ESPANJAN JALKAPALLOLIIGA URHEILUKANAVALLE
Urheilukanava on solminut merkittävän ohjelmasopimuksen hankkimalla tv-oikeudet Espanjan jalkapalloliigan otteluihin. ”La Ligan” ottelut pyörähtävät käyntiin tammikuussa. Ensimmäinen ottelu televisioidaan Urheilukanavalla sunnuntaina 9.1.
Espanjan liiga on selkeästi Euroopan kärkiliigoja, monien mielestä jopa maanosamme paras sarja. Useilla espanjalaisjoukkueilla on mittavatperinteet ja tarunhohtoinen historia. Joukkueiden riveissä on toinen toistaan nimekkäämpiä pelaajia. Sellaiset nimet kuin Ronaldo, Zinedine Zidane, Raul, Ronaldinho, Luis Figo ja David Beckham eivät jätä jalkapallon ystäviä kylmäksi.
Urheilukanava televisioi Espanjan liigaa tammikuusta alkaen ottelun viikossa. Kevään aikana televisioidaan vähintään 20 ottelua. Tarkempi televisiointiohjelma ratkeaa lähipäivinä, jonka jälkeen tiedotamme asiasta. Tiedot julkaistaan myös osoitteessa
www.urheilukanava.tv sekä Urheilukanavan tekstitv:ssä. Ottelut selostaa Urheilukanavan ”jalkapalloääni” Tuomas Virkkunen.
Nyt solmitun sopimuksen myötä Urheilukanava on vahvistanut asemaansa kansainvälisen jalkapalloilun ykköskanavana Suomessa. Kanavan ohjelmistoon kuuluvat myös viikoittaiset Bundesliigan ja Hollannin liigan lähetykset sekä keväällä jälleen käynnistyvät Ruotsin Allsvenskanin ottelut. Jalkapallotarjonnan kruunaa viikoittaiset Futbol Mundial –jalkapallomakasiinin lähetykset lauantai-iltaisin.