Kirjoittaja Aihe: Huhuja pelaajasiirroista - tammikuu 2020  (Luettu 1615 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Siete

  • Viestejä: 2923
  • Teemu Pukki baby
Huhuja pelaajasiirroista - tammikuu 2020
« : 03.09.2019, 08.01.42 »
Tammikuun siirtoikkunalta on turha odottaa mitään erityisen mullistavia siirtoja, varsinkaan Zidanen ollessa päävalmentajan paikalla. Esimerkiksi tammikuussa 2018 ranskalainen torppasi Kepan 25 miljoonan euron siirron vedoten pukukopin ilmapiirin säilyttämiseen ja puoli vuotta myöhemmin Kepa siirtyi Chelseaan 80 miljoonalla eurolla. Yleensä tammikuussa nähdään kuitenkin aina edes se yksi siirto suuntaan tai toiseen, oli se sitten joku junnu tai ei, joten ei täällä spekulointi aivan turhaa ole. Viime vuonna Casilla lähti Leedsiin ja Brahim saapui Manchester Citystä 17 miljoonalla eurolla.
★ 1956 ★ 1957 ★ 1958 ★ 1959 ★ 1960 ★ 1966 ★ 1998 ★ 2000 ★ 2002 ★ 2014 ★ 2016 ★ 2017 ★ 2018 ★

Siete

  • Viestejä: 2923
  • Teemu Pukki baby
Vs: Huhuja pelaajasiirroista - tammikuu 2020
« Vastaus #1 : 27.09.2019, 21.20.03 »
The Sunin mukaan Pogba haluaa vaihtaa maisemaa tammikuun siirtoikkunassa. Ilmeisesti pelaaja on ajautunut Unitedin kanssa umpikujaan jatkosopimusneuvotteluissa.

https://as.com/futbol/2019/09/27/primera/1569605929_052724.html?m1=cG9ydGFkYV9wb3J0YWRh&m2=QUNUVUFMSURBRA%3D%3D&m3=MQ%3D%3D&m4=bm9ybWFs&m5=MjE%3D
★ 1956 ★ 1957 ★ 1958 ★ 1959 ★ 1960 ★ 1966 ★ 1998 ★ 2000 ★ 2002 ★ 2014 ★ 2016 ★ 2017 ★ 2018 ★

Alpo

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 5012
Vs: Huhuja pelaajasiirroista - tammikuu 2020
« Vastaus #2 : 27.09.2019, 21.24.00 »
The Sunin mukaan Pogba haluaa vaihtaa maisemaa tammikuun siirtoikkunassa. Ilmeisesti pelaaja on ajautunut Unitedin kanssa umpikujaan jatkosopimusneuvotteluissa.
https://as.com/futbol/2019/09/27/primera/1569605929_052724.html?m1=cG9ydGFkYV9wb3J0YWRh&m2=QUNUVUFMSURBRA%3D%3D&m3=MQ%3D%3D&m4=bm9ybWFs&m5=MjE%3D
Ja Dembeleä on huhuttu Manuun. Tässä voi olla totuuttakin.
Aina saa jännittää, vaikka kausi ohi. Tätä on Real Madrid <3 Hyvässä ja pahassa..

maheinon

  • Viestejä: 699
Vs: Huhuja pelaajasiirroista - tammikuu 2020
« Vastaus #3 : 27.09.2019, 23.19.46 »
Ja Dembeleä on huhuttu Manuun. Tässä voi olla totuuttakin.

Toivottavasti Barca ei pääse harhalaukauksistaan noin helpolla eroon
What do you think the next happen now.

Siete

  • Viestejä: 2923
  • Teemu Pukki baby
Vs: Huhuja pelaajasiirroista - tammikuu 2020
« Vastaus #4 : 28.09.2019, 18.12.58 »
Tuttosport lisää vettä myllyyn kirjoittamalla Pogban pyytäneen Unitedilta peräti 34 miljoonan euron vuosipalkkaa eli käytännössä tuplat siihen nähden mitä hän nyt tienaa. Jos tuo pitää paikkansa, niin Pogban osalta homma menee jo lähestulkoon haistattelun puolelle, sillä edes Cristiano ei tienaa Juventuksessa sellaisia rahoja.

