Kirjoittaja Aihe: Copa del Rey; Round of 16: Real Madrid - Malaga  (Luettu 13251 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

TAMI

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 6338
January 3, 2012 9:00 PM GMT (Suomen aikaa klo 23.00)
Estadio Santiago Bernabéu — Madrid
Referee:‬ Fernando Teixeira Vitienes‎



Tänään on aika aloittaa kalenterivuosi 2012 Copa-matsilla hiljattain rikastunutta Malagaa vastaan. Positiivisella tuloksella tästä kaksivaiheisesta otteluparista, eli etenemällä puolivälieriin, vastassa on todennäköisesti Barcelona, jolla on vastassaan Jukka Raitalan edustama Osasuna. Osasuna toki majailee hieman yllättäen sarjassa sijalla viisi, vaikka kauden alussa joukkueella olikin vaikeuksia päästä vauhtiin. Hyvin todennäköinen siitä huolimatta tuo Barcan kohtaaminen puolivälierissä on, mikä tarkottaisi luultavastikin sitä, että taas pelataan tänä vuonna yksi jos toinenkin Clasico.

Lähtökohdat

Syksyllä joukkueet kohtasivat La Ligassa Malagan La Rosaledalla, jolloin Real ratkaisi pelin jo ensimmäisellä puoliajalla oltuaan täysin ylivoimainen. Toisella jaksolla Malaga sai jo vähän otetta, mutta maalitolpat ja muut sattumat pelastivat Realin takaiskuilta. Viime kaudella Real oli Malagalle tyly isäntä La Ligassa, kun peli päättyi 7-0.

Nyt on kuitenkin paluu joulutauolta ja pelaajien vire sekä kunto on pakko nostaa kysymysmerkeiksi lomailun päätteeksi. Uskoa omiin kuitenkin on, enkä ainakaan nyt etukäteen usko vaikeuksia paljoa tulevan tässä ottelussa.

Malaga saattaa haluta Copa-pystiä paljonkin, koska se on sille joukkueelle se, joka voisi jopa mukaan tarttua, jos kaksi isoa pelaavat vähänkään puolivaloilla. Pellegrini sanoikin haastattelussa, että toivoo pääsevänsä mahdollisimman pitkälle tässä turnauksessa ja jos käy huonosti, niin toivoo sen olevan Realin hyvyyttä, eikä oman joukkueensa huonoutta. Mitään kävelyporukkaa tuskin siis on Bernabeulle tänään astelemassa.

Kokoonpano

Goalkeepers
Casillas, Adan, Mejias
Defenders
Arbeloa, Coentrao, Marcelo, Pepe, Varane, Albiol
Midfielders
Lass, Khedira, Granero, Sahin, Xabi Alonso, Ozil, Callejon, Altintop, Kaka
Forwards
Cristiano Ronaldo, Benzema, Higuain

Sivussa loukkaantumisten takia ovat Di Maria, Ramos ja pitkäaikaispotilas Carvalho. Muuten näyttää hyvältä, ei lähde mitä luultavimmin Realikaan jarruttelemaan tähän matsiin. Mourinho itse on lupaillut, että tulee nyt lyhyen ajan sisään varmasti käyttämään kaikkia miehiä, koska otteluruuhka on lähiviikkoina melkoisen kova.

Mahdollinen avaus

Verkko-Marca veikkailee seuraavaa:         

--------------------Higuain--------------------                     
Cristiano------------Özil---------Callejon
---------------Lass---------Xabi-------------
Marcelo-----Pepe----Albiol-----Arbeloa
---------------------Iker----------------------

Hyökkäys on todennäköisesti juurikin tuo, tosin Benzema on myös mahdollinen aloittaja.

Pohjalla luultavasti Xabi varma aloittaja, partnerinaan joku joukosta Lass, Sahin ja Khedira.

Puolustuslinjassa varma aloittaja lienee Pepe. Coentrao saattaa olla Marcelon tai Arbeloan paikalla, ja miksei myöskin Lass oikeana pakkina. Toppariksi itse haluaisin kyllä Varanen Albiolin tilalle mutta saa nyt nähdä.

Mistä katsoa?

Canal + SPORT HD televisioi ottelun klo 22.55 alkaen. Antennitalouksissa ei siis näy tv:n puolelta :peukku_alas:.

Striimejä:

http://www.lshunter.tv/football-live-streaming-video.html
http://www.wiziwig.tv/broadcast.php?matchid=139414&part=sports
« Viimeksi muokattu: 03.01.2012, 14.03.46 kirjoittanut TAMI »

TAMI

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 6338
Vs: Copa del Rey; Round of 16: Real Madrid - Malaga
« Vastaus #1 : 03.01.2012, 14.03.07 »
-

Redondo

  • Vieras
Vs: Copa del Rey; Round of 16: Real Madrid - Malaga
« Vastaus #2 : 03.01.2012, 14.17.18 »
Jälleen myöhässä oman ennakon kanssa, mutta tässä se nyt on kokonaisuudessaan:

Otteluiden ajankohdat
  • 3.1. klo 23.00: Real Madrid - Malaga
  • 10.1. klo 23.00: Malaga - Real Madrid

    Copan alkulämmöt on otettu ja Joululomakin lusittu ja tänään mennään jo tosissaan. Bernabeulle astelee tänä iltana Manuel Pellegrinin ja Ruud van Nistelrooyn johdolla Malaga. Malagan La Liga -kausi on ollut melkoista vuoristorataa. Avaustappion jälkeen tuli 5 pelistä 13 pistettä, sitten 3 peräkkäistä tappiota, jota seurasi 4 ottelusta 10 pistettä ja vielä ennen joululomaa 3 ottelun putki, josta Malaga sai vain yhden pisteen.

