Kausi 2017-2018 – yhden aikakauden viimeinen auringonlasku..Real Madrid lähti edelliseen kauteen Espanjan selkeänä suosikkina. Olihan alla niin mestaruus La Ligassa kuin Mestarien liigassa. Sekasorrossa olevan Barcelonan ei pitänyt pystyä haastamaan Zidanen konemaista joukkuetta, etenkään 38 ottelun sarjassa. Alkukauden nopeat ongelmat kuitenkin sekoittivat Los Blancosin pakan – niin pahasti, että kausi kotimaan kentillä oli heikoin miesmuistiin. Madrid eli sekasortoisen kauden, mutta siitä huolimatta se onnistui päättämään kautensa voitokkaaseen Mestarien liigan finaaliin, kolmatta kertaa peräkkäin ja kolmatta kertaa Zidanen aikakaudella. Kuitenkaan tuo pokaali ei riittänyt ranskalaisvalmentajalle, joka pakkasi kauden päätteeksi tavaransa ja jätti ainakin toistaiseksi Valkoisten peräsimen.

Elokuussa 2017 Real pelasi kaksi Super Copaa, voittaen molemmat. Man United sekä kahdesti Barcelona oli täysin telineissä Real Madridin puristuksessa ja jo elokuussa heräsi ilmoille kysymykset, voiko kukaan lyödä Zidanen ryhmää kauden aikana. Joukkue oli tasapainoinen ja huolimatta muutaman merkittävän avainpelaajan lähdöstä, joukkuetta oltiin täydennetty nuorilla tulevaisuuden nimillä. Avausmiehistö oli kuitenkin pitkälti sama, mitä se oli jo ensimmäisellä Zizoun kauden puolikkaalla.

Jatkuva menestys alkoi kuitenkin näkyä nopeasti pelaajien otteissa La Liga -nurmilla, sillä heti kauden alussa tulleet pistemenetykset Valencialle, Levantelle ja Real Betisille ajoivat seuran kriisin partaalle. Barcelona oli viiden pelatun kierroksen jälkeen repinyt jo käsittämättömät seitsemän pistettä eroa Kuninkaallisiin ja selkeältä näyttänyt mestaruus oli vaihtunut jo syyskuussa selkeään takaa-ajoasemaan.
Jo tässä vaiheessa kautta näytti selvältä se, että Zidane ei saanut kotimaassa revittyä pelaajistaan enempää irti eikä uudet hankinnat pystyneet tarjoamaan mitään apuja ykkösmiesten takaa. Koko kauden kakkosmiesten vastuu oli myös todella pientä, mutta tilaisuuden tullen peliesitykset olivat kaukana siitä, mihin Real Madridin kokoisessa seurassa oli tarvetta.
Joulukuussa Real matkasi seurajoukkueiden MM-turnaukseen Arabiemiraatteihin. Kaksi höntsäottelua ja kaksi voittoa toivat toisen peräkkäisen mestaruuden kyseistä turnauksesta, mutta kovin moni madridista tuosta pokaalista tuskin suuremmin jaksoi innostua. Madrid valmistautui jo henkisesti jouluaatonaattona pelattavaan El Clasicoon, jossa vain voitto olisi palauttanut edes pienet mahdollisuudet haastaa Barcelona sarjamestaruudesta. Lopputuloksena 0-3 turpaan ja valkoinen joulu oli peruttu. Voitolla Barca karkasi 14 pisteen päähän ennen kauden puoltaväliä ja kaikki katseet menestysmahdollisuuksista oli siirrettävä jälleen kerran kahden Cup-kilpailun varaan..

Tammikuun 24. kirjataan yhtenä surullisena lukuna Madridin seurahistoriaan. Piskuinen Leganes tiputti Los Blancosin käsittämättömästi jatkossa Espanjan cupissa ja Zizoun lähtölaskenta oli alkanut. Kuten Zizou tuolloin totesi, hän tekisi päätökset jatkostaan kauden jälkeen, mutta totesi tuon tappion olleen myös koko valmentajauransa raskain. Paine ja kritiikki seuraavan päivän lehdistössä oli sellaista, johon Zizou ei ollut kertaakaan tottunut Realin päävalmentajana.
