sitä FAKTAA, että Owen oli la ligan tehokkain pelaaja peliaikaansa nähden.

Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: HannuTouru - 03.02.2007, 12.45.08
Vertaapas Puskas huviksesi summaa millä Owen tuli ja millä sitten vuoden päästä lähti...   Kyllä tuo Owen oli taas loistava osoitus Perezin bisnesvaistoista, vaikka mitään radikaalia pelillistä hyötyä ei pieni englantilainen välttämättä tuonutkaan (toki peliaikaansa nähden todella paljon maaleja ja vielä usein melko tärkeisiin paikkoihin, mutta silti...).

Haluaisin muuten lisätietoa siitä kuinka monta t-paitaa on myyty Woodgaten avulla  ::) ;D
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: florentinoperze - 03.02.2007, 12.46.49
"Haluasin muuten lisätietoa siitä kuinka monta t-paitaa on myyty Woodgaten avulla  "
 
 Sama.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: mikko29 - 03.02.2007, 13.32.02
Perez oli vain kuullut ystäviltään englantilaisessa bensiinifirmassa, että kyseessä olisi jotenkin hyvä pelaaja ja sen takia pilattiin Militon kauppa ja hienosti työnsä hoitanut Valdano sai tarpeekseen Perezin itsekeskeisestä toiminnasta ja lähti. Saatiimpa sekin osasto sitten heikkenemään samalla kun pelillinen osasto taas kerran kärsi.  "
Väärin.Camacho HALUSI Woodgaten Realiin koska Woody oli hänen mielestään yksi parhaimmista toppareista mitä Camacho on nähnyt(tämän ainakin kertoi jossain haastattelussa). Militon kanssa tehtiin virhe,siitä olen samaa mieltä. Kerrankin olisi saatu halvalla hyvä pelaaja.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puskas - 03.02.2007, 14.37.44
Pitäisikö Real Madridin tästä eteenpäin hankkia pelaajia, joita kukaan ei tunne. En ymmärrä logikkaasi. Miten Owenin pelaaminen Real Madridia heikensi, hänhän nousi loppukaudesta avaukseen ja teki El Classicossa maalin, jota minä ainakin pidän tärkeänä maalina. Tottakai medianäkyvyys nousee aina kun seura ostaa uusia pelaajia. Tuskin Owen kuitenkaan mediaseksikkäimmästä päästä maailmalla on. Se oli enemmänkin paniikkiostos kun kyseisenä kesänä ei Perez ollut hyökkäystä vielä vahvistanut.

Et siltikään pysty kumoamaan sitä FAKTAA, että Owen oli la ligan tehokkain pelaaja peliaikaansa nähden.

Kyllä minun mielestäni Real Madridin pitäisi ostaa hyviä pelaajia, eikä hyviä t-paidan myyjiä. Kerroppas nyt mitä Owenin joukkueet ovat ikinä voittaneet? maailman mestaruus?, euroopan mestaruus?, Champions League? aivan ei niin mitään, eikä Owen myöskään kyennyt auttamaan Real Madridia mitenkään. Siinä yksi fakta lisää sinulle. Morientes olisi Owenin sijasta ollut paljon hyödyllisempi joukkueelleen ja tehnyt maaleja silloin kuin niitä olisi tarvittu.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puskas - 03.02.2007, 14.41.16
Vertaapas Puskas huviksesi summaa millä Owen tuli ja millä sitten vuoden päästä lähti...   Kyllä tuo Owen oli taas loistava osoitus Perezin bisnesvaistoista, vaikka mitään radikaalia pelillistä hyötyä ei pieni englantilainen välttämättä tuonutkaan (toki peliaikaansa nähden todella paljon maaleja ja vielä usein melko tärkeisiin paikkoihin, mutta silti...).

Haluaisin muuten lisätietoa siitä kuinka monta t-paitaa on myyty Woodgaten avulla  ::) ;D

Kumpi on Real Madridille tärkeämpää bisnes vai jalkapallo? Se nyt ensiksi pitäisi tehdä selväksi. Jos sinusta on hienoa, että seuraan ostetaan näitä ylihypetettyjä miljoonan euron vauvoja ja sen seurauksena menestystä ei tule ja pelin taso on perseestä, niin ei voi kuin onnitella. Itse ainakin haluaisin nähdä taitavan, viihdyttävän ja menestyvän Real Madridin taas.

Woodgaten hankinta onkin siinä mielessä täysin naurettava, että hän ei edes kyennyt t-paitoja myymään saati sitten, että olisi ollut omalle joukkueelle hyödyksi kentällä. Lähinnä tällä väkivaltarikollisen hankinnalla häpäistiin koko seura.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puskas - 03.02.2007, 14.42.25
"Haluasin muuten lisätietoa siitä kuinka monta t-paitaa on myyty Woodgaten avulla  "
 
Sama.

Jos teitä kiinnostaa enemmän t-paitojen myynti kuin jalkapallo, niin ehkä kannattaisi seurata enemmän Seiskaa ja vähemmän jalkapalloa.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puskas - 03.02.2007, 14.44.16
Väärin.Camacho HALUSI Woodgaten Realiin koska Woody oli hänen mielestään yksi parhaimmista toppareista mitä Camacho on nähnyt(tämän ainakin kertoi jossain haastattelussa). Militon kanssa tehtiin virhe,siitä olen samaa mieltä. Kerrankin olisi saatu halvalla hyvä pelaaja.

