Kirjoittaja Aihe: Veikkausliiga 2007  (Luettu 13053 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

HannuTouru

  • Viestejä: 2160
Re: Veikkausliiga 2007
« Vastaus #20 : 01.04.2007, 02.44.43 »
Klubi tippui Lahden apinoille mikä tietysti harmittaa, joten ei siitä sen enempää. Ensimmäisessä välierässä Inter teki kuitenkin suuren vaikutuksen, sillä en ollut nähnyt viime kaudesta rajusti uudistunutta turkulaisryhmää vielä tositoimissa tämän vuoden puolella. Joukkue vaikuttaa todella tiiviiltä ja erityisesti puolustus on rautaa - johtohahmona uusi hankinta Hooived, jonka uskallan jo nyt väittää olevan yksi parhaimmista ulkomaalaisista toppareista Veikkausliigan historiassa. Ja tämä pelkän yhden 90-minuuttisen perusteella, ilman että mies olisi edes esittänyt mitään sinäänsä ihmeellistä. Hollantilaisen tekniset ja fyysiset ominaisuudet ovat selkeästi erinomaista luokkaa, mihin lisätään vielä aivan erityinen pelisilmä ja tilanteidenlukutaito, niin jonkinlainen köyhän miehen Sami Hyypiä Interillä on. Chattonkin oli tänään todella hyvä, joten kyllä Inter saa näillä näkymin todella kilpailukykyisen ryhmän jalkeille tulevaksi kaudeksi. Voi olla kova veikkaus, mutta tämän päivän kaltaisella pelillä joukkue taistelee ensi kaudella Veikkausliigan voitosta. Hongalla ei ollut mitään jakoa, ja tuskin on Lahdellakaan.

Niin ja Interin uudella brassille toki varaukseton  ;D :peukku_ylos: - ehkäpä jonkinlainen köyhän miehen Ronaldo; yhtä lihava ja laiska, mutta pelitaidoissa hiukan eroa...

Vaikka ajattelin olla kirjoittamatta Klubin matsista yhtään mitään, niin pakko on vähän avautua. Nimittäin miksi vitussa Nure vetää aina niitä vapareita, vaikka ikinä ei yksikään mene edes maalia kohti. Mitään järjellisiä perusteita tällä valinnalle ei löydy, joten jos Nurea ei itse älyä jättää vastuuta muille niin sitten näistä vetäjistä päättävä taho vaihtoon. Eli niin kauan kuin Nure vetää yhdenkin suoran vaparin niin vaadin Kekelle potkuja. Tätä on nyt jo kausi katsottu, mutta tänään tuli kyllä mitta täyteen.   :keskari:

"Ganar queremos todos, pero sólo los mediocres no aspiran a la belleza."

Mágico Madrid

  • Viestejä: 6090
  • La Saeta Rubia 1926–2014
    • Los Blancos
Re: Veikkausliiga 2007
« Vastaus #21 : 04.04.2007, 21.36.14 »
Inter Turku jatkoi hyviä esityksiään, kun Mypa kaatui Mutumban rankkarilla 1-0. Mypakin sai yhden pilkun, mutta lupaava maalivahti Forsman torjui sen. Pilkkua edelsi kuulema melkoinen torikokous, jonka seurauksena Henri "Pänä" Lehtonen ajettiin ulos toisella varoituksella.

Seuraava sinimustien peli taitaapi olla Liigacupin finaali, joka tulee Urheilukanavalta ensi viikon perjantaina. Mielenkiinnolla odotan kyseistä ottelua.
« Viimeksi muokattu: 04.04.2007, 21.38.53 kirjoittanut Mágico Madrid »
" La Saeta Rubia es el Real Madrid"¡HalaMadrid!

Aslakki

  • Valitut
  • Viestejä: 152
Re: Veikkausliiga 2007
« Vastaus #22 : 05.04.2007, 12.52.05 »
Kohta nähdään kuka saa Liigacupin kirouksen ylleen.  >:D

Mágico Madrid

  • Viestejä: 6090
  • La Saeta Rubia 1926–2014
    • Los Blancos
Re: Veikkausliiga 2007
« Vastaus #23 : 13.04.2007, 21.04.56 »
Kyllä väärä joukkue voitti. Lahden pelinteko oli niin huonoa, ettei mitään käryä. Inter onnistui luomaan paikkoja, mutta viimeistely ontui pahasti. Ilollla oli paikka, mutta totuttuun tapaan missasi tilanteen. Laaksosen vaihtoa kentälle en ymmärrä lainkaan, ei hän saanut mitään aikaseksi. Mielummin Mutumbaa olisin katsellut oikeallalaidalla.