Copa del Reystä tippumisen myötä oli kaikki munat laitettava yhteen koriin. Real keskittyi loppukaudesta ainoastaan Mestarien liigan ja jätti kotimaan pelit vedeltäväksi likimain täysin puolivaloilla. Mutta kun kyseessä on kaikkien aikojen joukkue Mestarien liigassa, ei kukaan voinut laskea joukkuetta ulos mestaruustaistosta..
PSG, Juventus ja Bayern saivat keväällä väistyä Valkoisten tieltä, kun Zidanen ryhmä paineli kolmannen kerran peräkkäin Mestarien liigan finaaliin Kiovaan. Finaali muistetaan Gareth Balen satumaisesta saksipotku-osumasta, Kariuksen hörppälyistä, Ronaldon kommenteista ottelun jälkeen ja ennen kaikkea siitä, että Zidane oli vienyt joukkueensa kolmanteen UCL-pokaaliin kolmen vuoden aikana. Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan kauden aikana kasaantunut painelasti oli ranskalaiselle liikaa ja hän irtisanoutui virallisesti tehtävästään kesäkuun alussa. 2,5 vuotta, kolme UCL-mestaruutta, yksi La Liga, kaksi seurajoukkueiden maailmanmestaruutta, kaksi Euroopan Super Cupia ja yksi Espanjan Super Cup. Satumainen ajanjakso tuli päätökseensä ja uusi aika on alkamassa Santiago Bernabeulla…
Pelaaja-arvosanat 17/18Keylor Navas: Oli ajoittain maaginen, ajoittain kasa helppoja virheitä. Ensimmäisen kerran miehen asemaa seuran ykkösvahtina jouduttiin kyseenalaistamaan, mutta kevätkauden vire nosti miehen osakkeita. Niukasti plussalle.
Kiko Casilla: Mukisematta edelleen kakkosveskarina, mutta peliotteet eivät jättäneet seuraaville sukupolville juurikaan kerrottavaa. Pelaamattomuus näkyi ajoittain rajusti.
Luca Zidane: Pääsi tekemään debyyttinsä kauden päätösottelussa.
Dani Carvajal: Ei ollut Danikaan sillä tasolla, jota ennen kauden alkua odotettiin. Sydänlihastulehdus olisi voinut päättää koko uran, mutta toipui siitä jopa todella nopeasti. Edelleen ykkösvaihtoehto oikean pakin tontille, mutta ensi kaudesta alkaen saa todella kovan kilpailijan Odriozolasta.
Jesus Vallejo: Kärsi paljon loukkaantumisista ja pelasi vain 630min La Liga -peleissä. Potentiaali tuli kuitenkin esille, vaikka Juventus -ottelu olikin liian kova paikka nuorukaiselle. Tulevaisuus on kuitenkin kirkas.
Sergio Ramos: Kapteeni on edelleen joukkueen selkäranka. Totutun vuoristoratamainen kausi, kauden isoimmissa peleissä edelleen suuri johtaja.
Raphael Varane: Pelasi La Ligassa peräti kolmanneksi eniten, vaikka jatkuvia pikkutällejä edelleen. Vahva kausi ranskalaiselta ja nousi vihdoin joukkueen ykköstopparipariin Ramosin vierelle.
Nacho: Yli 2000 minuuttia vyölle La Ligassa, poikkeuksellisen paljon vastuuta aiempiin kausiin nähden. Hoitaa ruutunsa, välittämättä siitä, millä paikalla puolustuslinjassa pelaa. Erinomainen kausi ja toi paikan kesän MM-turnaukseen.
Marcelo: Brassi oli ajoittain yhtä kuistilla, kuin koko muukin joukkue. Syttyi muiden tapaan vasta kevään UCL-peleissä. Laiskanpulskea meno kuitenkin ajoittain todella surullista katsottavaa ja useampi takaisku miehen piikkiin, jota sitten kompensoi hyökkäysosaamisellaan parhaansa mukaan. Isoja maaleja loppukaudesta.