    Copassa Malaga selvisi juuri ja juuri jatkoon Getafea vastaan Buonantten osumalla.

    Real puolestaan palasi normaaliin päiväjärjestykseen Klassikon jälkeen murskaamalla Sevillan ja Ponferradinan ja lähtee tähän ottelupariin selkeänä ennakkosuosikkina. Syksyn La Liga -ottelussa La Rosaledalla Real latoi 38 minuutissa taululle 0-4 lukemat ja otti helpohkon voiton.

    Kokoonpano:
    REAL MADRID SQUAD LIST
    Goalkeepers: Casillas, Adan, Mejias
    Defenders: Arbeloa, Coentrao, Marcelo, Pepe, Varane, Albiol
    Midfielders: Lass, Khedira, Granero, Sahin, Xabi Alonso, Ozil, Callejon, Altintop, Kaka
    Forwards: Cristiano Ronaldo, Benzema, Higuain

    Ramos ei kerinnyt palautua vammoistaan loman aikana, kuten ei myöskään Carvalho. Di Maria loukkaantui kohtalaisen lievästi harjoituksissa.

    MALAGA SQUAD LIST
    Goalkeepers: Caballero, Ruben
    Defenders: Jesus Gamez, Demichelis, Mathijsen, Monreal, Eliseu, Sergio Sanchez
    Midfielders: Camacho, Toulalan, Apoño, Cazorla, Isco, Duda, Buonanotte
    Forwards: Van Nistelrooy, Sebastian Fernandez, Rondon, Juanmi

    Malagalta pois ovat: Weligton, Kris, Joaquín, Maresca, Baptista, Rosario, Edinho, Portillo ja Recio, joten huolia taitaa olla Malagan suunnalla enemmän.

    Ennakoidut avaukset:
    Paperi-Marcan ennakoidut avaukset:
    REAL MADRID:
    --------------------Benzema-----------------
    Cristiano------------Özil-----------Callejon
    -----------------Lass-----Xabi---------------
    Marcelo-------Pepe----Albiol-----Arbeloa
    -----------------------Iker--------------------

    Albiol oli vireessä Sevillassa, joten saa luonnollisesti jatkaa topparina. Lass näyttäisi viime aikoina ottaneen hienoisen niskalenkin Khedirasta ja on Marcan mukaan avauksessa. Di Marian loukkaantuminen avaa paikan Özilille avaukseen. Uskon, että maagisessa vireessä oleva Callejon olisi ollut muutenkin avauksessa. Kärkimiehen voi melkein heittää kolikolla, koska tammikuun otteluruuhkassa molemmat herrat saavat varmasti paljon vastuuta.

    MALAGA:
    ----------------------Rondon-------------------
    Isco----------Seba Fernandez------Cazorla
    -----------------Apono--Toulalan-------------
    Monreal-Mathijsen--De Michelis-Sanchez
    -----------------------Willy----------------------

    Malagalle ei ole oikein löytynyt todellista maalintekijää. Cazorla johtaa maalipörssiä neljällä maalilla, mutta ei ole laittanut palloa reppuun sitten syyskuun. Rondonilla, Iscolla ja Fernandezilla on kasassa 2 maalia mieheen eli yhteensä 6 ja pelejä kolmikolle on kasaantunut yhteensä kuitenkin 40. Pellegrini yritti alkukaudesta saada Van Golille onnistumisia, mutta puukenkä tuntuu olevan vain varjo siitä pelaajasta, joka ihastutti Bernabeua muutama vuosi sitten. Hieno mies kuitenkin ja toivottavasti saa tänään minuutteja. Bernabeu varmasti palkitsee miehen huikeilla suosionosoituksilla  :peukku_ylos:

    Joaquinin ja Baptistan loukkaantumiset ovat pahoja iskuja Malagan hyökkäyspelille.

    Televisionti
    Canal+ Sport HD alkaen 22.55  :peukku_ylos:

Redondo

  • Vieras
Vs: Copa del Rey; Round of 16: Real Madrid - Malaga
« Vastaus #3 : 03.01.2012, 22.09.36 »
Casillas; Arbeloa, Pepe, Albiol, Marcelo; Lass, Xabi Alonso; Callejón, Kaká, Cristiano Ronaldo y Higuaín.

