Kärkimiehistä paras oli Raúl de Tomás, joka sai kasaan 7 maalia 27 pelatussa ottelussa, minuutteja kertyi yhteensä 1714 ja tämä jaettuna 7 maalilla tekee maali per 244.85 minuuttia. Sobrino pelasi odotetusti huomattavasti vähemmän, hänelle kertyi 17 ottelussa yhteensä 444 minuuttia ja tehot näyttää nollaa. Sobrinolta voi odottaa enemmän tulevalla kaudella, mutta lienee parempi olla maltillinen.
Eeron tehot ovatkin niin hurjat, että kannattaa alkaa jotain tilastokilpailua näiden pelaajien välillä pitämään. Markkanen on palennut urallaan vain Suomen eri sarjatasoja ja Allsvenskania; ei aiheuta todellakaan erityisempiä hurraa-huutoja näissä sarjoissa pärjääminen. Toisekseen on kyse nuorista pelaajista, joten maalimäärät voivat hypätä yhtäkkiä hyvin nopeasti, kun pelaaja ottaa harppauksia kehityksessään. De Tomás ja Sobrino siis tarjoavat Zidanella jo kaksi vaihtoehtoa hyökkäykseen ja lupaavaa Narváezia olisi myös korkea aika alkaa ajamaan kunnolla sisään Castillaan, jolloin vaihtoehtoja olisi siis jo kolme. Yleensä Castillassa on käytetty yhden kärjen taktiikkaa, joten joku kolmikosta jäisi pakosti vähäisille minuuteille ja lähtökohtaisesti se olisi Narváez joka voisi myös käydä aina välillä pelailemassa Real Madrid B:ssä. Siinä olisi siis jo aika hyvä paketti kasassa eikä lisää hyökkääjiä tarvita yhtään.
Toki Castillassa tehtiin viime kaudella samankaltainen "neronleimaus" , kun hyökkäys hankittiin täyteen tusina-brasseja sun muuta sekundakamaa. Sitten puolet näistä kavereista eivät edes mahtuneet pelaamaan ja ne jotka pelasivat olivat aivan olemattomia kentällä ja lopulta ne samat omat kasvatit siellä avauksessa häärivät kauden loppuun asti. Kilpailua on aina hyvä olla, mutta joku järki näihin pelaajamääriin; kolme on aivan maksimi yhdelle tietylle pelipaikalle.
Tästä tullaankin taas tähän ikuisuuskysymykseen; onko akatemiajoukkueeseen täysin tarpeellista hankkia lisävahvistuksia muualta? Tietysti voidaan ajatella, että näin joukkue saadaan helpoimmin korkeimmalle mahdolliselle sarjatasolle ja näin myös isompia pelejä poikien vyölle ennen edustukseen murtautumista. Mutta palveleeko tällainen toiminta tosissaan akatemiajoukkueen tarkoitusta? Ns. kehitysjoukkueiden on tarkoitus kehittää seuran junioripelaajia, viedä heidän uraansa eteenpäin ja valmistaa edustusjoukkueeseen murtautumista varten. Muualta hankitut, ehkä hieman valmiimmat, mutta samalla myös usein joukkueen iäkkäimmät pelaajat joilla ei ole tulevaisuutta edustukseen asti voivat tuoda apuja hetkellisesti joukkueeseen, kun nuoremmat, potentiaalisemmat pelaajat eivät ole vielä kehittyneet tarpeeksi, mutta edelleen, mikä olikaan se akatemiajoukkueen tarkoitus? Nämä apuja tuovat pelaajat vain junnaavat nuorien, omien kasvattien kehitystä viemällä heille kuuluvat minuutit.
Ja jos joku nyt perustelee, että ilman näitä "vahvistuksia" joukkue tippuisi alemmille sarjatasoille, niin voidaankin kysyä, että jos omat junnut eivät pärjää kyseisellä sarjatasolla, niin onkohan tämä sarjataso silloin ihan se oikea paikka ylipätään näille junnuille pelata? Siis mitä hemmetin hyötyä olisi akatemiajoukkueelle rimpuilla joukkueen tasoon nähden liian korkella sarjatasolla hankkimalla jotain urallaan jämähtäneitä kavereita "vahvistukseksi"? Näyttäähän se tieysti paperilla ihan kivalta kun seuralla on akatemiajoukkue korkeimmalla mahdollisella sarjatasolla, mutta jos joukkueen ykköstavoite olisi taistella sijoituksista ja sarjamenestyksestä niin silloin kyse olisi jonkun seuran edustusjoukkueesta, ei akatemiajoukkueesta. Perezille ja kumppaneille tämän ymmärtäminen tuntuu olevan välillä helvetin vaikeaa, vaikkei sen sitä pitäisi olla.
Itsekin ehdottomasti toivon, että Castilla menestyisi ja pelaisi joka vuosi Segundassa, mutta sen pitäisi olla junnuista itsestään kiinni miten hyvin joukkue menestyy eikä niin, että joukkuetta vahvistetaan joidenkin menestyspaineiden seurauksena, joita ei akatemiajoukkueessa kuuluisi edes olla samalla tavalla kuin edustuksessa.
Eeron siirrosta ei kyllä tekemälläkään saa mitenkään tarpeellista. Suorafutiksen käsitys ei siis muuttunut.