Partido: Real Madrid - Osasuna
Fecha: Domingo 06/11/2011
Hora: 12:00 (
13.00 Suomen aikaa)
Estadio: Santiago Bernabéu
Jornada: 12
Árbitro: Álvarez Izquierdo (Comité Catalán)
Lähtökohdat:Kautensa mukavasti aloittanut Osasuna vierailee Bernabeulla ottelussa, joka pelataan mielenkiintoiseen ajankohtaan eli keskipäivällä paikallista aikaa. Virallista tietoa ottelun ajankohdan valinnasta ei ole, mutta melko varmasti voi lonkalta heittää, että tällä haetaan lisäpotkua Aasian markkinoille. Real Madrid kiinnostaa ympäri maailmaa ja Aasiassa asuu kuitenkin vajaat 4 miljardia ihmistä, joten eipä tarvitse hirveästi ihmetellä, miksi ottelu pelataan aasialaisten kannalta parhaaseen katseluaikaan. Otteluajankohta tuntuu lisäksi toimivan myös paikallisille Madridistoille, koska Bernabeu on myyty loppuun jo eilen

Osasunan kausi on sujunut sinällään odotetusti, että kotona joukkue on ollut todella vahva ja on kotiotteluissaan vielä voittamaton. Vieraissa taas ei ole kulkenut: 5 vierasottelusta on vielä voitto ottamatta. Osasunan itseluottamus on kuitenkin varmasti kunnossa, koska joukkue kaatoi viime viikonloppuna syksyn sensaation Levanten. Joukkueella on melkoisen pahoja loukkaantumishuolia. Poissa ovat varmasti Echaide, Sergio, Marc Bertrán, Roversio, Raitala, Lamah, Masoud ja Kike Sola. Raitala ei siis valitettavasti ole pelikunnossa. Lisäksi Cejudo on pelikiellossa.
Real Madrid on jo tänään toiminut samalla aikataululla kuin huomenna tottuakseen outoon aikatauluun. Pastat ja riisit nautitaan myös huomenna klo 9.00 paikallista aikaa. Mourinho kyllä valmistautuu jokaiseen otteluun todella huolellisesti.
Kokoonpano:Porteros: Casillas, Adán y Tomás Mejías.
Defensas: Arbeloa, Ramos, Varane, Pepe, Coentrão y Albiol.
Centrocampistas: Özil,
Sahin, Di María, Xabi Alonso, Callejón, Lass y Khedira.
Delanteros: Cristiano Ronaldo, Higuaín y Benzema.
Nuri Sahin palaa siis viimeinkin kokoonpanoon. Aivan loistavaa! Toivottavasti on niin hyvässä kunnossa, että pääsisi debytoimaan huomenna. Coentraon pikku vamma ei estänyt lusitaanin valitsemista kokoonpanoon ja myös Arbeloa on jälleen kunnossa

Marcelo, Kaka ja Carvalho ovat loukkaantumisten ja Granero ja Altintop valmennuksen päätöksen vuoksi sivussa
Ennakoitu avaus:Marcan ennakoita ei vielä ole saatavilla, joten alla oleva on allekirjoittaneen arvailua:
---------------------Pipita-------------------
Cristiano----------Özil------------Di Maria
-----------------Lass------Xabi-------------
Coentrao----Pepe-----Ramos--Arbeloa
----------------------Iker---------------------
Pipita avannee kärjessä, koska Benz pelasi viikolla Lyonissa. Kaka poissaollessa seuraavassa kolmikossa ei ole paljoa arvailtavaa. Lassin uskon lunastaneen Lyon-pelin hienoilla otteilla paikan Xabin rinnalta. Khediralta tuo peli ei niitä vahvimpia ollut. Alakerta on melko varmasti tuossa muodossa, jos Arbeloan ja Coentraon pelikunto on vain kohdillaan. Maalivahdin paikan lunasti viime aikojen (~10 vuotta) hyvillä otteillaan Iker.
Televisionti:Canal + Urheilu ja Sport HD alkaen 12.55
Striimit:http://www.rojadirecta.me/http://myp2p.bz/http://atdhenet.tv/VeikkausTV