Jotenkin vain tuntuu siltä, että Guti, Sneijder sekä Baptista ei vain pysty kantamaan tulevaisuudessa keskikentän pelintekijän paikkaa. Tämä on sinäänsä harmillista, sillä esimerkiksi jos Sneijder ja Guti pystyisivät pitämään pelitasonsa parhaalla mahdollisella tasolla niin meillä olisi 2 maailmanluokan pelintekijää vaikka toki ovatkin hieman erilaisia pelaajia loppujen lopuksi. Guti loistaa ratkaisevissa syötöissä Sneikkaa paremmin, mutta Sneikka taas on 16 ulkopuolelta vaarallinen. Baptistaa en kyllä valitettavasti koe tulevaisuuden Madridistaksi.
Diegoa ollaan viemässä Juveen, mutta täytyy tosiaan muistaa, että Diego tulee maksamaan sen lähemmäs 30m ja Juvehan on tunnettu siitä, että rahalla ei hirveästi mässäillä. Secco on ilmeisesti valmis maksamaan brassista sen 16m

Jotenkin tuntuu, että molemmilla, niin Binholla ja Diegolla on halua muodostaa tuo duo uudestaan, sillä tällä kertaa tavoiteltavissa olisi CL, La liga etc.
Ollaan sinäänsä myös harmillisessa tilanteessa, että meillä juuri on Diarra ja Gago jo puolustavan keskikentän rooliin. De la Red ei vain yksinkertaisesti mahdu tuohon, sillä jos Diarra palaa siihen kuntoon mitä oli ennen ANC ja Gago on alkanut viimein lunastamaan odotuksia, niin ei vain ole tilaa ainakaan puolustavan keskikentän roolissa. Graneron tilanne riippuu aika paljon kesästä. Baptista kenties olisi hyvä heivata vittuun, vaikka ihan ok peliä on tällä kaudella esittänytkin. Sneikka toivottavasti löytää kuntonsa mahdollisimman nopeasti ja Guti nyt pelaa koko ikänsä Madridissa. Kyllähän tossa mietittävää on Madridin valmentajille / johtoportaalle.