Todellisuudessa Real Madrid sai Woodgate kaupan avulla British Petrolin isot sponssirahat. Jälkeenpäin onkin hyvä kysyä, että tekikö nuo rahat niin hyvää, että menestys ja seuran kunnia täytyi uhrata niiden edessä. Camacho puolestaan joutui Perezin hulluuden suureksi välikappaleeksi ja erosikin, kun ei sitä enää kestänyt.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: florentinoperze - 03.02.2007, 14.50.06
 Tää nyt ei aiheeseen liity, mutta mitä Owen on voittanut. Vitustako minä tiedän, mene Liverpoolin kotisivuille ja katso mitä Pooli on Owenin aikana voittanut. On siellä mm. Uefa cup ja muutama Fa-cup jos oikein muistan.
 
 Tälläkö perusteella pelaajan arvioit.  Eli Real Madridin pelaajapolitiikan pitää tästä edespäin perustua siihen, että hankimme pelaajat jotka ovat voittaneet. Kaiken mahdollisen. Ensi kaudeksi kannattaa satsata ja hommata Maldini Milanista ja Gary Neville Manusta. (http://s2.excoboard.com/forums/3262/user/17914/371339.gif)

Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: HannuTouru - 03.02.2007, 14.53.30
Todellisuudessa Real Madrid sai Woodgate kaupan avulla British Petrolin isot sponssirahat. Jälkeenpäin onkin hyvä kysyä, että tekikö nuo rahat niin hyvää, että menestys ja seuran kunnia täytyi uhrata niiden edessä.

Ooh, Beckham ei olekaan syyllinen kaikkeen!  :o

Jos teitä kiinnostaa enemmän t-paitojen myynti kuin jalkapallo, niin ehkä kannattaisi seurata enemmän Seiskaa ja vähemmän jalkapalloa.

Mä nyt vaan ajattelin kysäistä sulta kun sä tunnut aina tietävän näistä t-paitakauppiaista niin paljon.  ;D
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puskas - 03.02.2007, 16.25.03
Tää nyt ei aiheeseen liity, mutta mitä Owen on voittanut. Vitustako minä tiedän, mene Liverpoolin kotisivuille ja katso mitä Pooli on Owenin aikana voittanut. On siellä mm. Uefa cup ja muutama Fa-cup jos oikein muistan.
 
 Tälläkö perusteella pelaajan arvioit.  Eli Real Madridin pelaajapolitiikan pitää tästä edespäin perustua siihen, että hankimme pelaajat jotka ovat voittaneet. Kaiken mahdollisen. Ensi kaudeksi kannattaa satsata ja hommata Maldini Milanista ja Gary Neville Manusta. (http://s2.excoboard.com/forums/3262/user/17914/371339.gif)

Tarkoituksena oli tuoda vain esille, että jostakin kumman syystä Owenin joukkueet eivät mitään suurta tunnu voittavan, vaikka hän on niin loistava olevinaan. Eikä mielestäni ole huono juttu, että joukkueessa on pelaajia, jotka tietävät mitä voittaminen vaatii, mutta Real Madridilla ei sellaisista juuri puutetta nyt ole. Tärkeintä on koota joukkue siten, että ostetaan sellaisia pelaajia, joita todella tarvitaan kentällä, eikä mediajulkisuuden tai sponsorirahojen takia. Tämä siis silloin, kun joukkueella on tarkoitus pelata hyvää jalkapalloa.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Puskas - 03.02.2007, 16.28.22
Ooh, Beckham ei olekaan syyllinen kaikkeen!  :o

Beckham oli tämän rahan priorisoimisen ja urheilullisuuden ja seurahistorian väheksymisen alkupiste.

Lainaus
Mä nyt vaan ajattelin kysäistä sulta kun sä tunnut aina tietävän näistä t-paitakauppiaista niin paljon.  ;D

Ikävä kyllä t-paitakauppa on tullut erittäin tutuksi kun Real Madridin parin viime kauden touhuja on seurannut.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Juanito - 04.02.2007, 17.49.33
Silti en ole pelillisistä asioista valittanut vaan juuri Calderonin presidentin ominaisuuksista. Hän vaan on huonoinpia presidenttejä seura historiassa yhdessä Lorenzo Sanzin kanssa. Se on pelkkä fakta. Hän tekee enemmän vahinkoa seuralle kuin hyvää, paljon enemmän. Ei pelkästään hän ole päässyt statukseensa huijaamalla ja valehtelemalla. Hän on myös saattanut koko seuran sellaiseen tilaan että se on kaikkien jalkapallo fanien naurun aihe. On säälittävää että jopa Patetico joka on Espanjan huonoin seura ja jonka nykyistä hallitusta pidetään... Siis pidettiin yleisesti Espanja huonoimpana. Näyttää meille miten asiat hoidetaan tyylikkäästi. (Jos joku nyt muistaa kesäisen Jurado kaupan)
Samaa jauhamista ja syyttelyä heittelet kokoajan. Unohdat kuitenkin, että Calderon onnistui hankkimaan seuraan mm. maailman parhaan pelaajan, lisäksi tulevaisuuten on panostettu melkoisen hyvin, talouskin on pysynyt hyvin hanskassa uusien sopimusten ansiosta. Näitä asioita et vaan sokean vihasi keskeltä halua nähdä, vaan takerrut johonkin puheeseen, jonka Calderon piti paikallisille opiskelijoille. Asioiden tärkeysjärjestys? Ja eikös Juradostakin ole takaisinosto optio? Kaikkiaan pahin moka, mikä voisi käydä näiden omien junnujen kanssa olisi Matan karkaaminen johonkin toiseen seuraan. Tosin Mata on jo sanonut, että haluaa jatkaa uraansa vain ja ainoastaan Real Madridissa.

