Jos nyt eilistä muutamalla itsestäänselvyydellä kommentoisi... Otteluhan tosiaankin oli aivan huikea spektaakkeli, joka ei taatusti jättänyt ketään kylmäksi. Jalkapalloviihdettä parhaimmillaan ja tuloskin oli Real Madridille ainakin periaatteellisella tasolla todella hyvä. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että ottelun pelillinen taso oli todella heikko. Erityisesti puolustuspelaamisessa oli kummallakin joukkueilla käsittämätön määrä niin henkilökohtaisia kuin taktisiakin virheitä, mistä suurelta osin johtuu myös nuo suurehkot loppulukemat.
Vaikka eilen kahden väsyneen jättiläisen sähköisessä kohtaamisessa ennakkoon altavastaajaksi asetettu joukkue ottikin hienolla taistelulla loistotuloksen, niin pelkään pahoin, että pitkällä aikavälillä tuo tulos oli Real Madridille kaikista huonoin. Tappio olisi nimittäin tiennyt todennäköisesti Capellon potkuja, kun taas nyt don Fabiota saataneen katsella Madridissa kauden loppuun asti. Klassikon perusteella on aina tehty liiankin suuria johtopäätöksiä esimerkiksi valmentajatilanteen suhteen, sillä loppujen lopuksi kyseessä on vain yksi jalkapallo-ottelu, joka voi ratketa pieniin asioihin. Ei kannata eilisen jälkeen luulla, että loppukevät kulkisi jossain hurmoksessa mestaruutta jahdaten, sillä vaikka tulos varmasti onkin joukkueelle henkisellä puolella jonkinlainen piristysruiske, niin loppujen lopuksi pelillistä parannusta ei olla Capellon aikakaudella otettu kertaakaan.