Villarreal on ollut hyvä, vaikka pelaavatkin aika riskillä keskustan kautta ja Real ei oikein pysty edelleenkään sulkemaan tuota keskustaa, vaan siitä pääsee syöttelemällä suoraan toppareiden eteen. Siitä huolimatta linja on kyllä onnistunut hyvin puolustamaan pahimmilta paikoilta keltaiset pois, vaikka pari keskialueen suojaamatonta laukausta sieltä päästiin laittamaan. Arbeloa on aika pitkälti luopunut puhtaasta 4-3-3 tähän otteluun ja Mastantuono pelaa huomattavasti alempana ja puolustaessa onkin ihan puhdas 4-4-2. Myös Viniä on pistetty ihan selkeästi enemmän keskikaistalle ja välilllä vaihtelivat Mbappen kanssa paikkaakin, että kumpi ottaa laitaa. Näytti Vinin kannalta toimivan paremmin, Mbappe ehkä vähän varjon mailla ekan puolikkaan.
Villarrealilla oli riskeistä johtuen paljon tilaa omalla puoliskolla ja mielestäni ihan hyvin Real pääsi vastaiskuihin, vaikka jäsennellyissä hyökkäyksissä oli tuttua passiivisuutta. Mastantuono ei myös varmaan kauaa pelaa toisella jaksolla. Sen verran aktiivisesti osallistui sekä vastaiskuihin, prässiin, että puolustusvastuihin. Prässi oli aika pitkälti kolmikon Arda, Jude, Mastan vastuulla ja ei se taas oikein lähtenyt, vaikka yritystä kyllä oli. Se on niin helppo purkaa syöttämällä topparin kautta ensimmäisen prässääjän ohi, kun taustalla ei niitä syöttösuuntia peitetä jalkojen säästelyn takia. Voi olla, että kauden edetessä Arbeloakin siirtyy Carlomaisesti vetämään kaksi alempaa linjaa vain nopeasti oman boksin eteen. Ardalta yllättävän heikko jakso pallollisesti, vaikka siellä oli paljon hyvääkin ja olisi ollut komea soolomaali, jos ei olisi laukonut täysillä päin. Ardan lisäksi myös Cama ja Vini tarjoilivat keskustaan kyllä aikamoiset namupassit vastustajalle, mutta onneksi näyttivät yllättävän passien saajatkin, kun noista saatu mitään aikaan keltapaitaisten joukkueessa.
Arbeloalla toiset puoliajat ovat tähän asti olleet huomattavasti parempia kuin ensimmäiset Albacete ottelua lukuunottamatta, joten ehkäpä tänäänkin.