Kuten sanottua, presidentin tärkein tehtävä on pitää huoli taloudesta, sekä siitä, että valmennuksella on käytössään tarvitsemansa pelaajamateriaali. Kun nämä asiat ovat kunnossa, seuran "imago" pysyy kyllä hyvänä siinä mukana. Tämä yhtälö ei toimi toisin päin, ei edes suurella ja mahtavalla Villar Mirillä.

Nämä paikallisille opiskelioille pidetyt puheet vaan on sattumalta julkaistu aina lähes kaikissa jalkapalloa koskevissa toimitusvälineissä.

Viellä kerran sanon että en kiellä Calderonin onnistuneen taloudellisissa ja pelillisissä asioissa ihan hyvin. Jos Calderon olisikin tehnyt vain nämä asiat niin ei minulla olisi mitään häntä vastaan. Koska nämä asiat ovat ne jotka presidentille kuuluvat.

Vaaleissa huijaaminen kuitenkin on sen verran kova isku seuran imagolle ja se kyseenalaistaa vaalien pitämisen täysin.

Sitten tämä tapaus Jurado jota käytän nyt vain esimerkkinä siitä miten idiootti meidä presidenttimme onkaan. Siirron aiheuttaman kohun takia Calderonin piti pelastaa nahkansa todella säälittävällä tavalla. Hän sanoi että hän ei ollut tietoinen siirrosta ennenkuin näki sen lehdestä. Eli siis hän ei muka tiennyt mitä hänen johtamassaan organisaatiossa tapahtuu? Loistava presidentin kauden aloitus. Siirron ollessa jo virallinen Calderon palasi lomaltaan ja vaati Atleticoa laittamaan jo tehtyyn sopimukseen, takaisinosto mahdollisuuden. Calderonin onneksi Atletico suostui tähän. Näillä asioillahan ei ole mitään merkitystä. Kuhan vaan rahaa löytyy, vaikka koko seura on yleinen naurun aihe yhden miehen takia, niin asiat on silti hoidettu todella hyvin    :peukku_ylos:
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 04.02.2007, 19.09.03
Edelleenkin uupuvat todisteet vaaleissa "huijaamisesta". Se tuskin on Calderonin syytä, että postiäänet hylättiin. Jos haluat asian niin nähdä, että naurunaiheena ollaan niin jatka vaan itsellesi uskottelua. Itseäni ei suuremmin kiinnosta mitä presidentti suustaan päästelee, jos talous ja pelaajapolitiikka pysyy jatkossakin hanskassa eikä joukkueessa ole "presidentin pelaajia" kuten Owen Perézin aikana.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Juanito - 04.02.2007, 22.20.54
Edelleenkin uupuvat todisteet vaaleissa "huijaamisesta". Se tuskin on Calderonin syytä, että postiäänet hylättiin. Jos haluat asian niin nähdä, että naurunaiheena ollaan niin jatka vaan itsellesi uskottelua. Itseäni ei suuremmin kiinnosta mitä presidentti suustaan päästelee, jos talous ja pelaajapolitiikka pysyy jatkossakin hanskassa eikä joukkueessa ole "presidentin pelaajia" kuten Owen Perézin aikana.

Ei minun itselleni mitään tarvitse uskotella. Satun vaan tietämään monien jalkapallo fanien kannan tähän asiaan.

Elikkä sinusta on ihan hyvä että seuran presidentti ei osaa hoitaa hommiaan? Se on siis ihan ok että Calderon ei osoita minkäänlaista kunnioitusta toisia seuroja kohtaan? Sekin on viellä mielestäsi suvaittavaa että hän hankaloittaa lausunnoillaan muittenkin seuran työntekijöiden hommia?

Voisit myös vastata koko poustaukseeni etkä vain niihin kohtiin johon voit vastata (niihinkin varsin kyseen alaisesti)
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 06.02.2007, 13.09.39

Hienoa, voit siis vapaasti heittää tänne vaikka mitä paskaa kun mitään ei tarvitse todistella, niinkö? Vieläkin uupuu se miten Calderon ei osaisi hommiaan hoitaa. Käsittääkseni välit Milanin kanssa ovat taas kunnossa, muiden seurojen kanssa ei kai ole ongelmaa ollutkaan? Enpä usko, että tähänastisilla Calderonin lausunnoilla on muiden työntekijöiden hommia hankaloitettu, tai ainakin ne pelaajat, jotka ovat suuttuneet siitä puheesta yliopistolla (lue Beckham) ovat hyvin pieniä ihmisiä.

En edes tiedä miksi yleensä vastaan postauksiisi kun ne tuntuvat olevan vain paskapuhetta, koska et pysty antamaan mitään konkreettisia todisteita syytöksillesi. Vinkkinä jatkossa: kun alat tällaisia juttuja heittämään niin kannattaa olla jotain faktaa mihin perustaa ne jutut. Tätä hain myös takaa sillä Halonen-Niinistö jutullani. Oli kai liikaa luultu sinusta, että olisit sen ymmärtänyt?

Juradosta vielä senverran, että jos nyt joku uskoo, että hän tällä hetkellä mahtuisi Real Madridin kokoonpanoon niin silmiä auki. Takaisinosto-optio on olemassa, mikäli tälle asialle on näkyvissä dramaattisia muutoksia. Joukkueen peli ei tällä hetkellä tuo tulosta, mutta se on joukkueen asia hoitaa kuntoon.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Juanito - 06.02.2007, 14.59.45
Ongelmia on ollut esimerkiksi Lyonin ja Bocan kanssa. Diarran ja Gagon siirrot Calderon hoiti juuri sillä tavalla että joukkuen jonka kanssa tehtiin kauppaa sai juuri niin paljon rahaa kuin vain mahdollista.

Diarrasta maksettu hinta oli aivan naurettavan kova ja ilman Diarran itsensä tekemään päätöstä että lopettaa jalkapallon jos Realiin siirto ei toteudu, ei hän nyt täällä edes pelaisi.