https://as.com/futbol/2019/09/27/primera/1569605929_052724.html?m1=cG9ydGFkYV9wb3J0YWRh&m2=QUNUVUFMSURBRA%3D%3D&m3=MTI%3D&m4=dmlkZW8%3D&m5=MjA%3D
★ 1956 ★ 1957 ★ 1958 ★ 1959 ★ 1960 ★ 1966 ★ 1998 ★ 2000 ★ 2002 ★ 2014 ★ 2016 ★ 2017 ★ 2018 ★

maheinon

  • Viestejä: 699
Vs: Huhuja pelaajasiirroista - tammikuu 2020
« Vastaus #5 : 28.09.2019, 21.37.43 »
Alkaa vähän tuntumaan siltä, etten halua Pogbaa Madridiin. Ei 90% varmuudella pysty noin kovalla intensiteetillä pelaamaan mitä nykyjalkapallo vaatii huipulla ja mihin Real on parilla viime kierroksella lähes jo yltänyt.

Toivottavasti Zidanekin osaa unohtaa Paulin ja suuntaa katseensa Valverdeen, Odegaardiin ja Ceballosiin. Isco ja James voi pelata hyvän kauden ja lähteä kesällä kuikkaan.
What do you think the next happen now.

tanu

  • Viestejä: 206
Vs: Huhuja pelaajasiirroista - tammikuu 2020
« Vastaus #6 : 29.09.2019, 08.59.54 »
Alkaa vähän tuntumaan siltä, etten halua Pogbaa Madridiin. Ei 90% varmuudella pysty noin kovalla intensiteetillä pelaamaan mitä nykyjalkapallo vaatii huipulla ja mihin Real on parilla viime kierroksella lähes jo yltänyt.

Toivottavasti Zidanekin osaa unohtaa Paulin ja suuntaa katseensa Valverdeen, Odegaardiin ja Ceballosiin. Isco ja James voi pelata hyvän kauden ja lähteä kesällä kuikkaan.

Ihan oikeasti mistä nämä "faktat" ja prosenttiluvut oikein tulee? MM-, EM- ja UCL-finaalit on tunnetusti sen tason pelejä, ettei niissä intensiteetti nouse yhtä korkealle kuin jossain Real Madrid - Osasuna -matsissa.. eiku...

Alpo

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 5012
Vs: Huhuja pelaajasiirroista - tammikuu 2020
« Vastaus #7 : 04.10.2019, 00.56.53 »
Marca huhuttaa Erikseniä tammikuussa. Donny van de Beekin sijasta nyt katsotaan enemmän tulevaisuuteen ja odotella Pogbaa. Realilla on ilmeisesti ollut jo jonkun aikaa tähtäimessä 16-vuotias huippulupaus, Eduardo Camavinga. Nuorukaisen liike on kuin sekoitus Viniciusta ja Pogbaa ja pallo pysyy hyvin jalassa. Joku 50-70 miljoonaa (ensi kesänä) ja antaa pojan kasvaa pari vuotta korkoa.

Lähtijöitäkin on. Brahimista ja Diazista haluaa Zidane eroon. Ensimmäinen luultavasti lainalle.

https://www.marca.com/en/football/real-madrid/2019/10/03/5d95bc42ca474197678b4655.html
« Viimeksi muokattu: 04.10.2019, 01.01.15 kirjoittanut Alpo »
Aina saa jännittää, vaikka kausi ohi. Tätä on Real Madrid <3 Hyvässä ja pahassa..

maheinon

  • Viestejä: 699
Vs: Huhuja pelaajasiirroista - tammikuu 2020
« Vastaus #8 : 04.10.2019, 07.40.52 »
Ihan oikeasti mistä nämä "faktat" ja prosenttiluvut oikein tulee? MM-, EM- ja UCL-finaalit on tunnetusti sen tason pelejä, ettei niissä intensiteetti nouse yhtä korkealle kuin jossain Real Madrid - Osasuna -matsissa.. eiku...

No onko joku nähnyt Pogban joskus juoksevan täysillä tyyliin Dani Carvajal alaspäin? Tyytyy yleensä hölkkäämään perässä.

Zidane esitteli tämän rakkikoiratyylin Sevillaa ja Ticoa vastaan. Ihastuin näissä peleissä erityisesti Balen asenteeseen puolustamisessa ja varsinkin matsin lopussa kun siirtyi vasempaan laitaan. Samaa on näyttänyt myös Hazard, mutta pystyisikö Pogba tuollaiseen munaravaamiseen?
What do you think the next happen now.

