Ensimmäistä kertaa on itsellä sellainen lievä kriisi tän seuran suhteen. Viimeiset rippeet niistä pelaajista (olen ollut kannattaja vuodesta 1997), joiden takia aikanaan aloin seuraa kannattaa, lähtevät. Ensin Guti ja sitten El Capitan. On nyt kyllä tippa linssissä tän asian suhteen. Tuntuu siltä, ettei Real Madrid ole enää se sama, kun Raul ja Guti on poissa. Ihan kun Real Madridin henki olisi poissa. Vähän sama tunne oli aikanaan kun Hierro heitettiin pihalle. Vaikka miten yrittää seura ja pelaajat tätä asiaa kaunistella, niin seuran legendat potkitaan pois. Ei tän näin pitäisi mennä! Onko Ikeristä nyt henkiseksi johtajaksi? Ketkä muut pelaajat pääsevät kapteenistoon. Itse odotan sinne Ramosia ja Alonsoa.
Tulevassa kaudessa on kuitenkin paljon odotettavaa. Seuraan on hankittu jo nyt kaksi nuorta espanjalaista pelaajaa ja taitava Di Maria. Itse odotan ainakin Canalesistä Gutin manttelin perijää. Laidoille on myös vihdoin saatu pelimiehiä, eikä pelinrakentaminen ole enää pelkästään keskustan ja Ronaldon varassa. Suurimmat odotukset on kuitenkin Mourinhossa. Josko hän olisi vihdoin se paineenkestävä mies, joka saisi valkoiset pelaamaan joka suuntaan hyvin ja palauttamaan sen kunnian joka valkoiseen taloon kuuluu. Ensin mulle olisi tärkeintä, että näytettäisiin vihdoin Barcalle se kaapin paikka ja otetaan Espanjan kentät täysin haltuun. Sitten katsottaisiin vasta muuhun Eurooppaan. Aika selväähän tulee olemaan, että mikään muu seura ei Espanjan mestaruudesta taistele kuin Real Madrid ja Barcelona.
Vielä on varmasti pari hankintaa tulossa. Itse en oikeen osaa povata ketään, mutta toivon, ettei valkoiseen taloon hankita ketään ikäloppua brittiä (Steve G ja A Cole).
HALA MADRID