Chatto  :peukku_ylos: :peukku_ylos:
Hooiveld+Jermu  :peukku_ylos: :peukku_ylos:
Bantamoi  :peukku_ylos:

Hyvää kautta odotellaan Turun suunnalla, varsinkin sinimustille.
" La Saeta Rubia es el Real Madrid"¡HalaMadrid!

Aslakki

  • Valitut
  • Viestejä: 152
Re: Veikkausliiga 2007
« Vastaus #24 : 13.04.2007, 21.17.02 »
Tämän kauden tippujista varmistui siis toinen ja FC Lahi pelaa kaiken järjen mukaan Ykkösessä kaudella 2008. Ellei sitten konkurssi yllätä.

Interillä näyttäisi olevan potentiaalia taistella hyvinkin korkeista sijoista tällä kaudella :o

Ensi viikon lauantaita odotellessa...

mikko29

  • Viestejä: 1540
Re: Veikkausliiga 2007
« Vastaus #25 : 13.04.2007, 21.21.50 »
Jotkut sanovat sitä nautinnoksi, minä kutsun sitä intohimoksi

Mágico Madrid

  • Viestejä: 6090
  • La Saeta Rubia 1926–2014
    • Los Blancos
Re: Veikkausliiga 2007
« Vastaus #26 : 21.04.2007, 18.39.11 »
KooTeePee 1-3 HJK

AC Oulu 1-1 Viikingit

VPS 1-1 TamU
« Viimeksi muokattu: 21.04.2007, 22.44.28 kirjoittanut Mágico Madrid »
" La Saeta Rubia es el Real Madrid"¡HalaMadrid!

Cicinho

  • Viestejä: 1071
Re: Veikkausliiga 2007
« Vastaus #27 : 21.04.2007, 22.25.00 »
Oli kyllä kauhean kylmä tuolla VPS-TamU pelissä. VPS tulokkaat Tero Taipale ja Victor onnistuivat debyytissään ihan hyvin.
"Minun joukkueeni ei ole ikinä ollut tuollaisessa narussa." KPV:n valmentaja Jarmo Korhonen ottelusta VPS:ää vastaan.

HannuTouru

  • Viestejä: 2160
Re: Veikkausliiga 2007
« Vastaus #28 : 21.04.2007, 22.45.22 »
No eipä siellä Kotkassakaan sen lämpimämpi ollut. Kotkalaiset turvamiehet taas osoittivat tasoaan, kun olivat jo ennen Arto Tolsa -areenalle saapumistamme vetäneet ilmeisesti herneen nenään(liekö viime vuotisten tapahtumien takia?  ;D), ja päättivät sitten napata kavereita sieltä sun täältä putkaan ilmaan mitään sen suurempaa syytä. Niin ja aluksi ei meinattu päästä ollenkaan sisään, kun oltiin muka joku vitun turvallisuusriski. Lopulta osa pääsi sisään, osa lähti putkaan ja osa jäi vaan ulkopuolelle. Ja nämä poliisien / turvamiesten mielivaltaisista valinnoista johtuen. Itselläni kävi tuuri ja pääsin ihan seinien sisäpuolelle todistamaan Klubin satavuotiskauden avausvoittoa. Klubin pelaajista Ghazi oli vakuuttava tehoilla 1+2, eikä supervaihtomies Parikankaan esityksessä ollut moitittavaa.

Klubi  :pallo: :sydän: :peukku_ylos:

Kotka ja kotkalaiset  :keskari:

"Arto Tolsa oli juoppo, Arto Tolsa oli juoppo..."
"Ganar queremos todos, pero sólo los mediocres no aspiran a la belleza."

Masatti

  • Viestejä: 280
Re: Veikkausliiga 2007
« Vastaus #29 : 21.04.2007, 22.58.46 »
Lienee Farid Ghazi olevan samanlaisessa kunnossa kun viime kaudella. Ainakin toivotaan näin kun tuli laitettua tohon sarjataulukkokisaan HJK mestariks  ;)  :peukku_ylos:

Mágico Madrid

  • Viestejä: 6090
  • La Saeta Rubia 1926–2014
    • Los Blancos
Re: Veikkausliiga 2007
« Vastaus #30 : 22.04.2007, 21.15.38 »
TPS 0-0 MIFK

FC Lahti 1-4 Jaro

Honka 2-1 MyPa

---------------------

Hyvin lähti liigacup mestari Lahden kausi liikkeelle.. No eipä Lahti Liigacupin finaalissa vakuuttava ollut. Mixun valmentajan ura Suomessa alkoi tasurilla. Honka sen sijaan jatkoi siitä mihin viime kaudella jäi.

Huomenna sitten Haka-Inter Urheilukanavalta..
" La Saeta Rubia es el Real Madrid"¡HalaMadrid!