Gago oltaisi saatu helposti alle 20 miljoonan euron Calderon onneksi pelasti tilanteen ja kertoi Macrille että Gago on saatava mihin hintaan hyvänsä ja niinhän siinä kävi että hinta olikin lähempänä 30 miljoonaa kuin 20mentä.

Nämähän toki ovat ihan pikkujuttuja eikö totta?

Calderon myös vaati Capellolta nopeita tuloksia joiden saaminen sillä joukkueella ja sillä ajalla joka Capellolla siirtomarkkinoilla oli, oli täysi mahdottomuus. Sekin toki on pikku seikka. (Capello itse ehdotti pitkäjänteisempää suunnitelmaa, johon yllätys yllätys jouduttiin kauden edetessä siirtymään.)

Faneille päin naamaa valehtulekin ei muutakun nosta hänen osakkeitaan.

Calderonin uskomattoman suuri TV diilikin luultavasti muuttuu hyvin pian melko keskinkertaiseksi, ottaen huomioon TV sopimusten hintojen valtavan nousun. Calderon mielummin hyväksyi rahallisesti hieman suuremman diilin, kun tarjolla oliisi ollut puolet lyhyempi ja hienman vähemmän rahakas diili. Tämä johtaa taas tietysti siihen että TV-sopisten arvojen noustessa me emme voi tehdä mitään. Vaan katsoa kuin muut suuret joukkueet napsivat ne neniemme edestä ja vanha diili jatkuu sen 7 vuotta. Asioita pitää katsoa pitkällä tähtäimellä.

Calderon ei myöskään ole erityisen hyvä presodentti perjaatteessa millää tavalla. Hänellä ei ole kokemusta urheilusta, eikä liiemmin seuran raha asioitten pyörittämisestäkään eikä minkään muunkaan suuren yhdistyksen raha-asioista.

Suuresti vihaamasi Villar-Mir taas olisi ollut urheilu puolella erittäin vahva tekijä(Perezin täysi vastakohta ja talous puolella Perezin kaltainen nero. Tästä osoituksena hän nosti velkaantunen rakennus firman yhdeksi Espanjan johtavista.

No mutta Calderon on sinusta hyvä presidentti ja sillä siisti. En voi sanoa muutakuin, ignorantti voi olla mutta harvoin kukaan on noin sokea.

Muiden fanien mielipiteitä nyt satun tietämään ihan vain seurailemalla muitakin foorumeja ja tuntemalla Espanjalaisia ihmisiä jotka pystyvät seuraamaan vähän paremmin sen maan tiedotus välineitä.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: luxemburgo - 06.02.2007, 15.03.07
Calderonista:
Hyvä juttu miehessä on tietysti se, että hän ei juuri sekaannu itse peliin. Kukapa haluaisi valmentaa joukkueessa, jossa presidentti sanelee kaiken alusta loppuun. Huono juttu on tietysti se, että hän ei myöskään juuri ymmärrä peliä. Calderon ei halua, eikä kykene ottamaan vastuuta joukkueen huonosta menestyksestä. Presidentti ei ohjaa hallitusta, vaan hallitus presidenttiä. Tämä nähtiin Levante-pelin jälkeen. Sikäli olen ihan tyytyväinen tähän käytäntöön, sillä vastuu jakaantuu ja on muutenkin ihan hyvää, demokraattista käytäntöä.
Calderonilla vain on suuri suu (Gago-tapaus), mutta todella vähän harkintaa. Hän on kärsimätön, lyhytnäköinen (pelaajien julkinen sättiminen) ja tyypillinen kaikki-tänne-heti-mulle tyyppi (Kaka). Bisneksessä tuollainen ahkeruus (yritteliäisyys ja viitseliäisyys) saattaa tosin purra. Ainakin mies tuntuu olevan monessa keitossa mukana. Sanz olisi saattanut olla hieman passiivisempi valinta. Eipä silti, mielestäni Realin presidentti voisi olla enemmän korrekti (arvokkaampi).
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 06.02.2007, 16.42.50
Ongelmia on ollut esimerkiksi Lyonin ja Bocan kanssa. Diarran ja Gagon siirrot Calderon hoiti juuri sillä tavalla että joukkuen jonka kanssa tehtiin kauppaa sai juuri niin paljon rahaa kuin vain mahdollista.

Diarrasta maksettu hinta oli aivan naurettavan kova ja ilman Diarran itsensä tekemään päätöstä että lopettaa jalkapallon jos Realiin siirto ei toteudu, ei hän nyt täällä edes pelaisi.

Gago oltaisi saatu helposti alle 20 miljoonan euron Calderon onneksi pelasti tilanteen ja kertoi Macrille että Gago on saatava mihin hintaan hyvänsä ja niinhän siinä kävi että hinta olikin lähempänä 30 miljoonaa kuin 20mentä.

Nämähän toki ovat ihan pikkujuttuja eikö totta?
No sano toki vaihtoehtoisia ratkaisumalleja, mikäli niitä löydät. En usko, että Bocalle valehtelu tyyliin "on meillä muitakin vaihtoehtoja kuin Gago" olisi vienyt yhtään mihinkään, koska kaikki tiesivät, että Gago oli pakko saada. Varma en voi olla, mutta käsittääkseni Diarran kohdalla tilanne oli se, että Capello oli toivonut Emersonin pariksi Diarran keskikentän pohjalle, joten siinäkin Calderon teki niinkuin valmentaja halusi. Eikä tehty enää kuten Perezin aikana, jolloin presidentti hankki pelaajat, jotka halusi ja valmentajan oli niihin tyydyttävä.