Alpo

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 5012
Vs: Huhuja pelaajasiirroista - tammikuu 2020
« Vastaus #9 : 10.10.2019, 11.45.20 »
Nyt ilmeisesti vähän vahvempaa Eriksen-huhua. Ensisijainen tavoite on saada Eriksen ensi kesänä ilmaiseksi, mutta keskikenttä kaipaa yhä vahvistusta ja Eriksen saatetaan nähdä Realin paidassa jo tammikuussa, kun Levy haluaa tanskalaisesta eroon. Zidanelta ei kysytty, mutta onko Zidane valmentajana edes koko kautta. Ensi kesänä Real joutusi kilpailemaan tanskalaisesta mm. Juven ja Bayernin kanssa.

En jaa laliiga.comin "uutista", kun se sisältää räikeitä virheitä.

https://www.marca.com/en/football/real-madrid/2019/10/09/5d9e45c8e2704e89878b457a.html

https://as.com/futbol/2019/10/09/primera/1570656233_960970.html
Aina saa jännittää, vaikka kausi ohi. Tätä on Real Madrid <3 Hyvässä ja pahassa..

Yläkulma

  • Viestejä: 42
Vs: Huhuja pelaajasiirroista - tammikuu 2020
« Vastaus #10 : 10.10.2019, 13.30.38 »
Zidane esitteli tämän rakkikoiratyylin Sevillaa ja Ticoa vastaan. Ihastuin näissä peleissä erityisesti Balen asenteeseen puolustamisessa ja varsinkin matsin lopussa kun siirtyi vasempaan laitaan. Samaa on näyttänyt myös Hazard, mutta pystyisikö Pogba tuollaiseen munaravaamiseen?

Voi olla että olen väärässä, mutta Sevilla ja Tico -peleissä hyökkääjien valuminen alas puolustuksen tueksi  aiheutti sen että...
a) Sevilla/Tico ei saanut maalia
b) Real sai tehtyä vain yhden maalin

Minusta painottomalla puolella olevan laitahyökkääjän tulisi aina jäädä ylös yhdessä Benzeman kanssa. Mikäli molemmat (esim. Bale ja Hazard) ovat omalla kolmanneksella, niin Karim jää yksinään ylös ja samalla nopean vastahyökkäyksen mahdollisuus on käytännössä menetetty. Aika monet joukkueet puolustavat hyvin, kun niille jää aikaa organisoitua omalle puolustusalueelle. Bale pystyy lähtemään nykyformissa vielä melko alhaalta vastahyökkäyksiin, mutta Hazardille se ei ole ollut lainkaan mahdollista. 

Siete

  • Viestejä: 2923
  • Teemu Pukki baby
Vs: Huhuja pelaajasiirroista - tammikuu 2020
« Vastaus #11 : 11.10.2019, 18.22.58 »
Marca asettelee jo tammikuuta varten Eriksenille hintalappua, joka tulisi olemaan noin 20-25 miljoonaa euroa. Ei ollenkaan huono hinta siihen nähden, että vastaavassa sopimustilanteessa olleesta Brahimista maksettiin viime vuonna 17 miljoonaa euroa. Vaikka kesällä Eriksen voisikin saapua ns. ilmaiseksi, niin silloin pelaajalle pitäisi maksaa ties mitä ylimääräisiä allekirjoitusbonuksia ja suurempaa palkkaa, joten ihan hyvä jos tulee tammikuun siirtoikkunassa. Jos siis ylipäätään tulee.

https://www.marca.com/futbol/real-madrid/2019/10/11/5d9f7865e2704eb2958b45e6.html
★ 1956 ★ 1957 ★ 1958 ★ 1959 ★ 1960 ★ 1966 ★ 1998 ★ 2000 ★ 2002 ★ 2014 ★ 2016 ★ 2017 ★ 2018 ★

maheinon

  • Viestejä: 699
Vs: Huhuja pelaajasiirroista - tammikuu 2020
« Vastaus #12 : 14.10.2019, 16.04.23 »
Joukkueeseen ei oikein mahdu kuin yksi uusi keskikenttäpelaaja, jos kukaan nykyisistä ei lähde ulos.

Eriksen olisi halpa ja ihan ok, mutta Fabian Ruiz pystyisi pelaamaan Modricin paikalla ja Casemiron paikalla, joten voisi olla aika täydellinen hankinta.

Fabianilla ei huhujen mukaan ole ulosostohintaa ja De Laurentis pitää yllä erittäin kovaa hintaa. Nykyinen sopimus päättyy 2023.
What do you think the next happen now.