El Real

  • Viestejä: 239
  • Sergio
Re: Veikkausliiga 2007
« Vastaus #31 : 22.04.2007, 21.48.35 »
Viikinkien maalivahtitulokas Luis Fernando, loistava peli! :peukku_ylos:

Mágico Madrid

  • Viestejä: 6090
  • La Saeta Rubia 1926–2014
    • Los Blancos
Re: Veikkausliiga 2007
« Vastaus #32 : 23.04.2007, 22.26.33 »
FC Haka sitten nappasi 1-0 kotivoiton Interistä.

"nurmelle"  :keskari:

tosin ei Veritaskaan misään loistokunnossa ole..
« Viimeksi muokattu: 23.04.2007, 22.31.30 kirjoittanut Mágico Madrid »
" La Saeta Rubia es el Real Madrid"¡HalaMadrid!

el Blanco

  • Viestejä: 3858
Re: Veikkausliiga 2007
« Vastaus #33 : 07.05.2007, 12.49.54 »
Tänään sitten Urheilukanavalta yksi suomifutiksen klassikoista: TPS - HJK.

HannuTouru

  • Viestejä: 2160
Re: Veikkausliiga 2007
« Vastaus #34 : 07.05.2007, 15.02.04 »
Tänään sitten Urheilukanavalta yksi suomifutiksen klassikoista: TPS - HJK.
Paikan päällä toki.  :pallo: :peukku_ylos:
"Ganar queremos todos, pero sólo los mediocres no aspiran a la belleza."

Mágico Madrid

  • Viestejä: 6090
  • La Saeta Rubia 1926–2014
    • Los Blancos
Re: Veikkausliiga 2007
« Vastaus #35 : 10.05.2007, 22.27.28 »
Turun derby päättyi 1-1 lukemiin. Ensimmäisen osuman iski Interin nigerialaisvahvistus Chatto, mutta Tepsin Heinikangas tasoitti noin 10 minuutia myöhemmin. Peli oli ollut kuulema todella vaisua. Kumpa tuo Veritaksen nurmi paranisi pian.

Interin huippu brassi Ramos Laercio Jr otti debyytissään suoran punaisen. Kaveri ehti olla ketällä huimat 3 minuutia.
« Viimeksi muokattu: 10.05.2007, 22.29.17 kirjoittanut Mágico Madrid »
" La Saeta Rubia es el Real Madrid"¡HalaMadrid!

E-spel

  • Viestejä: 2699
  • Pää Lontoossa, lompakko Manchesterissa
Re: Veikkausliiga 2007
« Vastaus #36 : 14.05.2007, 15.22.13 »
http://www.iltalehti.fi/jalkapallo/200705106093999_vg.shtml

Huvittavin osa uutisessa on seuraava: "Iltalehden tietojen mukaan Oulua kutsuttiin muun muassa "apinalaumaksi".  Herranisä jos joku tuosta loukkaantuu niin aika kuplassa on elänyt elämänsä  ;D
\\\"Atacan dos y defienden nueve.\\\" - Don Fabio

Mágico Madrid

  • Viestejä: 6090
  • La Saeta Rubia 1926–2014
    • Los Blancos
Re: Veikkausliiga 2007
« Vastaus #37 : 16.05.2007, 14.30.42 »
" La Saeta Rubia es el Real Madrid"¡HalaMadrid!

La bestia

  • Viestejä: 217
Re: Veikkausliiga 2007
« Vastaus #38 : 16.05.2007, 16.23.26 »
No eipä siellä Kotkassakaan sen lämpimämpi ollut. Kotkalaiset turvamiehet taas osoittivat tasoaan, kun olivat jo ennen Arto Tolsa -areenalle saapumistamme vetäneet ilmeisesti herneen nenään(liekö viime vuotisten tapahtumien takia?  ;D), ja päättivät sitten napata kavereita sieltä sun täältä putkaan ilmaan mitään sen suurempaa syytä. Niin ja aluksi ei meinattu päästä ollenkaan sisään, kun oltiin muka joku vitun turvallisuusriski. Lopulta osa pääsi sisään, osa lähti putkaan ja osa jäi vaan ulkopuolelle. Ja nämä poliisien / turvamiesten mielivaltaisista valinnoista johtuen. Itselläni kävi tuuri ja pääsin ihan seinien sisäpuolelle todistamaan Klubin satavuotiskauden avausvoittoa. Klubin pelaajista Ghazi oli vakuuttava tehoilla 1+2, eikä supervaihtomies Parikankaan esityksessä ollut moitittavaa.

Klubi  :pallo: :sydän: :peukku_ylos:

Kotka ja kotkalaiset  :keskari:

"Arto Tolsa oli juoppo, Arto Tolsa oli juoppo..."

Kiitos vain :)
Se on  enemmän kuin peli!

La bestia

  • Viestejä: 217
Re: Veikkausliiga 2007
« Vastaus #39 : 16.05.2007, 16.24.11 »
Se on  enemmän kuin peli!