
Viime viikko oli ja meni. Olennainen on siinä, miten siitä ottaa oppiiksi ja kääntää menneet paremmaksi huomiseksi. Kaikki on edelleen hyvin pitkälti omasta asenteesta ja tekemisestä kiinni. Kukaan tässä maailmassa madridistojen ulkopuolelta varmasti suurta sääliä tuntee kaikkein suurinta ja kauneinta kohtaan, joten Madrid vastatkoot itse huutoon - ja palatkoon taas asteen suurempana kehään.
Mestarien liiga jatkuu tänään kotinurmella, kun vastaan tulee AC Milan. Kolmen kierroksen jälkeen Real on voittanut kahdesti ja hävinnyt kerran, Rossonerin saldo puolestaan päinvastainen. Isoista pisteistä pelataan siis tänäänkin.
Realin vireestä tuskin paljoa tarvitsee sanoa ja toisaalta se voi olla tänään mitä tahansa. Parisen viikkoa sitten elettiin hurmiollinen ottelu Dortmundia vastaan, jossa upean voiton piti taata hienot asetelmat el Clasicoon. Toisin kävi, vaikka avausjakso Barcaa vastaan olikin hyvä esitys. Vain voittajat muistetaan, kuten se muistetaan myös Ballon d'or -gaalan osalta. Miten Carletto on saanut ryhmän takaisin jaloilleen? Viikonlopun ottelu Valenciassa siirtyi, joten Real on saanut peräti yhdeksän kokonaisen päivän valmistautumisen tähän otteluun. Nykytahdissa tuo lepo voi olla merkittävä asia, mutta samaan aikaan se myös syö pelituntumaa todella reilusti. Ottelun alku näyttänee tänään paljon, missä illan vire on j saako Real koneensa käyntiin, mikäli alku on takkuinen.
Kokoonpanon osalta tilanne on melko stabiili, pitkäaikaispotilaat Carvajal ja Alaba poissa, kuten myös edelleen lihasvammaansa paranteleva Courtois.
Real Madrid, mahdollinen avaus:
---------------------- Lunin -------------------
- Lucas - -Militao – Rüdiger – Mendy --
--Valverde -- Tchouameni -- Camavinga --
----Mbappe ----- Bellingham ------Vini jr. ----
Milanolaiset saapuvat Madridiin melko ailahtelevien otteiden kera. Viikonloppuna kaatui Monza, mutta sitä edeltävään viiteen peliin se hävisi peräti kolmesti, joten täysin parhaalla tavalla Lillestä saapunut Paulo Fonseca ei ole saanut Mustapunaisia iskuun. Mestarien liigassa tilillä on vain yksi voitto, joten pisteitä milanolaiset alkaavat kaipaamaan. Kokoonpanosta sivussa on Matteo Gabbia, Alessando Florenzi ja Ismael Bennacer.