Kaka avauksessa, kuten myös Pipita. Hienoa nähdä taas Cristiano ja Kaka yhdessä dominoimassa  :peukku_ylos:

TAMI

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 6338
Vs: Copa del Rey; Round of 16: Real Madrid - Malaga
« Vastaus #4 : 03.01.2012, 22.09.41 »
e. hidas ;D

Redondo

  • Vieras
Vs: Copa del Rey; Round of 16: Real Madrid - Malaga
« Vastaus #5 : 03.01.2012, 22.15.55 »
Willy; Sergio Sánchez, Demichelis, Mathijsen, Monreal; Isco, Toulalan, Apoño, Cazorla; Seba y Van Nistelrooy.

RvN avauksessa  :sydän: :traktori: :tuoppi: :pallo: :peukku_ylos:

Ihmelilja

  • Viestejä: 112
Vs: Copa del Rey; Round of 16: Real Madrid - Malaga
« Vastaus #6 : 03.01.2012, 23.00.07 »
Hyvää striimiä löytynyt? :)

Redondo

  • Vieras
Vs: Copa del Rey; Round of 16: Real Madrid - Malaga
« Vastaus #7 : 03.01.2012, 23.00.48 »
Bernabeulla näyttäisi olevan mukavasti porukkaa. Ensimmäisissä kuvissa ei paljoa tyhjiä paikkoja näkynyt  :peukku_ylos:

Chris

  • Viestejä: 7010
Vs: Copa del Rey; Round of 16: Real Madrid - Malaga
« Vastaus #8 : 03.01.2012, 23.00.53 »
Ennakoille  :peukku_ylos:

Vielä jos joku streamia heittää niin  :tuoppi:
🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆

TAMI

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 6338
Vs: Copa del Rey; Round of 16: Real Madrid - Malaga
« Vastaus #9 : 03.01.2012, 23.12.32 »
Voi paska :peukku_alas:

Mies jätettiin vitosen viivalla täysin vapaaksi. 0-1.

Higuain#20

  • Viestejä: 167
Vs: Copa del Rey; Round of 16: Real Madrid - Malaga
« Vastaus #10 : 03.01.2012, 23.21.39 »
Tuomari antaa khyllä pelata aikaa kovaa kunhan peli pysyy hanskassa.
Tässä hyvä streami veetle http://veetle.com/index.php/channel/view#4eff5039c2f94
" I want to be remembered, Not as good goalkeeper only as good person"
-Iker Casillas

Redondo

  • Vieras
Vs: Copa del Rey; Round of 16: Real Madrid - Malaga
« Vastaus #11 : 03.01.2012, 23.30.15 »
Mielenkiintoinen linja: sukille saa vetää surutta, mutta palloon ei saa liukua...  ::)

TAMI

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 6338
Vs: Copa del Rey; Round of 16: Real Madrid - Malaga
« Vastaus #12 : 03.01.2012, 23.30.38 »
Jeesus mikä tuomari... >:(

Ja ne miesmerkkaukset...!!

Redondo

  • Vieras
Vs: Copa del Rey; Round of 16: Real Madrid - Malaga
« Vastaus #13 : 03.01.2012, 23.31.43 »
Valkoiset voisi alkaa vähän pelailla, ettei tarvi La Rosaledalta sitä 0-4 voittoa uudestaan hakea...

Ihmelilja

  • Viestejä: 112
Vs: Copa del Rey; Round of 16: Real Madrid - Malaga
« Vastaus #14 : 03.01.2012, 23.32.20 »
Ei herranjestas tuota pulustusta kulmatilanteissa...

TAMI

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 6338
Vs: Copa del Rey; Round of 16: Real Madrid - Malaga
« Vastaus #15 : 03.01.2012, 23.38.22 »
Haluttoman näköistä nyt tuo hyökkäyspeli.

Rupeaa muuten pikku hiljaa oikeasti raivostuttamaan noi tuomarit :keskari:
« Viimeksi muokattu: 03.01.2012, 23.47.01 kirjoittanut TAMI »

Redondo

  • Vieras
Vs: Copa del Rey; Round of 16: Real Madrid - Malaga
« Vastaus #16 : 03.01.2012, 23.50.02 »
Olipas huono puoliaika. Ei edes kunnollista maalipaikkaa.

Benzemaa ja Öziliä vaan sisään puoliajalla ja peli kääntyy  :peukku_ylos:

TAMI

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 6338
Vs: Copa del Rey; Round of 16: Real Madrid - Malaga
« Vastaus #17 : 03.01.2012, 23.50.38 »
Näyttää niin sanotusti aivan saatanan vaikealta peliltä. Hyökkäyspäässä haluja tuntuu olevan ainoastaan Ronaldolla, joka ei yksin pysty murtaa kurinalaisesti pelaavaa Malagan keskikenttää/puolustusta. Toivokaamme parempaa tokaa jaksoa!

Redondo

  • Vieras
Vs: Copa del Rey; Round of 16: Real Madrid - Malaga
« Vastaus #18 : 04.01.2012, 00.03.26 »
Arbeloa, Kaka ja Callejon pois.
Benzema, Özil ja Khedira sisään.

Ainakin Mourinho reagoi. Meneeköhän Lass oikeaksi pakiksi...

TAMI

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 6338
Vs: Copa del Rey; Round of 16: Real Madrid - Malaga
« Vastaus #19 : 04.01.2012, 00.09.35 »
Lähellä on jo...