Calderon myös vaati Capellolta nopeita tuloksia joiden saaminen sillä joukkueella ja sillä ajalla joka Capellolla siirtomarkkinoilla oli, oli täysi mahdottomuus. Sekin toki on pikku seikka. (Capello itse ehdotti pitkäjänteisempää suunnitelmaa, johon yllätys yllätys jouduttiin kauden edetessä siirtymään.)
Käsittääkseni Calderon on halunnut pokaalittoman ajanjakson katkaisua tällä kaudella. Vaikka kuinka vihaisit Calderonia, et voi väittää tuota mahdottomuudeksi.

Faneille päin naamaa valehtulekin ei muutakun nosta hänen osakkeitaan.
Tällä tarkoitat kaiketi niitä vaalilupauksia ja mikäli tarkoitat niin tässä kohtaa olemme samaa mieltä, Kaká piti hankkia, koska näin oli luvattu. Se, oliko socioilta fiksua uskoa Calderonin pystyvän Berlusconin suosikkipojan hankintaan onkin sitten kokonaan toinen juttu. Eiväthän he uskoneet Villar Mirin Wenger-potaskaankaan.

Calderonin uskomattoman suuri TV diilikin luultavasti muuttuu hyvin pian melko keskinkertaiseksi, ottaen huomioon TV sopimusten hintojen valtavan nousun. Calderon mielummin hyväksyi rahallisesti hieman suuremman diilin, kun tarjolla oliisi ollut puolet lyhyempi ja hienman vähemmän rahakas diili. Tämä johtaa taas tietysti siihen että TV-sopisten arvojen noustessa me emme voi tehdä mitään. Vaan katsoa kuin muut suuret joukkueet napsivat ne neniemme edestä ja vanha diili jatkuu sen 7 vuotta. Asioita pitää katsoa pitkällä tähtäimellä.

Ja nyt olet sitten itse päätellyt tällaisen nerokkaan jutun  ;D Oletko tietoinen sellaisesta seikasta, että kysyntä ei ole täysin rajaton käsite, eli jossain vaiheessa tulee katto vastaan ja sitten joudutaankin hintoja laskemaan? Oletko tietoinen, että lyhyellä sopimuksella olisi sellainenkin mahdollisuus, että Real Madridin, jostain kumman syystä, jäädessä kauemmas kärjestä ei olisi enää mitenkään mahdollista saada yhtä rahakasta sopimusta aikaan? Tällä sopimuksella turvataan takuuvarmasti hyvä rahasumma kohtuu-pitkäksi ajaksi.

Calderon ei myöskään ole erityisen hyvä presodentti perjaatteessa millää tavalla. Hänellä ei ole kokemusta urheilusta, eikä liiemmin seuran raha asioitten pyörittämisestäkään eikä minkään muunkaan suuren yhdistyksen raha-asioista.
Niin, muuan Predrag Mijatovicillakaan ei varmaan ole kokemusta urheilusta? Ja raha-asiathan menevätkin nyt päin persettä, vai mitä?

Suuresti vihaamasi Villar-Mir taas olisi ollut urheilu puolella erittäin vahva tekijä(Perezin täysi vastakohta ja talous puolella Perezin kaltainen nero. Tästä osoituksena hän nosti velkaantunen rakennus firman yhdeksi Espanjan johtavista.
En voi sille mitään etten yksinkertaisesti usko Villar Mirin kampanja-puheisiin yhtään. Niin paljon ikäviä juttuja kuului hänenkin osaltaan. Esimerkiksi Wenger sanoi, ettei hänellä ole ollut mitään yhteyksiä kyseiseen herraan, mutta mitäs väliä sillä on? Lisäksi niinkin rutinoitunut futismies kuin Carlos Sainz hoitamassa seuran urheilupuolta ei suuremmin minua olisi vakuuttanut.

No mutta Calderon on sinusta hyvä presidentti ja sillä siisti. En voi sanoa muutakuin, ignorantti voi olla mutta harvoin kukaan on noin sokea.
Calderon ei mielestäni ollut ehdolla olleista paras mahdollinen valinta, mutta sen takia en sorru lapsellisesti huutamaan hänelle potkuja heti ensimmäisessä käänteessä. Tähän mennessä hän on mielestäni hoitanut tonttinsa kelvollisesti ja mitä tulee väitöksiisi vaaleissa huijaamisesta niin Calderonin vaikutuksen postiäänien hylkäämiseen ja "väärään" vaalitulokseen jätän edelleen sinun taakaksesi todistaa. Tähän asti et ole pystynyt muuhun kuin lapselliseen itkuun ja syytöksiin, mutta jatka toki valitsemallasi tiellä.

Muiden fanien mielipiteitä nyt satun tietämään ihan vain seurailemalla muitakin foorumeja ja tuntemalla Espanjalaisia ihmisiä jotka pystyvät seuraamaan vähän paremmin sen maan tiedotus välineitä.
Tällä asialla on merkitystä, koska...?
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Juanito - 06.02.2007, 20.09.34

No sano toki vaihtoehtoisia ratkaisumalleja, mikäli niitä löydät. En usko, että Bocalle valehtelu tyyliin "on meillä muitakin vaihtoehtoja kuin Gago" olisi vienyt yhtään mihinkään, koska kaikki tiesivät, että Gago oli pakko saada. Varma en voi olla, mutta käsittääkseni Diarran kohdalla tilanne oli se, että Capello oli toivonut Emersonin pariksi Diarran keskikentän pohjalle, joten siinäkin Calderon teki niinkuin valmentaja halusi. Eikä tehty enää kuten Perezin aikana, jolloin presidentti hankki pelaajat, jotka halusi ja valmentajan oli niihin tyydyttävä.