Theo: Nuorukainen tahkosi vajaat 1000 minuuttia La Ligassa. Ei varsinaisesti tuonut mitään joukkueen pelaamiseen, mutta ajoittain varsin hyviä aihioita tekemisessä on. Kehitystä on tultava edelleen, potentiaali sielä kuitenkin on. Suurimmat ansiot keräsi Atleti -fanien trollaamisesta sosiaalisessa mediassa.
Hakimi: Liian kovaan paikkaan marokkolainen joutui, puolustuspelaamisessa ja ratkaisuissa viimeisellä hyökkäyskolmanneksella paljon parannettavaa. Lainapesti tulee hyvään paikkaan ja toivon mukaan kehitys jatkuu.
Toni Kroos: Kuten monen muunkin kohdalla, on-off kausi. Parhaimmillaan maailman parhaimmistoa, mutta välillä tekeminen etenkin omaan suuntaan häkellyttävän huonoa. Isoissa otteluissa hänkin parhaimillaan.
Casemiro: Ei huono kausi, mutta enempään olisi ollut ainesta. Ehkäpä La Ligan panoksettomuus noin 50% kauden otteluista sai Casemiron tuntumaan huonommalta mitä hän on, mutta pienoinen pettymys. Hyvä kevät kompensoi. Peliaikakuningas pitkälti yli 3500 pelatulla minuutilla.
Luka Modric: Keskikentän kolmas palanen ei pettänyt. Tekee työnsä molempiin suuntiin ja kauden parhaimpia pelaajia Madrid-nutussa. 32 ikävuotta ei näkynyt peliotteissa, mutta peliminuuteissa näkyi, sillä La Ligassa alle 2000 minuuttia.
Mateo Kovacic: Syksyllä tullut pitkä huili sekoitti heti alkuun kroatilaisen läpimurtoa. Ei saanut vastuuta juurikaan ja jäi La Ligassakin alle 1000 peliminuutin. Potentiaali on, mutta lopullinen pinnalle nousu odotuttaa edelleen. Ne pelit mitä pelasi, pelasi pääsääntöisesti kuitenkin hyvin, eikä pettänyt missään vaiheessa.
Dani Ceballos: Betisistä hankittu Ceballos ei missään vaiheessa pystynyt tarjoamaan oikein yhtään mitään. Loppukaudesta Zidanen koirankopissa. Paljon on töitä tehtävänä, jos Danista joskus avauksenpelaaja Madridiin saadaan. Saanee kuitenkin uuden mahdollisuuden tulevalla kaudella.
Marcos Llorente: Pätee täysin sama, kuin Ceballosinkin kohdalla. Taso ei riittänyt edes vähää alusta ja vastuu jäi myös todella pieneksi.
Isco: Kärsii edelleen ajoittain pahasti ylimääräisestä pallonhieromisesta, joka ei varsinaisesti johda mihinkään. Näyttävyyttä on, mutta silti jokin puuttuu edelleen. Tasapaksu kausi, mutta oli edelleen isoissa peleissä Zizoun valinta avaukseen ohi Balen.
Marco Asensio: Alkukausi oli mitä maagisinta Marcoa, mutta mitä pidemmälle kausi eteni, sen vaisummaksi tuntui jäävän. Ei pystynyt lunastamaan ihan niitä odotuksia ja loppukaudesta oli parhaimmillaan silloin, kun pääsi vaihdosta kentälle. Lopullinen läpimurto odottaa edelleen, vaikka kasan golazoja viime kaudella nakuttelikin.
Lucas: Kauden suurin yllättäjä. Nousi hierarkiassa monta askelta ylöspäin ja lopulta Zidanen yhdeksi luottohevosista. Pelillinen taso nousi valtavasti kauden edetessä ja pystyi ajoittain todella hyviinkin suorituksiin hyökkäyspäässä. Ihanteellinen joukkuepelaaja asenteensa ja myös nousseen taitotasonsa vuoksi.
