EDIT: Luulin kirjoittavani huhutopicciin, mutta olkoon nyt täällä.
Mourinho on siirtynyt betsaustoimistojen ykköseksi. Mainitusta Glasnerista saisi nyt hyvät kertoimet, että nyt on hyvä hetki rahastaa, jos joku häntä pitää ykkösvaihtoehtona. Ulin veljenpoika ei ole tällä hetkellä betsaustoimistojen shortlistilla. Scaloni tosiaan noussut myös betseissä top-10 lähes tyhjästä. Scalonin rottafutis olisi kyllä ihan mielenkiintoinen lähestymistapa joukkueessa, jolle Xabin juokseminen ja fyysisyys vaikutti olevan liikaa.
Jotenkin tuntuu, että pragmaatikot ja konservatiivit tulevat viemään voiton, eli joku vanha heppu, johon pukumiesten on helppo samaistua tai jolla on heidän muistoissaan kultainen sija. Dechamps, Allegri tai Zidane on varmaan juuri sitä mitä Perez kaipaa ja fanit pelkäävät. Se, että Perezin rinnalta on pistetty kavereita nyt pihalle useampi kappale viittaa myös siihen, että Setä-Flo on taas ottamassa enemmän osaa seuran päätöksiin. Jose Angel Sanchez ilmeisesti oli Xabin suurin tukija ja sai tästä syystä itsekin lähteä kauden päätteeksi ja sai toimittaa myös Xabille tiedon erottamisesta. Saa nähdä kuka erottaa Arbeloan ja maistaako hänkin mustaa suudelmaa. Calafat taas saa nähtävästi kantaa vastuun "epäonnistuneena" pidetyistä siirroista.
Huhujen mukaan Realille olisi tulossa nyt vihdoin erillinen urheilutoimenjohtaja ja kykyjenetsintää hajautettaisiin useammalle pienemmälle tiimille, kun nyt he ovat toimineet Calafatin alaisuudessa aika isollakin vastuulla. Sancezin pestiä tulisi jatkamaan ilmeisesti Anas Laghrari, jonka osaaminen on talouspuolessa. Anas Lagrari on jo pitkään ollut redditissä salaliittoteorioiden kohteena, että olisi Perezin tukema henkilö hänen työnsä jatkajaksi, joka keskittyy juuri tähän puoleen, että miten seuralla tehdään brändityötä ja rahaa. On myös ollut erittäin aktiivinen osa Superliiga-hanketta.
En siis liiaksi pidättäisi hengitystä, että muutokset olisivat fanien kannalta eteenpäin. Toisaalta se mistä on nostettava hattua on, että Perezin aikakaudella Real on pitänyt paikkansa taloudellisella huipulla, vaikka liigan status onkin dipannut, joka sinänsä pitää venettä myös stabiilin, vaikkei mestaruuksia satele.
Itse toivoisin myös Kloppoa esillä olleista vaihtoehdoista. Maresca vene taisi mennä jo, mutta Maresca, Glasner ja Iraola olisivat kaikki myös sellaisia valmentajia, joilla olisi pelillisesti mahdollisuudet tehdä isojakin asioita ajan kanssa. Sitten eri asia miten luonteet toimisivat. Nämä muut hasbeenit olisivat taas vain muutaman vuoden kokeiluja, joilla pyritään pysymään pinnalla ilman suuria muutoksia. Sitten jos toimarina mietin, että otanko 50/50 mahdollisuuden suurelle menestykselle tai hirveälle mahalaskulle vai, 90% mahdollisuuden status quolle ja nykyiselle tasaiselle stagnaatiolle niin ehkä sitä itsekin päätyisi jälkimmäiseen, jos se näkyisi myös omassa pussissa.
Huhuissa kerrotaan, etti Real nähnyt Bernardo Silvalle käyttöä, jota tarjottiin ilmaissiirrolla. Tässä seuran kanssa samaa mieltä. Hieno peluri, mutta pelipaikalla jo nyt ruuhkaa, vaikka Silva onkin puhtaampi pelintekijä kuin kukaan tällä hetkellä joukkueessa.
Huhut Tchouamenin ympärillä ManU:n ovat yltyneet männäviikolla. Ranskalaisella tosiaan on soppari vain 2028 asti ja jatkoa ei ole onnistuttu sorvaamaan. Kiireysjärjestyksessä Vinin ja Kurtun sopparit ovat olleet edellä, mutta pikkuhiljaa ranskalaisenkin jatko pitäisi päättää. Siirto on monella eri tapaa mielenkiintoinen, koska suoraa korvaajaa ei ole ja toisaalta Tchouameni on ollut yskivän pelinrakennuksen keskipisteenä koko kauden ja vastaavasti taas ilman häntä on puolustus paikoitellen näyttänyt reikäiseltä. Tässä kuitenkin muhii sellainen siirto, joka voi vaikuttaa paljonkin joukkuedynamiikkaan. Realin pyynniksi on arvioitu 80 miljoonaa euroa, jolla maksaisi Rodrin siirron ja hiukan toisestakin haussa olevasta keskikentästä.
Kees Smit on ilmoittanut lomailevansa Barcelonassa ja vitsaillut olevan avoin neuvotteluille arkkivihollisen kanssa ja ihailleensa näiden pelityyliä jo nuorena. Aiheuttaa varmasti pieniä kupruja Realin kiinnostukseen.
Vlahovic on ilmeisesti toistuvasti kieltäytynyt Juventus-jatkosta, vaikka vakuutellut että haluaisi jäädä. Rahasta siis kiinni. Real on nimetty mahdolliseksi osoitteeksi ja seura osoitti kiinnostusta vielä pari vuotta sitten. Ollut käytännössä koko kauden loukkaantuneena ja taso Juventuksessa kuitenkin ollut sellainen Juventuksessa, että saa nähdä tarttuuko kukaan syöttiin. Todennäköisimpinä kohteina pidetään Bayerniä, Chelsea ja Barcelonaa, joiden jälkeen todennäköisyyksissä sitten seuraavana pari vuotta sitten kiinnostuneet Milan ja Real. Jos palkkapyyntö on missään määrin kohtuullinen niin olisi ainakin raamit täyttävä ysi, jolta löytyy repertuaarista muutakin kuin maaleja ja bonuksena kerrankin pelaaja, joka ajautuu ja jonka maalintekosektori on oikealla kenttäpuoliskolla ja pelaajatyyppi jollaista Realissa ei ole. Toisaalta Vlahovic on ollut niitä pelaajia, jotka eivät pelkää kertoa mielipidettään valmentajalle ja toivonut aina säännöllistä peliaikaa, joka ainakin nykyrealissa olisi sitten mahdottomuus ellei Vini lähde. Vlahovicin palkka on nyt 12 miljoonassa ja Juventus tarjoaa ilmeisesti jotain 7-10 miljoonan välillä. Realisti todennäköisesti lähtevistä pelaajista referenssiksi Alaban palkka on 22miljoonaa ja Carvajalin 11 miljoonaa. Palkkahaitarista ei siis pitäisi jäädä kiinni, vaikka Vlahovic ilmaiseksi siirtyessään saisikin siirtobonuksen jyvitettynä palkkaan. Vinihän vaatii tällä hetkellä huhujen mukaan 30 miljoonaa vuodessa.