Vaihtoehtoja on erittäin useita. Yhteyden ottaminen muihin pelaajiin kuin siihen ota yritetään ykkösenä havitella, tämä on ihan perus toimen pide hinnan laskemiseksi ja kaikki seurat sitä tekevät.

Käsittääkseni Calderon on halunnut pokaalittoman ajanjakson katkaisua tällä kaudella. Vaikka kuinka vihaisit Calderonia, et voi väittää tuota mahdottomuudeksi.

Silllä ajalla mikä Capellolla oli rakentaa joukkuetta ja toimia siirtomarkkinoilla tämä oli alunalkaen erittäin vaikeaa. Ottaen vielä huomioon että Capello sai käsiinsä jokkueen täynnä vikoja jotka periytyivät Perezin kaudelta

Tällä tarkoitat kaiketi niitä vaalilupauksia ja mikäli tarkoitat niin tässä kohtaa olemme samaa mieltä, Kaká piti hankkia, koska näin oli luvattu. Se, oliko socioilta fiksua uskoa Calderonin pystyvän Berlusconin suosikkipojan hankintaan onkin sitten kokonaan toinen juttu. Eiväthän he uskoneet Villar Mirin Wenger-potaskaankaan.

Sitäkin, myös sitä miten hän muka hoiti Juradon siirron sen jälkeen kun Mijatovic oli kuulemma munannut sen. Hän siis väitti että hänen ollessaan lomalla häne ei tiennyt siirrosta koska hänen puhelimensa ei toiminut.

Ja nyt olet sitten itse päätellyt tällaisen nerokkaan jutun ;D Oletko tietoinen sellaisesta seikasta, että kysyntä ei ole täysin rajaton käsite, eli jossain vaiheessa tulee katto vastaan ja sitten joudutaankin hintoja laskemaan? Oletko tietoinen, että lyhyellä sopimuksella olisi sellainenkin mahdollisuus, että Real Madridin, jostain kumman syystä, jäädessä kauemmas kärjestä ei olisi enää mitenkään mahdollista saada yhtä rahakasta sopimusta aikaan? Tällä sopimuksella turvataan takuuvarmasti hyvä rahasumma kohtuu-pitkäksi ajaksi.

TV on kuitenkin edelleen niin kasvava media ja etenkin kokoajan yleistyvä maksullisten kanavien kilpailu vain kovenee ja rahaa tulee mukaan kuvioihin vain lisää. Se on pelkkä fakta. Vaikka RM sattumalta putoisikin sanotaan hetkeksi keskikastiin, (Tälläisellä budejtilla perjaatteessa mahdotonta.) Ei sen brändi katoisi mihinkään ja kiinnostuta löytyisi edelleen. Segundaa tippuminen kuitenkaa ei ole oikeastaan mahdollista, Joten että kävisi niinkuin Juvelle on oikeastaa täysin pois suljettu.

Niin, muuan Predrag Mijatovicillakaan ei varmaan ole kokemusta urheilusta? Ja raha-asiathan menevätkin nyt päin persettä, vai mitä?

Mijatovic on aika kokematon urheilutoimen johtajana ja ei ole tehnyt viellä oikeastaan mitään erikoista. Hankkinut kuuluisia nuorikaisi JNE. Ei mitään uskomatonta työtä niinkuin esimerkiksi Baldsanon mukanaan tuoma Mocchi. Calderon onnistui tuhlaamaan kaikki pankissa olleet rahat (100 milliä) aika nopeasti, eikö näin ole? Beckhamin ja Ronaldon lähdön jälkeen esimerkiksi fanituotteiden myynti ja mainostulojen saanti tippuu kyllä. Ei tätä menoa kauaa enää olla maailman rikkain seura.

En voi sille mitään etten yksinkertaisesti usko Villar Mirin kampanja-puheisiin yhtään. Niin paljon ikäviä juttuja kuului hänenkin osaltaan. Esimerkiksi Wenger sanoi, ettei hänellä ole ollut mitään yhteyksiä kyseiseen herraan, mutta mitäs väliä sillä on? Lisäksi niinkin rutinoitunut futismies kuin Carlos Sainz hoitamassa seuran urheilupuolta ei suuremmin minua olisi vakuuttanut.

Häneen kuitenkin enemmän luotan kuin Calderonin, ainakaan hän ei ole viellä sitten valheistaan kiinni jäänyt. Vaikka ehkä hänellä ei ollut sopimusta Wengerin tai Ronaldon kanssa, tai jos hänellä sattuikin olemaan ei kumpikaan (Ronaldo tai Wenger) sitä julkisesti voi tiedottaa koska Mir vaalit hävisi, se asettaisi heidät todella huonoon asemaan omissa seuroissaan.

Carlos Sainzinsta ei olisi tullut urheilutoimenjohtajaa vaan seuran puhemies/varapresidentti Wengerin hoitaessa kaikki urheilulliset päätökset.

Calderon ei mielestäni ollut ehdolla olleista paras mahdollinen valinta, mutta sen takia en sorru lapsellisesti huutamaan hänelle potkuja heti ensimmäisessä käänteessä. Tähän mennessä hän on mielestäni hoitanut tonttinsa kelvollisesti ja mitä tulee väitöksiisi vaaleissa huijaamisesta niin Calderonin vaikutuksen postiäänien hylkäämiseen ja "väärään" vaalitulokseen jätän edelleen sinun taakaksesi todistaa. Tähän asti et ole pystynyt muuhun kuin lapselliseen itkuun ja syytöksiin, mutta jatka toki valitsemallasi tiellä.

Jatkan tosiaan tällä tiellä koska en halua nähdä kun Calderon pilaa tämän seuran, Sanz on jo koettu. Toista samallaista en halua.

