January 3, 2012 9:00 PM GMT
(Suomen aikaa klo 23.00)Estadio Santiago Bernabéu — Madrid
Referee: Fernando Teixeira Vitienes

Tänään on aika aloittaa kalenterivuosi 2012 Copa-matsilla hiljattain rikastunutta Malagaa vastaan. Positiivisella tuloksella tästä kaksivaiheisesta otteluparista, eli etenemällä puolivälieriin, vastassa on todennäköisesti Barcelona, jolla on vastassaan Jukka Raitalan edustama Osasuna. Osasuna toki majailee hieman yllättäen sarjassa sijalla viisi, vaikka kauden alussa joukkueella olikin vaikeuksia päästä vauhtiin. Hyvin todennäköinen siitä huolimatta tuo Barcan kohtaaminen puolivälierissä on, mikä tarkottaisi luultavastikin sitä, että taas pelataan tänä vuonna yksi jos toinenkin Clasico.
LähtökohdatSyksyllä joukkueet kohtasivat
La Ligassa Malagan La Rosaledalla, jolloin Real ratkaisi pelin jo ensimmäisellä puoliajalla oltuaan täysin ylivoimainen. Toisella jaksolla Malaga sai jo vähän otetta, mutta maalitolpat ja muut sattumat pelastivat Realin takaiskuilta.
Viime kaudella Real oli Malagalle tyly isäntä La Ligassa, kun peli päättyi 7-0.
Nyt on kuitenkin paluu joulutauolta ja pelaajien vire sekä kunto on pakko nostaa kysymysmerkeiksi lomailun päätteeksi. Uskoa omiin kuitenkin on, enkä ainakaan nyt etukäteen usko vaikeuksia paljoa tulevan tässä ottelussa.
Malaga saattaa haluta Copa-pystiä paljonkin, koska se on sille joukkueelle se, joka voisi jopa mukaan tarttua, jos kaksi isoa pelaavat vähänkään puolivaloilla. Pellegrini sanoikin haastattelussa, että toivoo pääsevänsä mahdollisimman pitkälle tässä turnauksessa ja jos käy huonosti, niin toivoo sen olevan Realin hyvyyttä, eikä oman joukkueensa huonoutta. Mitään kävelyporukkaa tuskin siis on Bernabeulle tänään astelemassa.
KokoonpanoGoalkeepers
Casillas, Adan, Mejias
Defenders
Arbeloa, Coentrao, Marcelo, Pepe, Varane, Albiol
Midfielders
Lass, Khedira, Granero, Sahin, Xabi Alonso, Ozil, Callejon, Altintop, Kaka
Forwards
Cristiano Ronaldo, Benzema, Higuain
Sivussa loukkaantumisten takia ovat Di Maria, Ramos ja pitkäaikaispotilas Carvalho. Muuten näyttää hyvältä, ei lähde mitä luultavimmin Realikaan jarruttelemaan tähän matsiin. Mourinho itse on lupaillut, että tulee nyt lyhyen ajan sisään varmasti käyttämään kaikkia miehiä, koska otteluruuhka on lähiviikkoina melkoisen kova.
Mahdollinen avausVerkko-Marca veikkailee seuraavaa:
--------------------Higuain--------------------
Cristiano------------Özil---------Callejon
---------------Lass---------Xabi-------------
Marcelo-----Pepe----Albiol-----Arbeloa
---------------------Iker----------------------
Hyökkäys on todennäköisesti juurikin tuo, tosin Benzema on myös mahdollinen aloittaja.
Pohjalla luultavasti Xabi varma aloittaja, partnerinaan joku joukosta Lass, Sahin ja Khedira.
Puolustuslinjassa varma aloittaja lienee Pepe. Coentrao saattaa olla Marcelon tai Arbeloan paikalla, ja miksei myöskin Lass oikeana pakkina. Toppariksi itse haluaisin kyllä Varanen Albiolin tilalle mutta saa nyt nähdä.
Mistä katsoa?Canal + SPORT HD televisioi ottelun klo 22.55 alkaen. Antennitalouksissa ei siis näy tv:n puolelta

.
Striimejä:
http://www.lshunter.tv/football-live-streaming-video.htmlhttp://www.wiziwig.tv/broadcast.php?matchid=139414&part=sports