Gareth Bale: Loukkaantumiset ja koirankoppi – siinäpä kausi pähkinänkuoressa. Vaisu kausi, kunnes keväällä alkoi räpsymään ihan tosissaan. Olisi jo lähtenyt, ellei Zidane olisi ehtinyt ensin.
Karim Benzema: Viisi maalia La Ligassa on käsittämättömän huono suoritus, kun miettii miten paljon paikkoja ranskalainen sai. Ajoittain kuitenkin liiankin suuren kritiikin kohteena, sillä toimi Ronaldon kanssa edelleen erinomaisesti yhteen ja teki paljon hyviä asioita – paitsi maaleja.
Cristiano Ronaldo: Alkukausi oli synkissä pilvissä vaeltelua, jota ei helpottanut pitkä pelikielto kauden alla. Joulun jälkeen meno yltyi normaalille tasolle ja päätöskaudellaan jälleen kerran seuran paras maalintekijä. Kultaakin arvokkaampi kauden kriittisillä hetkillä.
Borja Mayoral: Reilut 300 minuuttia La Ligasa ei ole sitä, mitä Borjita kotiinpaluultaan toivoi. Vastuu jäi vähäiseksi, silti kasasi peräti kolme maalia siinä missä joukkueen ykköshyökkääjä viisi maalia noin seitsemän kertaa suuremmilla peliminuuteilla..
Kausi 2018-2019 – Lopeteguin aikakausi.Zidanen ja Ronaldon lähtöjen myötä Bernabeulla alkaa väistämättä uusi ajanjakso. Kaiken voittanut manageri sekä joukkueen ykköstähti ovat poissa, joten uudet tuulet puhaltavat. Niitä tuulia puhaltaa Julen Lopetegui, joka palkattiin Madridin uudeksi päävalmentajaksi vain pari päivää ennen La Rojan ensimmäistä MM-kisaottelua. Samalla tuo sopimus tarkoitti potkuja Espanjan peräsimestä, mutta vastapainoksi Lopetegui on saanut kuukauden verran tehdä töitä uuden työnantajansa parissa.
Huhumylly käy tuttuun tapaan kiihkeänä ennen kauden alkua ja uusia nimiä on tulossa vuoden varmasti vielä sisään. Alvaro Odriozola ja Andriy Lunin tulivat jo, mutta paria megaluokan hankintaa on yhä odotettavissa. Huhut käyvät kuumana, kun uuden kauden alkuun on enää noin kuukauden verran. Valmis ei Real Madrid tällä hetkellä ole, mutta sitä se tuskin tulee olemaan vielä hetkeen aikaan, joten uuden aikakauden alkaessa maltin on oltava valttia..
Kokoonpano 18/19Sopimustilanne:
2019:
Coentrão
2020:
Ramos
Casilla
Modric
Nacho
Navas
2021:
Casemiro
Kovacic
Vazquez
Vallejo
Mayoral
Benzema
Ödegaard
Valverde
2022:
Kroos
Bale
Marcelo
Isco
Carvajal
Varane
2023:
Ceballos
Theo
Asensio
de Tomás
Oscar
2024:
Lunin
Odriozola
Pre-temporadaUusi kausi alkoi virallisesti tänään, kun seuraavat pelaajat saapuivat lääkärintarkastuksiin lomilta paluun jälleen:
Casilla, Lunin, Luca Zidane, Vallejo, Theo, Ceballos, Llorente, Vinicius, Raúl de Tomás, Bale, Benzema, Ødegaard ja Borja Mayoral
Pre-temporada koostuu näillä näkymin viidestä ottelusta, joista ensimmäinen 31.7 Yhdysvalloissa Man Unitedia vastaan. Saman kiertueen aikana on myös ottelut Juventusta ja AS Romaa vastaan. 14.8 Real pelaa ensimmäisen ottelun Euroopassa, kun Tallinnassa on vastassa UEFA Super Cupin finaalissa Atletico. Trofeo Santiago Bernabeu sitten myöhemmin elokuun aikana.
La Liga -kauden otteluohjelman pitäisi tulla julki 23.heinäkuuta ja tiettävästi kausi potkaistaan käyntiin elokuun 18.päivä.
Pelipaidat