Tällä asialla on merkitystä, koska...?
Lainaus
Perjaatteessa sillä ei ole mitään merkitystä. Suurin osa muistakin faneista on vaan sattunut huomaamaan kuinka huono presidentti Realilla on ja Calderon onkin enemmän tai vähemmän useitten Espanjanliigaa seuraavien naurun aihe. Toki ei sillä sinänsä mitään merkitystä ole
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 06.02.2007, 22.23.28
Vaihtoehtoja on erittäin useita. Yhteyden ottaminen muihin pelaajiin kuin siihen ota yritetään ykkösenä havitella, tämä on ihan perus toimen pide hinnan laskemiseksi ja kaikki seurat sitä tekevät.
Joo ja sitten varmaan voit nimetä niitä realistisia vaihtoehtoja? Eikö tärkeämpää tuossa Gago-jutussa nyt ollut se, että hänet saatiin hankituksi, eikä ne muutamat miljoonat, joita viivyttelyllä olisi säästetty? Real Madridilla kun tunnetusti tuota pähkinää riittää.

Silllä ajalla mikä Capellolla oli rakentaa joukkuetta ja toimia siirtomarkkinoilla tämä oli alunalkaen erittäin vaikeaa. Ottaen vielä huomioon että Capello sai käsiinsä jokkueen täynnä vikoja jotka periytyivät Perezin kaudelta
Niinpäniin, tämäkään ei kuitenkaan estä pokaalin ottamista tällä kaudella. Mukana ollaan vielä, sekä Liigassa että UCL:ssa.

Sitäkin, myös sitä miten hän muka hoiti Juradon siirron sen jälkeen kun Mijatovic oli kuulemma munannut sen. Hän siis väitti että hänen ollessaan lomalla häne ei tiennyt siirrosta koska hänen puhelimensa ei toiminut.
Juradon siirron hän kuitenkin loppujen lopuksi käänsi vielä hyväksi, ongelmia siinä?

TV on kuitenkin edelleen niin kasvava media ja etenkin kokoajan yleistyvä maksullisten kanavien kilpailu vain kovenee ja rahaa tulee mukaan kuvioihin vain lisää. Se on pelkkä fakta. Vaikka RM sattumalta putoisikin sanotaan hetkeksi keskikastiin, (Tälläisellä budejtilla perjaatteessa mahdotonta.) Ei sen brändi katoisi mihinkään ja kiinnostuta löytyisi edelleen. Segundaa tippuminen kuitenkaa ei ole oikeastaan mahdollista, Joten että kävisi niinkuin Juvelle on oikeastaa täysin pois suljettu.
TV on kasvava media, mutta ei loputtomiin. Ja Brändihän ei katoa, mikäli siitä pidetään kiinni (vaatii siis pitkäjänteistä tekemisen linjaa, jota jatkuva presidentin vaihto ei edusta). Pääsääntöisesti UEFA-cup statuksen omaava joukkue kiinnostaa tv-yhtiöitä vähemmän aivan satavarmasti kuin UCL-statuksen omaava joukkue.

Mijatovic on aika kokematon urheilutoimen johtajana ja ei ole tehnyt viellä oikeastaan mitään erikoista. Hankkinut kuuluisia nuorikaisi JNE. Ei mitään uskomatonta työtä niinkuin esimerkiksi Baldsanon mukanaan tuoma Mocchi. Calderon onnistui tuhlaamaan kaikki pankissa olleet rahat (100 milliä) aika nopeasti, eikö näin ole? Beckhamin ja Ronaldon lähdön jälkeen esimerkiksi fanituotteiden myynti ja mainostulojen saanti tippuu kyllä. Ei tätä menoa kauaa enää olla maailman rikkain seura.
Mijatovickin tarvitsee vielä lisää malttia toimintaansa, mutta kehityskelpoinen pukuherra hänkin on. Kyllä, varat pankista menivät nopeasti, mutta kyllä ne mielestäni menivät näin käytettynä paremmin tarpeeseen kuin pariin pelaajaan kiinnilyötynä, jota C. Ronaldon hankinta olisi taatusti tarkoittanut.

Häneen kuitenkin enemmän luotan kuin Calderonin, ainakaan hän ei ole viellä sitten valheistaan kiinni jäänyt. Vaikka ehkä hänellä ei ollut sopimusta Wengerin tai Ronaldon kanssa, tai jos hänellä sattuikin olemaan ei kumpikaan (Ronaldo tai Wenger) sitä julkisesti voi tiedottaa koska Mir vaalit hävisi, se asettaisi heidät todella huonoon asemaan omissa seuroissaan.

Carlos Sainzinsta ei olisi tullut urheilutoimenjohtajaa vaan seuran puhemies/varapresidentti Wengerin hoitaessa kaikki urheilulliset päätökset.
Mikään ei ole niin helppoa kuin tämä jälkikäteen rummuttaminen "olisi hankittu tuo ja tuo..." Mitään konkreettista ei näistäkään siirroista ole, enkä totta puhuen etenkään Wengeriä olisi millään tavoin halunnut Real Madridin valmentajaksi. Kentällä filmataan ja sitten tappion tultua kipataan syy aina jonkun muun kuin oman tekemisen niskaan, useimmiten tuomarin. Ei ihme, ettei Wenger ihan hetkeen ole mitään merkittävää aikaan saanut, muuta kuin älyttömän hypetyksen keskinkertaiselle Fabregasille. Ja Olkoon se Carlos Sainzin homma ollut aivan mikä tahansa, on hyvä että jäi näkemättä. Kuka seuraavaksi, Tommi Mäkinen?