Alpo

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 5012
Vs: Huhuja pelaajasiirroista - tammikuu 2020
« Vastaus #13 : 14.10.2019, 22.20.14 »

En ymmärrä, enkä kyllä uskokaan, että Real olisi Fabianin perässä. Ei ole vieläkään millään Realin tasoinen. Hidas kuin mikä ja tekniikka ei vaan riitä la Ligan tämän hetkiseen tempoon. Eriksen sieltä tulee tammikuussa tai sitten ei tule ketään.
Aina saa jännittää, vaikka kausi ohi. Tätä on Real Madrid <3 Hyvässä ja pahassa..

Siete

  • Viestejä: 2923
  • Teemu Pukki baby
Vs: Huhuja pelaajasiirroista - tammikuu 2020
« Vastaus #14 : 18.10.2019, 17.24.41 »
Pochettino ei usko Eriksenin siirtyvän yhtään mihinkään tammikuussa.

https://as.com/futbol/2019/10/17/internacional/1571335748_189019.html?autoplay=1
★ 1956 ★ 1957 ★ 1958 ★ 1959 ★ 1960 ★ 1966 ★ 1998 ★ 2000 ★ 2002 ★ 2014 ★ 2016 ★ 2017 ★ 2018 ★

maheinon

  • Viestejä: 699
Vs: Huhuja pelaajasiirroista - tammikuu 2020
« Vastaus #15 : 19.10.2019, 16.07.32 »
Pochettino ei usko Eriksenin siirtyvän yhtään mihinkään tammikuussa.

https://as.com/futbol/2019/10/17/internacional/1571335748_189019.html?autoplay=1

Seura haluaa myydä hyvällä hinnalla tammikuussa, joten tarvitaan joku syy olla myymättä sopuhinnalla.
What do you think the next happen now.

Alpo

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 5012
Vs: Huhuja pelaajasiirroista - tammikuu 2020
« Vastaus #16 : 22.10.2019, 20.33.15 »
Isco ilmaissut halunsa siirtyä lainalle loppukaudeksi johonkin seuraan missä peliaikaa tarjolla, jotta voi päästä ensi kesän EM-kisoihin. Real puolestaan haluaisi myydä Iscon lisäksi Marianon ja Brahimin. Brahim ehkä lainalle.

Perez ei anna rahaa pelaajasiirtoihin, kun ajattelee vain ensi kesää ja Mpabbea, joten Eriksenin siirto pitää rahoittaa myynneillä.

https://en.as.com/en/2019/10/21/football/1571651384_580286.html

Iscon myyminen olisi kyllä paras uutinen tähän syksyyn ja alkutalveen.
« Viimeksi muokattu: 22.10.2019, 20.35.04 kirjoittanut Alpo »
Aina saa jännittää, vaikka kausi ohi. Tätä on Real Madrid <3 Hyvässä ja pahassa..

maheinon

  • Viestejä: 699
Vs: Huhuja pelaajasiirroista - tammikuu 2020
« Vastaus #17 : 23.10.2019, 17.27.38 »
Isco, James ja Bale. Siinä on aika rankka lista pelaajia myydä menettämättä kasvojaan.
What do you think the next happen now.

Redondo

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 3976
Vs: Huhuja pelaajasiirroista - tammikuu 2020
« Vastaus #18 : 28.10.2019, 22.05.16 »
Saippuaooppera jatkukoon. Seura haluaa myydä Gareth Balen talvella. Bale itse haluaa lähteä vasta kesällä. Saadaankohan tästä aikaan samanlainen juupaseipäs-sekoilu kuin kesällä.

https://en.as.com/en/2019/10/28/football/1572270081_822378.html
"Give me Zidane and 10 pieces of wood, and I will win you the champions league" - Sir Alex Ferguson

Alpo

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 5012
Vs: Huhuja pelaajasiirroista - tammikuu 2020
« Vastaus #19 : 29.10.2019, 11.06.43 »
Nyt Balea viedään taas Kiinaan, kun missään muualla ei olla niin hölmöjä, että maksetaan 17 miljoonaa käteen tyypille, joka on vain puolet kaudesta ehjänä. Bale, kun ei halua palkastaan tinkiä, että pääsisi johonkin toiseen huippuseuraan. Realissa ollaan niin kypsiä Baleen, että nyt Bale päästetään menemään ilman siirtokorvausta.

Itse uskon Balen pelaavan golfia sopimuksensa loppuun ja sen jälkeen ihan kokopäiväisesti.

https://www.marca.com/en/football/real-madrid/2019/10/28/5db76e70ca4741dc098b45c8.html
Aina saa jännittää, vaikka kausi ohi. Tätä on Real Madrid <3 Hyvässä ja pahassa..