Jatkan tosiaan tällä tiellä koska en halua nähdä kun Calderon pilaa tämän seuran, Sanz on jo koettu. Toista samallaista en halua.
En halua minäkään, enkä usko Calderonista samanlaista tulevankaan, ainakaan näillä eväillä. Toisaalta eipä tämä asia minun päätettävissäni olekaan.

Perjaatteessa sillä ei ole mitään merkitystä. Suurin osa muistakin faneista on vaan sattunut huomaamaan kuinka huono presidentti Realilla on ja Calderon onkin enemmän tai vähemmän useitten Espanjanliigaa seuraavien naurun aihe. Toki ei sillä sinänsä mitään merkitystä ole
Joo o, muistaakseni Pereziäkin pilkattiin ulkoapäin alusta alkaen vaikka miten, mutta niin vain tuli pokaalia toisensa perään. Kyllä Calderon on tehnyt virheitä siinä missä kuka tahansa muukin, mutta kuten sanottu tässä tilanteessa syytä presidentin vaihtoon ei ole, koska siitä ei juurikaan hyötyä olisi ja suuresti kuuluttamasi seuran imago saisi kolhun - taas kerran.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Raul # 7 - 06.02.2007, 23.08.30
muuta kuin älyttömän hypetyksen keskinkertaiselle Fabregasille.
pikkuasia mutta että keskinkertainen?? halojaa... ihan mikä hetki tahansa ottaisin tuon nuorukaisen Realin keskikentälle Diarran tilalle tai mahdollisesti jopa Gutin joka kuitenkin on jo yli kolmen kymmenen. Parin vuoden sisään Euroopan johtavia keskikenttä pelaajia. Jos näin ei ole olisin melkein valmis syömään hatullisen paskaa.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 08.02.2007, 12.45.17
pikkuasia mutta että keskinkertainen?? halojaa... ihan mikä hetki tahansa ottaisin tuon nuorukaisen Realin keskikentälle Diarran tilalle tai mahdollisesti jopa Gutin joka kuitenkin on jo yli kolmen kymmenen. Parin vuoden sisään Euroopan johtavia keskikenttä pelaajia. Jos näin ei ole olisin melkein valmis syömään hatullisen paskaa.
No kyllä. Todella keskinkertainen pelaaja on kyseessä kun Fabregasista puhutaan. Kaikenmaailman West Bromwicheja vastaan loistaa, mutta kun tulee kovempi peli eteen, loppuvat Cescin hienot peliesitykset.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Raul # 7 - 08.02.2007, 17.38.35

Kunnioitan kantaasi, mutta mielestäni asia ei kuitenkaan näin ole. Mutta ei kaikki voi samasta tykätä, joten annan asian olla.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: luxemburgo - 16.02.2007, 16.18.23

Mijatovickin tarvitsee vielä lisää malttia toimintaansa, mutta kehityskelpoinen pukuherra hänkin on. Kyllä, varat pankista menivät nopeasti, mutta kyllä ne mielestäni menivät näin käytettynä paremmin tarpeeseen kuin pariin pelaajaan kiinnilyötynä, jota C. Ronaldon hankinta olisi taatusti tarkoittanut.

Niin, ottamatta enää kantaa sen suuremmin keskustelun alkuperäiseen sisältöön, voisi tuota heittämääsi pähkinää puraista hieman tarkemmin. Cannavaroon, Emersoniin, Diarraan ja van Nistelroyihin saatiin menemään jotain 75 millii? Missä tulokset???
Vaikka kyllähän sen tiesi jo etukäteen, ettei sammuneista tähdistä ole joukkueen sytyttäjiksi. Tämä ei kyllä niinkään ole Calderonin vika, Capellon kylläkin. Tällaisella kuluttamisinnolla tulisi saada parempaa peliä aikaiseksi.
Ens vuodeks yks iso pelaaja kahden hinnalla ja oma junnu vaihtoon.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 16.02.2007, 18.39.06
No nyt vedit kyllä sellasen johtopäätöksen, että Sherlock Holmes paskoo housuunsa. Että todellako maailman paras jalkapalloilija Cannavaro on sammunut tähti?  ;D :peukku_ylos:
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: luxemburgo - 18.02.2007, 17.10.11
No nyt vedit kyllä sellasen johtopäätöksen, että Sherlock Holmes paskoo housuunsa. Että todellako maailman paras jalkapalloilija Cannavaro on sammunut tähti?  ;D :peukku_ylos:

Propsit sulle siitä, että poimit yhden esimerkin joukosta ja jätät kokonaisuuden noteeramatta.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: E-spel - 18.02.2007, 17.33.28
Propsit sulle siitä, että poimit yhden esimerkin joukosta ja jätät kokonaisuuden noteeramatta.
Tajusin toki kokonaisuuden, pisti vaan aika helkkaristi silmään se, että maailman paras futaaja nimetään sammuneeks tähdeks.
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Raul # 7 - 18.02.2007, 18.55.05
Propsit sulle siitä, että poimit yhden esimerkin joukosta ja jätät kokonaisuuden noteeramatta.
Tajusin toki kokonaisuuden, pisti vaan aika helkkaristi silmään se, että maailman paras futaaja nimetään sammuneeks tähdeks.
Ite oon samaa mieltä ettei Canna ole sammunut tähti, mutta ei mies tällä hetkellä ole maailman paras. Oli kesällä ei enää, nykyään Torreskin pelaa paremmin ja on vasta ihan junnu
Otsikko: Re: Presidentinvaalit 2006
Kirjoitti: Cicinho - 03.04.2007, 18.41.19
laitetaan nyt tänne
http://www.eurosport.com/football/la-liga/2006-2007/sport_sto1138326.shtml